¹Se, for kort til at frelse er ej HERRENs Arm, Hans Øre er ikke for sløvt til at høre.

¹Ei Herran käsi ole lyhyt pelastamaan eikä hänen korvansa kuuro kuulemaan.

²Eders Brøde er det, der skiller mellem eder og eders Gud, eders Synder skjuler hans Åsyn for jer, så han ikke hører.

²Ei, vaan teidän rikkomuksenne erottavat teidät Jumalastanne. Teidän syntinne ovat saaneet hänet kääntymään pois, niin ettei hän teitä kuule,

³Eders Hænder er jo sølet at Blod, eders Fingre sølet af Brøde; Læberne farer med Løgn, Tungen taler, hvad ondt er.

³sillä teidän kätenne ovat veren tahrimat, teidän sormenne vääryyden saastuttamat, teidän huulenne puhuvat valheita ja kielenne kuiskii petosta.

⁴Med Ret stævner ingen til Doms eller fører ærligt sin Sag. Man stoler på tomt, taler falsk, man undfanger Kval, føder Uret.

⁴Kukaan ei käy oikeutta rehellisesti, kukaan ei esitä totuudenmukaista syytettä. Kaikki luottavat olemattomaan ja puhuvat perättömiä, kaikki kantavat kohdussaan pahaa ja synnyttävät turmion.

⁵Slangeæg ruger de ud, og Spindelvæv er, hvad de væver. Man dør, hvis man spiser et Æg, en Øgle kommer frem, hvis det knuses.

⁵Myrkkykäärmeen munia he hautovat, hämähäkinseittejä kutovat. Jos niitä munia joku syö, hän kuolee. Jos niistä jokin särkyy, siitä kuoriutuu kyy.

⁶Deres Spind kan ej bruges til Klæder, ingen hyller sig i, hvad de laver; deres Værk er Ulykkesværk, og i deres Hænder er Vold;

⁶Ei tule vaatetta heidän seiteistään, eivät he voi pukeutua kättensä töihin. Heidän työnsä ovat turmion töitä, heidän kätensä ovat väkivaltaa täynnä.

⁷deres Fødder haster til ondt, til at udgyde skyldfrit Blod; deres Tanker er Ulykkestanker; hvor de færdes, er Vold og Våde;

⁷Heidän jalkansa rientävät pahoihin tekoihin, he kiiruhtavat vuodattamaan viatonta verta. Heidän ajatuksensa ovat turmion ajatuksia, he jättävät jälkeensä tuhoa ja hävitystä.

⁸de kender ej Fredens Veje, der er ingen Ret i deres Spor; de gør sig krogede Stier; Fred kender ingen, som træder dem.

⁸Rauhan tietä he eivät tunne, oikeus ei johda heidän askeliaan. He astelevat mutkaisia polkuja -- joka niitä kulkee, ei saavuta rauhaa.

⁹Derfor er Ret os fjern, og Retfærd når os ikke; vi bier på Lys se, Mørke, på Dagning, men vandrer i Mulm;

⁹Nyt oikeus on meistä kaukana eikä vanhurskaus meihin yllä. Me kaipaamme valoa, mutta täällä on pimeys, me kaipaamme kirkkautta, mutta vaellamme yön varjoissa.

¹⁰vi famler langs Væggen som blinde, famler, som savnede vi Øjne, vi snubler ved Middag som i Skumring, er som døde i vor kraftigste Alder;

¹⁰Kuin sokeat me haparoimme seinänvieriä pitkin, tunnustelemme tietä kuin ne, jotka ovat silmiä vailla, keskellä päivää me kompastelemme niin kuin hämärissä, parhaassa iässämme olemme jo kuolleitten kaltaisia,

¹¹vi brummer alle som Bjørne, kurrer vemodigt som Duer; vi bier forgæves på Ret, på Frelse, den er os fjern.

¹¹me murisemme kuin karhut, valitamme ja vaikerramme kuin kyyhkyset. Me kaipaamme oikeutta, eikä sitä ole, kaipaamme pelastusta, mutta se on meistä kaukana.

