¹Now when Jacob saw that there was corn in Egypt, Jacob said unto his sons, Why do ye look one upon another?

¹Kun Jaakob kuuli, että Egyptistä sai viljaa, hän sanoi pojilleen: "Mitä te siinä vain katsotte toi- sianne?

²And he said, Behold, I have heard that there is corn in Egypt: get you down thither, and buy for us from thence; that we may live, and not die.

²Olen kuullut, että Egyptissä on viljaa. Menkää sinne ja ostakaa meille sieltä viljaa, että pysyisimme hengissä emmekä menehtyisi."

³And Joseph's ten brethren went down to buy corn in Egypt.

³Niin kym- menen Joosefin veljeä lähti ostamaan viljaa Egyptis- tä.

⁴But Benjamin, Joseph's brother, Jacob sent not with his brethren; for he said, Lest peradventure mischief befall him.

⁴Mutta Benjaminia, Joosefin täysveljeä, Jaakob ei päästänyt toisten mukaan, sillä hän pelkäsi, että Benjaminille voisi sattua jotakin.

⁵And the sons of Israel came to buy corn among those that came: for the famine was in the land of Canaan.

⁵Jaakobin pojat lähtivät yhdessä muiden Egyptiin menijöiden kanssa viljaa ostamaan, sillä Kanaaninmaassa vallitsi nälänhätä.

⁶And Joseph was the governor over the land, and he it was that sold to all the people of the land: and Joseph's brethren came, and bowed down themselves before him with their faces to the earth.

⁶Joosef, joka oli Egyptin käskynhaltijana, myi viljaa kaikille ihmisille. Niin myös Joosefin veljet tulivat hänen eteensä ja lankesivat kasvoilleen maahan.

⁷And Joseph saw his brethren, and he knew them, but made himself strange unto them, and spake roughly unto them; and he said unto them, Whence come ye? And they said, From the land of Canaan to buy food.

⁷Nähdessään veljensä Joosef tunsi heidät, mutta ei ollut tuntevinaan. Hän puhutteli heitä ankarasti ja kysyi: "Mistä te tulette?" He vastasivat: "Olemme tulleet Kanaaninmaasta tänne ruokaa ostamaan."

⁸And Joseph knew his brethren, but they knew not him.

⁸Vaikka Joosef tunsi veljensä, he eivät tunteneet häntä.

⁹And Joseph remembered the dreams which he dreamed of them, and said unto them, Ye are spies; to see the nakedness of the land ye are come.

⁹Silloin Joosef muisti unet, jotka hän oli nähnyt heistä. Hän sanoi: "Vakoojia te olette! Olet- te vain tulleet katsomaan, mistä maahan olisi hel- pointa tunkeutua."

¹⁰And they said unto him, Nay, my lord, but to buy food are thy servants come.

¹⁰He vastasivat: "Emme suinkaan, herra! Me, sinun palvelijasi, olemme tulleet ostamaan ruokaa.

¹¹We are all one man's sons; we are true men, thy servants are no spies.

¹¹Olemme kaikki saman miehen poikia, rehellistä väkeä emmekä mitään vakoojia."

¹²And he said unto them, Nay, but to see the nakedness of the land ye are come.

¹²Mutta Joosef sanoi: "Vielä mitä! Te olette tulleet katsomaan, mistä maahan voisi tunkeutua."

¹³And they said, Thy servants are twelve brethren, the sons of one man in the land of Canaan; and, behold, the youngest is this day with our father, and one is not.

¹³He sanoivat: "Meitä, sinun palvelijoitasi, on ollut kaksitoista veljestä, kaikki saman miehen poikia Kanaaninmaasta. Nuorin jäi isämme luo, ja yhtä ei enää ole."

¹⁴And Joseph said unto them, That is it that I spake unto you, saying, Ye are spies:

¹⁴Joosef sanoi: "Aivan kuten sanoin, vakoojia te olette.

