¹Sufin maan Ramataimissa, Efraimin vuoristossa, asui mies, jonka nimi oli Elkana. Hän kuului Efraimin heimoon, ja hänen isänsä oli Jeroham, Elihun poika. Elihun isä oli Tohu ja tämän isä Sufi.

¹Oli keegi mees, efratlane, Raamataim-Soofimist Efraimi mäestikust, Elkana nimi, Jerohami poeg, kes oli Elihu poeg, kes oli Tohu poeg, kes oli Suufi poeg.

²Elkanalla oli kaksi vaimoa. Toisen nimi oli Hanna, toisen Peninna. Peninnalla oli lapsia, mutta Hanna oli lapseton.

²Temal oli kaks naist: ühe nimi oli Hanna ja teise nimi oli Peninna; Peninnal oli lapsi, aga Hanna oli lasteta.

³Elkanalla oli tapana kerran vuodessa lähteä kotikaupungistaan Siloon rukoilemaan Herraa Sebaotia ja uhraamaan hänelle. Siellä oli Herran pappeina kaksi Eelin poikaa, Hofni ja Pinehas.

³See mees läks igal aastal oma linnast kummardama ja ohverdama vägede Issandale Siilos; seal olid Issanda preestriteks kaks Eeli poega, Hofni ja Piinehas.

⁴Uhrattuaan Elkana antoi aina vaimolleen Peninnalle sekä hänen pojilleen ja tyttärilleen kullekin osansa uhrilihasta.

⁴Ohverdamispäeval andis Elkana oma naisele Peninnale ja kõigile ta poegadele ja tütardele ohvrilihatükke.

⁵Hannallekin hän antoi yhden osan, sillä Hannaa hän rakasti, vaikka Herra ei ollut suonut tälle lapsia.

⁵Aga Hannale andis ta ühe nähtava osa, sest ta armastas Hannat, kuigi Issand oli sulgenud tema lapsekoja.

⁶Mutta toinen vaimo, Peninna, tahtoi nöyryyttää Hannaa ja kiusasi häntä yhtenään siitä, että Herra oli jättänyt hänet lapsettomaksi.

⁶Ja teine naine, Peninna, solvas teda ka väga, et ta tunneks ennast alandatuna, sellepärast et Issand oli sulgenud ta lapsekoja.

⁷Sama toistui vuodesta vuoteen: kun Hanna tuli pyhäkköön, Peninna aina kiusasi häntä niin että hän itki eikä voinut syödä.

⁷Ja nõnda sündis aastast aastasse; iga kord, kui ta läks üles Issanda kotta, solvas Peninna teda nõnda, et ta nuttis ega söönud.

⁸Silloin hänen miehensä Elkana sanoi hänelle: "Miksi itket, Hanna, etkä syö? Mikä sinua vaivaa? Enkö minä ole sinulle enemmän kuin kymmenen poikaa?"

⁸Siis küsis temalt ta mees Elkana: 'Hanna, miks sa nutad ja miks sa ei söö? Miks su süda on kurb? Kas ma pole sulle parem kui kümme poega?'

⁹Kerran, kun he olivat lopettaneet uhriateriansa Silossa, Hanna nousi ja astui Herran eteen. Pappi Eeli istui tuolillaan pyhäkön ovenpielessä.

⁹Ükskord pärast söömist ja joomist Siilos, kui preester Eeli istus istmel Issanda templi uksesamba juures, tõusis Hanna üles,

¹⁰Murheessaan Hanna rukoili Herraa, itki katkerasti

¹⁰ja olles hinges kibestunud, palvetas ta Issanda poole ja nuttis väga.

¹¹ja teki tämän lupauksen: "Herra Sebaot! Jos sinä näet palvelijasi hädän ja muistat minua etkä unohda minua, vaan annat minulle poikalapsen, niin minä luovutan hänet sinulle koko hänen elämänsä ajaksi, eikä veitsi milloinkaan ole koskettava hänen hiuksiaan."

¹¹Ja ta andis tõotuse ning ütles: 'Vägede Issand, kui sa tõesti vaatad oma teenija viletsusele ja mõtled minule ega unusta oma teenijat, vaid annad oma teenijale meessoost järglase, siis ma annan tema Issandale kogu ta eluajaks ja habemenuga ei puuduta ta pead!'

¹²Kun Hanna rukoili pitkään Herraa, Eeli seurasi hänen suunsa liikkeitä.

¹²Ja kui ta nõnda Issanda ees kaua palvetas, pani Eeli tähele ta suud,

¹³Hanna rukoili näet hiljaa itsekseen, huulet vain liikkuivat mutta ääntä ei kuulunut. Siksi Eeli luuli hänen olevan juovuksissa

¹³sest Hanna kõneles südames, üksnes ta huuled liikusid ja ta häält ei olnud kuulda; aga Eeli arvas, et ta oli joobnud.

¹⁴ja sanoi hänelle: "Kuinka kauan aiot viipyä täällä juopuneena? Mene selviämään humalastasi!"

¹⁴Ja Eeli ütles temale: 'Kui kaua sa tahad olla joobnud? Lase enesest vein haihtuda!'

