¹Når Efraim talte, skjalv man, i Israel var han fyrste, han forbrød sig med Ba'alog døde.

¹Kun Efraim puhui, kaikki vapisivat kauhusta, hän kohosi yli muiden Israelin heimojen. Mutta hän alkoi palvella baaleja, se oli hänen syntinsä, siihen hän kaatui.

²Nu bliver de ved at synde og laver sig støbte Guder, dannet som Billeder af Sølv, Arbejderes Værk til Hobe; de siger: "Til dem skal I ofre!" Mennesker kysser Kalve!

²Yhä vielä Efraim jatkaa synnintekoa, valaa patsaita hopeastaan, tekee jumalankuvia parhaan taitonsa mukaan. Yhtä kaikki -- sepän tekemiä ne vain ovat! Efraimista sanotaan: "Ihmisiä se uhraa, sonneja suutelee."

³Derfor: som Morgentåge, som Duggen, der årle svinder, som Avner, der blæses fra Lo, som Røg fra Røghul skal de blive.

³Mutta Efraim on kuin aamupilvi, kuin kaste, joka kohta haihtuu, kuin akanat, jotka pöllyävät puimatantereella, kuin kattoaukosta kohoava savu.

⁴Og jeg er HERREN din Gud, fra du var i Ægyptens Land; du kender ej Gud uden mig, uden mig er der ingen Frelser;

⁴-- Mutta minä olen Herra, sinun Jumalasi, minä toin sinut Egyptistä. Muuta jumalaa sinulla ei ole, ei muuta auttajaa kuin minä yksin.

⁵jeg var din Vogter i Ørken, den svidende Tørkes Land.

⁵Minä otin sinut omakseni autiomaassa, polttavan kuumassa maassa.

⁶Som de græssede, åd de sig mætte, ja mætte, men Hjertet blev stolt; derfor glemte de mig.

⁶Mutta päästyäsi lihaville laitumille sait syödä kylliksesi. Kun tulit kylläiseksi, sinun sydämesi ylpistyi ja sinä unohdit minut.

⁷Så blev jeg for dem som en Løve, en lurende Panter ved Vejen,

⁷Siksi minä olen sinulle kuin leijona, kuin tien vierellä väijyvä pantteri.

⁸jeg falder over dem som Bjørnen, hvis Unger man tog. Jeg sønderriver dem Brystet, Hunde skal æde deraf, Markens Dyr flå dem sønder.

⁸Minä käyn sinun kimppuusi kuin karhu, jolta on riistetty pennut. Minä revin sydämen sinun rinnastasi, syön sinut suuhuni kuin leijona. Sinä jäät villieläinten raadeltavaksi.

⁹Når Ulykken kommer, Israel, hvor mon du da finder Hjælp?

⁹Omaa tuhoasi sinä valmistat, Israel, kun nouset minua, auttajaasi, vastaan!

¹⁰Hvor er da din Konge til Frelse for dig i alle dine Byer, Herskerne, om hvem du siger: "Giv mig dog Konge og Fyrster!"

¹⁰Missä on nyt kuninkaasi, joka pelastaisi sinut ja sinun kaupunkisi? Missä ovat tuomarisi, joille sanoit: "Anna minulle kuningas ja päämiehet"?

¹¹Jeg giver dig Konge i Vrede og fjerner ham atter i Harme.

¹¹Minä annoin sinulle kuninkaan vihassani ja vihassani otin hänet sinulta pois!

¹²Tilbundet er Efraims Brøde, hans Synd gemt hen.

¹²Efraimin rikos on muistissa, kuin kirjakääröön talletettuna, hänen syntinsä eivät jää unohduksiin.

¹³Hans Fødselsstunds Veer er der, men sært er Barnet, som ej kommer frem i Tide, så Fødselen får Ende.

¹³Synnytystuskien tullessa, ratkaisun hetkinä, hän oli kuin lapsi, joka ei aikanaan osannut tulla ulos äidinkohdusta.

¹⁴Dem skal jeg fri fra Dødsriget, løse fra Døden! Nej, Død, hvor er din Pest, Dødsrige, hvor er din Sot? Til Mildhed kender jeg ej, thi et sært Barn er han.

¹⁴Pitäisikö minun päästää teidät tuonelan vallasta, vapauttaa teidät kuolemasta? Missä on mahtisi, kuolema, missä on pistimesi, tuonela? Ei enää ole säälin aika.

¹⁵En Østenstorm, Herrens Ånde, bruser frem fra Ørken, løfter sig, tørrer hans Væld, gør hans Kilde tør, den tager hans Skatkammer med alle dets Skatte.

¹⁵-- Efraim on kukoistanut veljiensä joukossa, mutta Herra lähettää polttavan tuulen. Se nousee idästä, puhaltaa autiomaasta. Efraimin kaivot kuivuvat, lähteet ehtyvät. Kaikki aarteet ryöstetään, kaikki kalleudet viedään pois.

¹⁶Samaria skal bøde, thi det stod sin Gud imod. For Sværd skal de falde, Børnene knuses, frugtsommelige Kvinders Liv rives op.

¹⁶(H14:1)Samaria joutuu tilille synneistään, se on kapinoinut Jumalaansa vastaan. Sen miehet kaatuvat miekkaan, sen pienet lapset murskataan, ja raskaana olevat naiset viilletään halki.