¹Jeg fik Israel kær i hans Ungdom, fra Ægypten kaldte jeg min søn

¹-- Kun Israel oli nuori, minä rakastin sitä, Egyptistä minä kutsuin poikani.

²Jo mer jeg kaldte dem, des mere fjerned de sig fra mig; de ofrer til Baalerne, tænder for Billederne Offerild,

²Sitten Israel kuuli muita kutsuja ja kääntyi pois. Se uhrasi baaleille, poltti uhreja kivipatsaille.

³Jeg lærte dog Efraim at gå og tog ham på Armen; de vidste ej, det var mig, der lægte dem.

³Minä opetin Efraimin kävelemään, kannattelin sitä käsivarsista. Mutta Efraim ei käsittänyt, että minä sitä hoidin.

⁴Jeg drog dem med Menneskesnore, med Kærligheds Reb; jeg var dem som den, der løfter et Åg over Kæben, jeg bøjed mig ned til ham og rakte ham Føde.

⁴Lempeästi, rakkauden köysin minä vedin sitä luokseni. Niin kuin mies syöttäessään juhtaansa nostaa ikeen sen niskasta, niin minä käännyin Efraimin puoleen ja annoin sen syödä.

⁵Han skal til Ægypten igen, have Assur til Konge, thi omvende sig vil de ikke.

⁵Takaisin Egyptiin joutuu Efraim, Assyria on oleva sen kuningas, koska se ei halunnut kääntyä Herran puoleen.

⁶Sværdet skal rase i hans Byer, fortære hans Slåer og hærge i hans Fæstninger.

⁶Sota raivoaa Efraimin kaupungeissa. Se tekee lopun ennustajapapeista ja heidän tyhjistä puheistaan. He kaatuvat miekkaan hankkeittensa tähden.

⁷Mit Folk, det hælder til Frafald fra mig, og råber man til det: "Op, op!" står ingen op.

⁷Kansani horjuu kahtaalle: minuun päin ja minusta pois. Se huutaa avuksi Korkeinta mutta ei saa apua.

⁸Hvor kan jeg ofre dig, Efraim, lade dig, Israel, fare, ofre dig ligesom Adma, gøre dig, som Zebojim? Mit Hjerte vender sig i mig, al min Medynk er vakt.

⁸Miten minä voisin hylätä sinut, Efraim, jättää sinut, Israel! Miten voisin hylätä sinut niin kuin hylkäsin Adman, tehdä sinulle niin kuin tein Seboimille! Minun sydämeni heltyy, minut valtaa sääli.

⁹Jeg fuldbyrder ikke min Harmglød, gør ej Efraim til intet igen. Thi Gud er jeg, ikke et Menneske, hellig udi din Midte, med Vredesglød kommer jeg ikke.

⁹En anna vihani raivota, enää en tuhoa Efraimia. Minä olen Jumala enkä ihminen. Minä olen Pyhä, olen sinun lähelläsi, en tule luoksesi vihan vimmassa.

¹⁰HERREN skal de holde sig til, han brøler som Løven, ja brøler, og bævende kommer Sønner fra Havet,

¹⁰Efraim seuraa jälleen Herraa. Herran ääni on kuin leijonan. Kun hän ärjyy, tulevat hänen lapsensa vavisten lännestä,

¹¹bævende som Fugle fra Ægypten, som Duer fra Assurs Land; jeg fører dem hjem til deres Huse lyder det fra HERREN.

¹¹peloissaan, arkoina kuin linnut he tulevat Egyptistä, saapuvat kuin kyyhkyset Assyrian maasta. Minä annan heidän palata koteihinsa, sanoo Herra.

¹²Efraim omgiver mig med løgn, hus med svig, Juda kender ej Gud med Skøger slår han sig sammen.

¹²(H12:1) -- Efraim ympäröi minut valheella, Israelin kansa petoksella. Mutta Juuda on yhä uskollinen, seisoo järkkymättä pyhän Jumalan edessä.