¹Now it came to pass upon a day, that Jonathan the son of Saul said unto the young man that bare his armor, Come, and let us go over to the Philistines' garrison, that is on the other side. But he told not his father.

¹Eräänä päivänä Saulin poika Jonatan sanoi aseenkantajalleen: "Tule, mennään solan poikki filistealaisten etuvartion luo." Isälleen hän ei maininnut mitään.

²And Saul tarried in the uttermost part of Gibeah under a pomegranate tree which is in Migron: and the people that were with him were about six hundred men;

²Saulilla oli telttansa Migronin granaattiomenapuun alla Geban lähistöllä, ja hänellä oli mukanaan noin kuusisataa miestä.

³And Ahiah, the son of Ahitub, Ichabod's brother, the son of Phinehas, the son of Eli, the LORD's priest in Shiloh, wearing an ephod. And the people knew not that Jonathan was gone.

³Efodia kantoi Ahia, Ikabodin veljen Ahitubin poika, jonka isänisä oli Pinehas, Silossa Herran pappina toimineen Eelin poika. Kukaan miehistä ei tiennyt Jonatanin lähdöstä.

⁴And between the passages, by which Jonathan sought to go over unto the Philistines' garrison, there was a sharp rock on the one side, and a sharp rock on the other side: and the name of the one was Bozez, and the name of the other Seneh.

⁴Solassa, jonka poikki Jonatan aikoi mennä filistealaisten etuvartion luo, on molemmilla puolilla jyrkkä kallioseinämä. Toisen nimi on Boses ja toisen Senne,

⁵The forefront of the one was situate northward over against Michmash, and the other southward over against Gibeah.

⁵toinen niistä kohoaa pohjoisessa Mikmasin puolella ja toinen etelässä Geban puolella.

⁶And Jonathan said to the young man that bare his armor, Come, and let us go over unto the garrison of these uncircumcised: it may be that the LORD will work for us: for there is no restraint to the LORD to save by many or by few.

⁶Jonatan sanoi aseenkantajalleen: "Mennään tuonne noiden ympärileikkaamattomien etuvartion kohdalle. Ehkäpä Herra auttaa meitä. Herra voi kyllä antaa voiton yhtä hyvin pienen kuin suurenkin joukon voimin."

⁷And his armourbearer said unto him, Do all that is in thine heart: turn thee; behold, I am with thee according to thy heart.

⁷Aseenkantaja vastasi hänelle: "Tee kuten hyväksi näet. Jatka vain eteenpäin, minä seuraan sinua, minne menetkin."

⁸Then said Jonathan, Behold, we will pass over unto these men, and we will discover ourselves unto them.

⁸Jonatan sanoi: "Hyvä! Mennään noiden miesten luo ja näyttäydytään heille.

⁹If they say thus unto us, Tarry until we come to you; then we will stand still in our place, and will not go up unto them.

⁹Jos he sanovat meille: 'Pysykää paikoillanne, kunnes me tulemme sinne', niin seisomme aloillamme emmekä kiipeä heidän luokseen.

¹⁰But if they say thus, Come up unto us; then we will go up: for the LORD hath delivered them into our hand: and this shall be a sign unto us.

¹⁰Mutta jos he sanovat: 'Kiivetkää tänne', silloin kiipeämme. Se on merkki siitä, että Herra antaa heidät meidän käsiimme."

¹¹And both of them discovered themselves unto the garrison of the Philistines: and the Philistines said, Behold, the Hebrews come forth out of the holes where they had hid themselves.

¹¹Kun he astuivat filistealaisten vartion näkyviin, filistealaiset sanoivat: "Kas! Heprealaiset alkavat ryömiä ulos koloista, joissa ovat piileskelleet."

¹²And the men of the garrison answered Jonathan and his armourbearer, and said, Come up to us, and we will show you a thing. And Jonathan said unto his armourbearer, Come up after me: for the LORD hath delivered them into the hand of Israel.

¹²Ja vartioston miehet huutelivat Jonatanille ja hänen aseenkantajalleen: "Kiivetkää tänne, niin näytämme teille jotakin!" Silloin Jonatan sanoi aseenkantajalleen: "Kiipeä perässäni! Nyt Herra on antanut filistealaiset Israelin käsiin."

¹³And Jonathan climbed up upon his hands and upon his feet, and his armourbearer after him: and they fell before Jonathan; and his armourbearer slew after him.

¹³Jonatan kiipesi jyrkännettä käsin ja jaloin, ja aseenkantaja seurasi perässä. Jonatanin edetessä filistealaiset kaatuivat maahan, ja hänen jäljessään tuleva aseenkantaja pisti heidät kuoliaaksi.

¹⁴And that first slaughter, which Jonathan and his armourbearer made, was about twenty men, within as it were an half acre of land, which a yoke of oxen might plow.

