¹Herra lähetti Natanin Daavidin luo. Kuninkaan luo tultuaan Natan sanoi: "Eräässä kaupungissa oli kaksi miestä, rikas ja köyhä.

¹Ja Issand läkitas Naatani Taaveti juurde; too tuli tema juurde ning ütles temale: 'Ühes linnas oli kaks meest, üks rikas ja teine vaene.

²Rikkaalla oli suuret määrät lampaita ja härkiä,

²Rikkal oli väga palju lambaid ja veiseid,

³mutta köyhällä ei ollut kuin yksi ainoa pieni karitsa, jonka hän oli ostanut. Hän elätti karitsaa, ja se kasvoi hänen luonaan yhdessä hänen lastensa kanssa. Se söi hänen leipäänsä ja joi hänen kupistaan, se makasi hänen sylissään ja oli hänelle kuin tytär.

³aga vaesel ei olnud midagi muud kui üksainus pisike utetall, kelle ta oli ostnud. Ta toitis seda ja see kasvas üles tema juures üheskoos ta lastega; see sõi ta palukest, jõi ta karikast, magas ta süles ja oli temale nagu tütar.

⁴Mutta kerran rikkaan miehen luo tuli vieras. Rikas ei raskinut ottaa yhtään omista lampaistaan tai häristään valmistaakseen ruokaa matkamiehelle, joka oli tullut hänen luokseen, vaan otti köyhän miehen karitsan ja teki siitä vieraalleen aterian."

⁴Siis tuli rikka mehe juurde teekäija. Aga tema ei raatsinud võtta oma lammastest ja veistest, et valmistada rooga teekäijale, kes ta juurde oli tulnud, vaid ta võttis vaese mehe utetalle ja valmistas mehele, kes ta juurde oli tulnud.'

⁵Daavid suuttui kovasti tuolle miehelle ja sanoi Natanille: "Niin totta kuin Herra elää, se mies, joka noin teki, on kuoleman oma.

⁵Siis Taaveti viha süttis väga põlema mehe vastu ja ta ütles Naatanile: 'Nii tõesti kui Issand elab, mees, kes seda tegi, on surmalaps!

⁶Ja karitsa hänen on korvattava nelinkertaisesti, koska hän teki tuolla tavalla eikä tuntenut sääliä."

⁶Ja ta peab utetalle tasuma neljakordselt, sellepärast et ta tegi nõnda ega halastanud!'

⁷Silloin Natan sanoi Daavidille: "Se mies olet sinä. Näin sanoo Herra, Israelin Jumala: 'Minä voitelin sinut Israelin kuninkaaksi ja pelastin sinut Saulin käsistä.

⁷Aga Naatan ütles Taavetile: 'See mees oled sina! Nõnda ütleb Issand, Iisraeli Jumal: Mina olen sind võidnud Iisraeli kuningaks ja mina olen sind päästnud Sauli käest.

⁸Minä korotin sinut herrasi asemaan, annoin herrasi vaimot sinun syliisi ja annoin sinulle Israelin ja Juudan heimot. Jos tämä on vähän, voin antaa vielä mitä tahansa muutakin.

⁸Mina olen sulle andnud su isanda koja ja su sülle su isanda naised, ja olen sulle andnud Iisraeli ja Juuda soo. Ja kui seda on vähe, siis ma oleksin võinud sulle lisada veel ühte ja teist.

⁹Miksi olet halveksinut minun sanaani ja tehnyt sellaista, mikä on minun silmissäni pahaa? Heettiläisen Urian olet lyönyt miekalla, olet tappanut hänet ammonilaisten miekalla, ja hänen vaimonsa olet ottanut vaimoksesi.

⁹Mispärast sa oled põlanud Issanda sõna, tehes, mis on tema silmis paha? Hett Uurija sa lõid mõõgaga maha ja tema naise sa võtsid enesele naiseks. Jah, tema sa tapsid ammonlaste mõõgaga.

¹⁰Niinpä miekka ei tule milloinkaan väistymään suvustasi, koska olet halveksinut minua ja ottanut vaimoksesi heettiläisen Urian vaimon.'

¹⁰Aga nüüd ei lahku mõõk su soost mitte iialgi, sellepärast et sa oled mind põlanud ja oled võtnud hett Uurija naise enesele naiseks.

¹¹Herra sanoo näin: 'Minä nostan omasta perheestäsi onnettomuuden sinua vastaan, ja silmiesi edessä otan sinulta omat vaimosi ja annan heidät toiselle, joka makaa vaimojesi kanssa keskellä kirkasta päivää.

¹¹Nõnda ütleb Issand: Vaata, ma lasen sinu oma soost tulla sulle õnnetusi; ma võtan sinu naised su silma ees ja annan su ligimesele ja tema magab su naistega selle päikese paistes.