¹⁵Hereby ye shall be proved: By the life of Pharaoh ye shall not go forth hence, except your youngest brother come hither.

¹⁵Ja näin teidät tutkitaan: ellei nuorin veljenne tule tänne, te ette pääse lähtemään täältä, niin totta kuin farao elää!

¹⁶Send one of you, and let him fetch your brother, and ye shall be kept in prison, that your words may be proved, whether there be any truth in you: or else by the life of Pharaoh surely ye are spies.

¹⁶Lähettäkää yksi joukostanne hakemaan veljeänne, te muut jäätte tänne vankeuteen. Sittenhän nähdään, oletteko puhuneet totta. Ellette näin tee, te olette vakoojia, niin totta kuin farao elää!"

¹⁷And he put them all together into ward three days.

¹⁷Ja hän heitätti heidät vankilaan kolmeksi päiväksi.

¹⁸And Joseph said unto them the third day, This do, and live; for I fear God:

¹⁸Kolmantena päivänä Joosef sanoi heille: "Tehkää kuten sanon, niin saatte pitää henkenne, sillä minä olen Jumalaa pelkäävä mies.

¹⁹If ye be true men, let one of your brethren be bound in the house of your prison: go ye, carry corn for the famine of your houses:

¹⁹Voitte osoittaa re- hellisyytenne näin: Yksi teistä jää tänne vankilaan. Te muut saatte mennä ja viedä ostamanne viljan nälkää näkeville perheillenne.

²⁰But bring your youngest brother unto me; so shall your words be verified, and ye shall not die. And they did so.

²⁰Tuokaa sitten nuorin veljenne minun luokseni. Näin osoitatte pu- huneenne totta, eikä teidän tarvitse kuolla." Veljet suostuivat tähän

²¹And they said one to another, We are verily guilty concerning our brother, in that we saw the anguish of his soul, when he besought us, and we would not hear; therefore is this distress come upon us.

²¹ja sanoivat toisilleen: "Me olemme todellakin ansainneet rangaistuksen siitä, mitä teimme veljellemme. Me näimme hänen hätänsä, kun hän rukoili meiltä armoa, mutta emme kuunnelleet häntä. Siksi me nyt olemme ahdingossa."

²²And Reuben answered them, saying, Spake I not unto you, saying, Do not sin against the child; and ye would not hear? therefore, behold, also his blood is required.

²²Ruuben sanoi heille: "Minähän kielsin teitä tekemästä pojalle pahaa, mutta te ette kuunnelleet. Nyt joudumme tilille hänen kuolemastaan."

²³And they knew not that Joseph understood them; for he spake unto them by an interpreter.

²³Mutta he eivät tienneet, että Joosef ymmärsi heidän puheensa, sillä hän puhui heille tulkin välityksellä.

²⁴And he turned himself about from them, and wept; and returned to them again, and communed with them, and took from them Simeon, and bound him before their eyes.

²⁴Joosef poistui heidän luotaan ja itki. Palattuaan hän puhui vielä heidän kanssaan, otti sitten Simeonin heidän joukostaan ja vangitutti hänet heidän nähtensä.

²⁵Then Joseph commanded to fill their sacks with corn, and to restore every man's money into his sack, and to give them provision for the way: and thus did he unto them.

²⁵Joosef käski palvelijoittensa täyttää heidän säkkinsä viljalla, panna kullekin säkkiin hänen maksamansa hopean ja antaa heille evästä matkaa varten.

²⁶And they laded their asses with the corn, and departed thence.

²⁶He kuormasivat ostamansa viljan aasien selkään ja lähtivät kotimatkalle.

²⁷And as one of them opened his sack to give his ass provender in the inn, he espied his money; for, behold, it was in his sack's mouth.

²⁷Yöpymispaikassa yksi heistä avasi säkkinsä antaakseen viljaa aasilleen ja löysikin säkin suulta hopeansa.