¹⁴Tässä ensimmäisessä kahakassa Jonatan ja hänen aseenkantajansa tappoivat puolen kyntövaon pituisella matkalla parikymmentä miestä.

¹⁵And there was trembling in the host, in the field, and among all the people: the garrison, and the spoilers, they also trembled, and the earth quaked: so it was a very great trembling.

¹⁵Silloin pakokauhu valtasi koko filistealaisten sotajoukon niin ylhäällä leirissä kuin etuvartiossakin, ja myös ryöstelemässä olevat osastot joutuivat pelon valtaan. Maa vavahteli, ja kaikkialla syntyi valtava kauhu.

¹⁶And the watchmen of Saul in Gibeah of Benjamin looked; and, behold, the multitude melted away, and they went on beating down one another.

¹⁶Saulin tähystäjät Benjaminin Gebassa huomasivat vihollisjoukkojen ryntäilevän sinne tänne.

¹⁷Then said Saul unto the people that were with him, Number now, and see who is gone from us. And when they had numbered, behold, Jonathan and his armourbearer were not there.

¹⁷Silloin Saul sanoi väelleen: "Tarkastakaa joukot ja ottakaa selvää, onko joku poissa leiristämme." Joukot tarkastettiin, ja silloin huomattiin, että Jonatan ja hänen aseenkantajansa olivat poissa.

¹⁸And Saul said unto Ahiah, Bring hither the ark of God. For the ark of God was at that time with the children of Israel.

¹⁸Saul sanoi Ahialle: "Tuo tänne efodi!" Ahia näet kantoi silloin efodia israelilaisten edellä.

¹⁹And it came to pass, while Saul talked unto the priest, that the noise that was in the host of the Philistines went on and increased: and Saul said unto the priest, Withdraw thine hand.

¹⁹Mutta kun Saulin puhuessa papille sekasorto filistealaisten leirissä kävi yhä pahemmaksi, Saul sanoi: "Ei, anna sen olla!"

²⁰And Saul and all the people that were with him assembled themselves, and they came to the battle: and, behold, every man's sword was against his fellow, and there was a very great discomfiture.

²⁰Saul ja hänen joukkonsa kohottivat sotahuudon ja lähtivät taisteluun. Filistealaiset olivat jo nostaneet miekkansa toisiaan vastaan, ja sekasorto oli täydellinen.

²¹Moreover the Hebrews that were with the Philistines before that time, which went up with them into the camp from the country round about, even they also turned to be with the Israelites that were with Saul and Jonathan.

²¹Ne heprealaiset, jotka aikaisemmin olivat joutuneet filistealaisten palvelukseen ja lähteneet heidän mukanaan sotaankin, siirtyivät Saulin ja Jonatanin johtamien israelilaisten puolelle.

²²Likewise all the men of Israel which had hid themselves in mount Ephraim, when they heard that the Philistines fled, even they also followed hard after them in the battle.

²²Kun Efraimin vuoristossa piileskelleet israelilaiset kuulivat filistealaisten lähteneen pakoon, hekin yhtyivät taisteluun ja takaa-ajoon.

²³So the LORD saved Israel that day: and the battle passed over unto Bethaven.

²³Näin Herra pelasti sinä päivänä Israelin. Taistelu jatkui Bet-Avenin länsipuolelle saakka,

²⁴And the men of Israel were distressed that day: for Saul had adjured the people, saying, Cursed be the man that eateth any food until evening, that I may be avenged on mine enemies. So none of the people tasted any food.

²⁴ja israelilaiset olivat lopen väsyneitä. Saul oli vannottanut joukkojaan sanoen: "Kirottu se mies, joka syö jotakin ennen iltaa, ennen kuin olen kostanut vihollisilleni." Sen vuoksi he eivät olleet maistaneetkaan ruokaa.

²⁵And all they of the land came to a wood; and there was honey upon the ground.

²⁵Tuolla seudulla oli joka puolella mehiläispesiä, jopa maassakin oli hunajaa.

²⁶And when the people were come into the wood, behold, the honey dropped; but no man put his hand to his mouth: for the people feared the oath.

²⁶Kun sotilaat tulivat pesien luo, he näkivät hunajan valuvan niistä, mutta kukaan ei ottanut sitä suuhunsa, koska kaikki muistivat valansa ja pelkäsivät.

²⁷But Jonathan heard not when his father charged the people with the oath: wherefore he put forth the end of the rod that was in his hand, and dipped it in an honeycomb, and put his hand to his mouth; and his eyes were enlightened.

²⁷Mutta Jonatan ei ollut kuullut isänsä vannottavan väkeään. Niinpä hän kastoi sauvansa kärjen hunajakennoon, pisti hunajaa suuhunsa ja virkistyi niin että hänen silmänsä kirkastuivat.