¹⁵Mutta Hanna vastasi: "Ei, herra, en ole juonut viiniä enkä väkijuomaa. Minä olen onneton nainen ja vuodatin sydämeni Jumalalle.

¹⁵Aga Hanna vastas ning ütles: 'Ei, mu isand, ma olen vaimult rõhutud naine; veini ega vägijooki ei ole ma joonud, vaid ma olen oma hinge Issanda ees välja valanud.

¹⁶Älä pidä palvelijaasi kelvottomana naisena, vain suuren suruni ja huoleni takia minä rukoilin näin kauan."

¹⁶Ära pea oma teenijat kõlvatuks naiseks, sellepärast et ma nii kaua kõnelesin oma suurtest soovidest ja meelekibedusest!'

¹⁷Silloin Eeli sanoi hänelle: "Mene rauhassa. Israelin Jumala antakoon sinulle, mitä häneltä pyysit."

¹⁷Ja Eeli vastas ning ütles: 'Mine rahuga, küll Iisraeli Jumal täidab su palve, mis sa temalt palusid!'

¹⁸Hanna vastasi: "Minä kiitän sinua suopeudestasi!" Sitten hän meni pois, söi eikä ollut enää surullinen.

¹⁸Ja tema ütles: 'Leidku su teenija armu su silmis!' Siis läks naine oma teed ja sõi, ja ta nägu ei olnud enam kurb.

¹⁹Varhain seuraavana aamuna he nousivat rukoilemaan Herraa. Sitten he palasivat kotiinsa Ramaan. Kun Elkana oli maannut vaimonsa Hannan kanssa, Herra vastasi Hannan rukoukseen.

¹⁹Ja nad tõusid hommikul vara ning kummardasid Issanda ees; siis nad läksid tagasi ja jõudsid koju Raamasse; Elkana ühtis oma naise Hannaga ja Issand pidas teda meeles.

²⁰Hanna tuli raskaaksi ja synnytti aikanaan pojan. Hän antoi pojalleen nimen Samuel sanoen: "Herralta minä häntä pyysin."

²⁰Ja Hanna jäi lapseootele ning pärast päevade möödumist tõi ta ilmale poja ja pani temale nimeks Saamuel. 'Sest ma palusin teda Issandalt,' ütles Hanna.

²¹Kun Elkana oli seuraavana vuonna lähdössä koko perheensä kanssa uhraamaan Herralle ja toimittamaan lupausuhriaan,

²¹Kui siis mees Elkana ja kogu ta pere läks Issandale ohverdama iga-aastast ohvrit ja oma tõotust,

²²ei Hanna tahtonut seurata mukana, vaan sanoi miehelleen: "Sitten kun en enää imetä poikaa, vien hänet Herran kasvojen eteen, ja sinne hän saa jäädä koko elämänsä ajaksi."

²²Hanna ei läinud, sest ta ütles oma mehele: 'Alles siis, kui poiss on võõrutatud, viin ma tema, et ta võiks ilmuda Issanda palge ette ja jääda sinna igavesti.'

²³Elkana vastasi hänelle: "Tee niin kuin parhaaksi näet. Pysy kotona niin kauan kuin poikaa pitää imettää. Antakoon Herra lupauksesi toteutua." Hanna jäi Ramaan ja imetti poikaansa, kunnes oli aika vieroittaa hänet.

²³Ja ta mees Elkana ütles temale: 'Tee, nagu su silmis hea on, jää koju, kuni sa tema oled võõrutanud; Issand ainult kinnitagu oma sõna!' Ja naine jäi koju ning imetas oma poega, kuni ta tema võõrutas.

²⁴Kun poika oli vieroitettu, Hanna otti mukaansa hänet sekä kolmivuotiaan sonnin, säkillisen jauhoja ja viinileilin, ja he menivät Silon pyhäkköön. Poika oli vielä pieni.

²⁴Ja ta viis tema enesega üles, kui ta tema oli võõrutanud, koos kolme härjavärsi, poole vaka jahu ja kruusi veiniga; ta viis tema Issanda kotta Siilosse, kuigi poiss oli alles nooruke.

²⁵Siellä he teurastivat sonnin uhriksi ja veivät sitten pojan Eelin luo.

²⁵Ja nad tapsid härjavärsi ning tõid poisi Eeli juurde.

²⁶Hanna sanoi hänelle: "Herrani, niin totta kuin elät, minä olen se nainen, joka viipyi pitkään luonasi rukoilemassa Jumalaa.

²⁶Ja Hanna ütles: 'Oh, mu isand! Nii tõesti kui sa elad, mu isand, olen mina see naine, kes seisis siin su juures Issandat paludes.

²⁷Tätä poikaa minä rukoilin itselleni, ja Herra antoi minulle mitä pyysin.

²⁷Selle poisi pärast ma palusin ja Issand andis mulle mu palve peale, mida ma temalt palusin.

²⁸Nyt minä luovutan hänet Herralle. Olkoon hän Herran oma koko elämänsä ajan." Sitten he kumartuivat rukoilemaan Herraa.

²⁸Seepärast annan minagi tema Issandale: kõigiks oma elupäeviks olgu ta antud Issandale!' Ja Saamuel kummardas seal Issandat.