¹²Thi du ser; vore Synder er mange, vor Brøde vidner imod os: ja, vi har vore Synder for Øje, vi kender såvel vor Skyld:

¹²Paljon olemme rikkoneet sinua vastaan, alati syntimme syyttävät meitä ja rikkomuksemme seuraavat meitä kaikkialle. Me tunnemme pahat tekomme:

¹³Vi faldt fra og fornægtede HERREN, veg langt bort fra vor Gud, vor Tale var Vold og Frafald, og vi fremførte Løgne fra Hjertet.

¹³olemme luopuneet Herrasta, kieltäneet hänet, pakoilleet Jumalaamme, puhuneet sorron sanoja, kapinan sanoja, hautoneet valheita sydämessämme, lausuneet ne julki.

¹⁴Retten trænges tilbage, Retfærd står i det fjerne, thi Sandhed snubler på Gaden, Ærlighed har ingen Gænge;

¹⁴Näin oikeus on työnnetty syrjään ja vanhurskaus on jäänyt kauas, näin totuus poljetaan tomuun torilla eikä rehellisyydelle ole täällä sijaa.

¹⁵Sandhedens Plads står tom, og skyr man det onde, flås man. Og HERREN så til med Harme, fordi der ikke var Ret;

¹⁵Totuus on kaikonnut kauas. Joka varoo tekemästä pahaa, joutuu itse ryöstäjän uhriksi. Kaiken tämän Herra näki, ja se oli hänen silmissään paha: maassa ei vallinnut oikeus.

¹⁶han så, at der ingen var, og det undrede ham, at ingen greb ind. Da kom hans Arm ham til Hjælp, hans Retfærd, den stod ham bi;

¹⁶Hän näki, ettei siellä ollut ketään, joka olisi puuttunut asiaan, ja hän ihmetteli sitä. Niin hän päätti ryhtyä siihen itse, omin käsin, ja oikeus oli hänen tukenaan.

¹⁷han tog Retfærds Brynje på, satte Frelsens Hjelm på sit Hoved, tog Hævnens Kjortel på og hylled sig i Nidkærheds Kappe.

¹⁷Vanhurskauden hän puki haarniskaksi ylleen, pelastuksen kypärän hän pani päähänsä, hän pukeutui koston vaatteisiin, kuin viittaan hän verhoutui kiivauteensa.

¹⁸Han gengælder efter Fortjeneste, Vrede mod Uvenner, Gengæld mod Fjender, mod fjerne Strande gør han Gengæld,

¹⁸Hän maksaa kaikille heidän tekojensa mukaan, vihastuu vastustajilleen, kostaa vihollisilleen ja kostaa myös kaukaisille rannoille,

¹⁹så HERRENs Navn frygtes i Vest, hans Herlighed, hvor Sol står op. Thi han kommer som en indestængt Flom, der drives af HERRENs Ånde.

¹⁹niin että lännen äärillä pelätään Herran nimeä ja auringon nousun puolella hänen kunniansa kirkkautta. Se, mikä tulee, tulee kuin patonsa murtanut virta, jonka Herran tuuli on ajanut liikkeelle.

²⁰En Genløser kommer fra Zion og fjerner Frafald i Jakob, lyder det fra HERREN.

²⁰Mutta Siioniin Herra tulee vapauttajana, Jaakobin jälkeläisten luo lunastajana, kun he luopuvat rikkomuksistaan, sanoo Herra.

²¹Dette er min Pagt med dem, siger HERREN: Min Ånd, som er over dig, og mine Ord, som jeg har lagt i din Mund, skal ikke vige fra din eller dit Afkoms eller dit Afkoms Afkoms Mund, siger HERREN, fra nu og til evig Tid.

²¹Herra sanoo heille: "Tämä on minun lupaukseni: ei väisty minun henkeni sinun yltäsi eikä katoa minun sanani, jonka olen suuhusi antanut, ei sinun suustasi, ei jälkeläistesi eikä sinun jälkeläistesi jälkeläisten suusta", sanoo Herra, "ei nyt eikä milloinkaan."