²⁸Then answered one of the people, and said, Thy father straitly charged the people with an oath, saying, Cursed be the man that eateth any food this day. And the people were faint.

²⁸Silloin yksi miehistä sanoi hänelle: "Sinun isäsi vannotti meitä kovasti ja sanoi: 'Kirottu se mies, joka syö tänään jotakin!' Sen takia kaikki ovat väsyksissä."

²⁹Then said Jonathan, My father hath troubled the land: see, I pray you, how mine eyes have been enlightened, because I tasted a little of this honey.

²⁹Jonatan vastasi: "Isäni on tuottanut tälle maalle onnettomuuden. Näettehän, miten silmäni kirkastuivat, kun vain vähän maistoin tätä hunajaa.

³⁰How much more, if haply the people had eaten freely to day of the spoil of their enemies which they found? for had there not been now a much greater slaughter among the Philistines?

³⁰Jos sotilaatkin saisivat syödä ruokaa, joka on jäänyt vihollisilta saaliiksi, millaisen tappion me nyt tuottaisimmekaan filistealaisille!"

³¹And they smote the Philistines that day from Michmash to Aijalon: and the people were very faint.

³¹Israelilaiset löivät sinä päivänä filistealaiset ja ajoivat heitä takaa Mikmasista Aijaloniin saakka.

³²And the people flew upon the spoil, and took sheep, and oxen, and calves, and slew them on the ground: and the people did eat them with the blood.

³²Lopen uupuneina ja nälissään miehet syöksyivät saaliin kimppuun, ottivat lampaita, härkiä ja vasikoita, teurastivat ne paljaalla maalla ja söivät veristä lihaa.

³³Then they told Saul, saying, Behold, the people sin against the LORD, in that they eat with the blood. And he said, Ye have transgressed: roll a great stone unto me this day.

³³Mutta jotkut menivät kertomaan Saulille: "Miehet rikkovat Herran käskyä. He syövät veristä lihaa." Saul vastasi: "Te olette tehneet pahan rikkomuksen. Vierittäkää nyt tänne suuri kivi!"

³⁴And Saul said, Disperse yourselves among the people, and say unto them, Bring me hither every man his ox, and every man his sheep, and slay them here, and eat; and sin not against the LORD in eating with the blood. And all the people brought every man his ox with him that night, and slew them there.

³⁴Sen jälkeen hän sanoi heille: "Menkää joka puolelle miesten luo ja käskekää heitä tuomaan sonninsa ja lampaansa tänne ja teurastamaan ja syömään ne täällä. Silloin he eivät syö veristä lihaa eivätkä riko Herran käskyä." Kaikki miehet toivat sinä iltana sonninsa Saulin luo, ja he teurastivat ne siellä.

³⁵And Saul built an altar unto the LORD: the same was the first altar that he built unto the LORD.

³⁵Näin Saul rakensi Herralle alttarin. Se oli ensimmäinen alttari, jonka hän rakensi Herralle.

³⁶And Saul said, Let us go down after the Philistines by night, and spoil them until the morning light, and let us not leave a man of them. And they said, Do whatsoever seemeth good unto thee. Then said the priest, Let us draw near hither unto God.

³⁶Saul sanoi: "Meidän pitää vielä tänä yönä hyökätä filistealaisten kimppuun ja ahdistaa heitä aamunkoittoon saakka. Silloin voimme tuhota heidät viimeiseen mieheen." Sotilaat vastasivat: "Tee niin kuin parhaaksi näet." Mutta pappi sanoi: "Meidän täytyy ensin kysyä neuvoa Jumalalta."

³⁷And Saul asked counsel of God, Shall I go down after the Philistines? wilt thou deliver them into the hand of Israel? But he answered him not that day.

³⁷Saul kysyi Jumalalta: "Lähdenkö ajamaan takaa filistealaisia? Annatko heidät israelilaisten käsiin?" Mutta tällä kertaa Herra ei vastannut.

³⁸And Saul said, Draw ye near hither, all the chief of the people: and know and see wherein this sin hath been this day.

³⁸Silloin Saul sanoi: "Kaikki päälliköt, tulkaa tänne, että saamme selville, mistä synnistä tämä johtuu!

³⁹For, as the LORD liveth, which saveth Israel, though it be in Jonathan my son, he shall surely die. But there was not a man among all the people that answered him.

³⁹Niin totta kuin Herra, Israelin pelastaja, elää: vaikka minun poikani Jonatan olisi tähän syypää, hänenkin olisi nyt kuoltava!" Mutta sotilaat olivat vaiti.

⁴⁰Then said he unto all Israel, Be ye on one side, and I and Jonathan my son will be on the other side. And the people said unto Saul, Do what seemeth good unto thee.