²⁸And he said unto his brethren, My money is restored; and, lo, it is even in my sack: and their heart failed them, and they were afraid, saying one to another, What is this that God hath done unto us?

²⁸Hän sanoi veljilleen: "Minä olen saanut hopeani takaisin, se on päällimmäisenä minun säkissäni!" Silloin he katsoivat toisiaan pelästyneinä ja vavisten ja sanoivat: "Mitä Jumala onkaan tehnyt meille?"

²⁹And they came unto Jacob their father unto the land of Canaan, and told him all that befell unto them; saying,

²⁹Tultuaan isänsä Jaakobin luo Kanaaninmaahan vel- jekset kertoivat hänelle kaiken, mitä heille oli tapahtunut, ja sanoivat:

³⁰The man, who is the lord of the land, spake roughly to us, and took us for spies of the country.

³⁰"Se mies, joka on maan valtiaana, puhui meille ankarasti ja väitti meidän vakoilevan maata.

³¹And we said unto him, We are true men; we are no spies:

³¹Me sanoimme hänelle: 'Me olemme rehellistä väkeä emmekä mitään vakoojia.

³²We be twelve brethren, sons of our father; one is not, and the youngest is this day with our father in the land of Canaan.

³²Meitä on ollut kaksitoista veljestä, kaikki saman isän poikia. Yhtä ei enää ole, ja nuorin jäi isämme luo Kanaaninmaahan.'

³³And the man, the lord of the country, said unto us, Hereby shall I know that ye are true men; leave one of your brethren here with me, and take food for the famine of your households, and be gone:

³³Silloin se mies, maan valtias, sanoi meille: 'Tällä tavoin minä saan tietää, oletteko rehellisiä: jättäkää yksi joukostanne luokseni, ottakaa mukaanne viljaa nälkää näkeville perheillenne

³⁴And bring your youngest brother unto me: then shall I know that ye are no spies, but that ye are true men: so will I deliver you your brother, and ye shall traffic in the land.

³⁴ja menkää hakemaan tänne nuorin veljenne, niin minä uskon, ettette ole vakoojia, vaan rehellistä väkeä. Silloin annan teille takaisin tänne jäävän veljenne, ja te saatte vapaasti liikkua maassa.'"

³⁵And it came to pass as they emptied their sacks, that, behold, every man's bundle of money was in his sack: and when both they and their father saw the bundles of money, they were afraid.

³⁵Kun he sitten avasivat säkkinsä, jokainen löysi säkistään oman hopeansa, ja hopean nähdessään he ja heidän isänsä pelästyivät.

³⁶And Jacob their father said unto them, Me have ye bereaved of my children: Joseph is not, and Simeon is not, and ye will take Benjamin away: all these things are against me.

³⁶Heidän isänsä Jaakob sanoi: "Te olette vieneet minulta lapseni! Joosefia ei enää ole, Simeonia ei enää ole, ja nyt aiotte viedä vielä Benjaminin! Minun elämäni on pelkkää surkeutta!"

³⁷And Reuben spake unto his father, saying, Slay my two sons, if I bring him not to thee: deliver him into my hand, and I will bring him to thee again.

³⁷Silloin Ruuben sanoi isälleen: "Saat vaikka tappaa minun kaksi poikaani, ellen tuo Benja- minia takaisin luoksesi! Anna hänet minun huostaani, minä kyllä tuon hänet sinulle takaisin."

³⁸And he said, My son shall not go down with you; for his brother is dead, and he is left alone: if mischief befall him by the way in the which ye go, then shall ye bring down my gray hairs with sorrow to the grave.

³⁸Mutta Jaakob sanoi: "Minun poikani ei lähde teidän mukaan- ne. Hänen oma veljensä on kuollut, ja vain hän on enää jäljellä. Jos hänen käy huonosti matkalla, suru murtaa minut, ja niin te syöksette harmaapään isänne tuonelaan."