⁴⁰Saul sanoi israelilaisille: "Asettukaa te toiselle puolelle, niin minä ja poikani Jonatan asetumme toiselle." Sotilaat vastasivat Saulille: "Tee niin kuin parhaaksi näet."

⁴¹Therefore Saul said unto the LORD God of Israel, Give a perfect lot. And Saul and Jonathan were taken: but the people escaped.

⁴¹Saul sanoi Herralle, Israelin Jumalalle: "Miksi et vastannut tänään palvelijallesi? Jos minä tai poikani Jonatan olemme syyllistyneet rikokseen, anna silloin, Herra, Israelin Jumala, vastaukseksi urim, mutta jos kansasi Israel on syyllinen, anna tummim." Arpa osui Jonataniin ja Sauliin, ja muut pääsivät vastuusta.

⁴²And Saul said, Cast lots between me and Jonathan my son. And Jonathan was taken.

⁴²Sitten Saul käski: "Heittäkää arpaa minun ja poikani Jonatanin välillä!" Ja arpa osui Jonataniin.

⁴³Then Saul said to Jonathan, Tell me what thou hast done. And Jonathan told him, and said, I did but taste a little honey with the end of the rod that was in mine hand, and, lo, I must die.

⁴³Saul sanoi Jonatanille: "Kerro minulle, mitä olet tehnyt." Jonatan vastasi: "Olen maistellut sauvani kärjellä hiukan hunajaa. Minä olen valmis kuolemaan."

⁴⁴And Saul answered, God do so and more also: for thou shalt surely die, Jonathan.

⁴⁴Saul sanoi: "Kohdatkoon minua Jumalan viha, jollet sinä nyt kuole, Jonatan!"

⁴⁵And the people said unto Saul, Shall Jonathan die, who hath wrought this great salvation in Israel? God forbid: as the LORD liveth, there shall not one hair of his head fall to the ground; for he hath wrought with God this day. So the people rescued Jonathan, that he died not.

⁴⁵Mutta sotilaat huusivat Saulille: "Pitäisikö Jonatanin kuolla, vaikka hän on hankkinut tämän suuren voiton Israelille? Ei ikinä! Niin totta kuin Herra elää, ei yksikään hius saa pudota hänen päästään, sillä Jumalan avulla hän on tänään tekonsa tehnyt." Ja sotilaat lunastivat Jonatanin vapaaksi kuolemasta.

⁴⁶Then Saul went up from following the Philistines: and the Philistines went to their own place.

⁴⁶Saul ei ajanut filistealaisia takaa pitemmälle, vaan palasi takaisin, ja niin filistealaiset pääsivät menemään omalle alueelleen.

⁴⁷So Saul took the kingdom over Israel, and fought against all his enemies on every side, against Moab, and against the children of Ammon, and against Edom, and against the kings of Zobah, and against the Philistines: and whithersoever he turned himself, he vexed them.

⁴⁷Lujitettuaan asemansa Israelin kuninkaana Saul taisteli kaikkialla vihollisiaan vastaan. Näitä olivat Moab, Ammon, Edom, Soban kuninkaat ja filistealaiset. Hän oli voittoisa kaikkialla, minne kääntyikin.

⁴⁸And he gathered an host, and smote the Amalekites, and delivered Israel out of the hands of them that spoiled them.

⁴⁸Hän osoitti voimansa lyömällä myös amalekilaiset ja lopettamalla ryöstäjien retket Israelin alueille.

⁴⁹Now the sons of Saul were Jonathan, and Ishui, and Melchishua: and the names of his two daughters were these; the name of the firstborn Merab, and the name of the younger Michal:

⁴⁹Saulin pojat olivat Jonatan, Jisvi ja Malkisua. Hänellä oli myös kaksi tytärtä; vanhemman nimi oli Merab ja nuoremman Mikal.

⁵⁰And the name of Saul's wife was Ahinoam, the daughter of Ahimaaz: and the name of the captain of his host was Abner, the son of Ner, Saul's uncle.

⁵⁰Saulin vaimo oli Ahinoam, Ahimaasin tytär. Sotaväen päällikkönä oli Abner, joka oli Saulin sedän Nerin poika.

⁵¹And Kish was the father of Saul; and Ner the father of Abner was the son of Abiel.

⁵¹Saulin isä Kis ja Abnerin isä Ner olivat molemmat Abielin poikia.

⁵²And there was sore war against the Philistines all the days of Saul: and when Saul saw any strong man, or any valiant man, he took him unto him.

⁵²Kiivas sota filistealaisia vastaan jatkui koko Saulin elinajan, ja siksi Saul otti joukkoihinsa jokaisen rohkean ja voimakkaan miehen, jonka vain sattui näkemään.