¹²Sinä olet tehnyt tekosi salassa, mutta minä teen tämän teon koko Israelin nähden, keskellä kirkasta päivää.'"

¹²Kuigi sina oled seda teinud salaja, teen mina seda kogu Iisraeli ees ja päise päeva ajal.'

¹³Silloin Daavid sanoi Natanille: "Olen tehnyt syntiä Herraa vastaan." Natan vastasi: "Herra vapauttaa nyt sinut tästä synnistä, eikä sinun tarvitse kuolla.

¹³Siis ütles Taavet Naatanile: 'Mina olen pattu teinud Issanda vastu.' Ja Naatan ütles Taavetile: 'Issand on juba su patu sulle andeks andnud. Sa ei sure.

¹⁴Mutta koska olet tällä teolla rikkonut pahasti Herraa vastaan, niin sinulle syntynyt poika kuolee."

¹⁴Ometi, kuna sa selle asja pärast oled pannud Issanda vaenlased teda kõvasti pilkama, siis peab küll poeg, kes sulle on sündinud, kindlasti surema!'

¹⁵Sitten Natan meni kotiinsa. Ja Herra löi lasta, jonka Urian vaimo oli synnyttänyt Daavidille, ja lapsi sairastui pahoin.

¹⁵Siis Naatan läks koju. Ja Issand lõi last, kelle Uurija naine oli Taavetile ilmale toonud, nõnda et see haigestus.

¹⁶Daavid kääntyi pojan vuoksi Jumalan puoleen, paastosi ja vietti yönsä maaten paljaalla lattialla.

¹⁶Siis Taavet otsis poisi pärast Jumalat; Taavet paastus, ja kui ta koju tuli, siis ta magas ööd maa peal.

¹⁷Hovin vanhimmat tulivat hänen luokseen ja yrittivät saada hänet nousemaan, mutta hän ei suostunut eikä myöskään syönyt mitään heidän kanssaan.

¹⁷Ta kojavanemad astusid ta juurde, et tõsta teda maast üles, aga ta ei tahtnud ega võtnud koos nendega leiba.

¹⁸Seitsemäntenä päivänä lapsi kuoli. Palvelijat eivät uskaltaneet kertoa Daavidille lapsen kuolemasta, sillä he ajattelivat: "Kun me puhuimme hänelle pojan vielä eläessä, hän ei kuunnellut meitä. Kuinka me nyt voisimme sanoa hänelle, että poika on kuollut? Hän voi tehdä jotakin epätoivoista."

¹⁸Ja seitsmendal päeval laps suri. Taaveti sulased aga kartsid temale teatada, et laps oli surnud, sest nad ütlesid: 'Vaata, kui laps oli alles elus, siis me rääkisime temale, aga ta ei kuulanud meie häält. Kuidas võiksime temale öelda, et laps on surnud? Ta võib teha enesele paha!'

¹⁹Huomatessaan palvelijoidensa kuiskailevan keskenään Daavid ymmärsi, että lapsi oli kuollut. Hän kysyi heiltä: "Onko lapsi kuollut?" He vastasivat: "On."

¹⁹Kui Taavet nägi, et ta sulased isekeskis sosistasid, siis ta mõistis, et laps oli surnud. Ja Taavet küsis oma sulastelt: 'Kas laps on surnud?' Ja need vastasid: 'Surnud.'

²⁰Silloin Daavid nousi maasta, peseytyi, voiteli itsensä ja vaihtoi vaatteensa. Sitten hän meni pyhäkköön ja kumartui maahan rukoilemaan. Kotiin palattuaan hän pyysi syötävää, ja hänelle tuotiin ruokaa ja hän söi.

²⁰Siis Taavet tõusis maast üles, pesi ja võidis ennast, vahetas riideid ning läks Issanda kotta ja kummardas; ja kui ta koju tuli, siis küsis ta süüa ja ta ette pandi leiba ning ta sõi.

²¹Palvelijat kysyivät: "Mitä tämä tarkoittaa? Kun poika oli vielä elossa, sinä paastosit ja itkit, mutta nyt, kun hän on kuollut, sinä nouset ja rupeat syömään."

²¹Aga tema sulased ütlesid talle: 'Mis see on, mida sa lapse pärast teed? Kui ta elas, sa paastusid ja nutsid, aga kui laps on surnud, sa tõused ja sööd leiba!'

²²Hän vastasi: "Kun poika oli elossa, minä paastosin ja itkin, sillä ajattelin: 'Ehkäpä Herra armahtaa minua ja lapsi saa elää.'

²²Ja ta vastas: 'Kui laps alles elas, siis ma paastusin ja nutsin, sest ma mõtlesin: Kes teab, vahest annab Issand mulle armu ja laps jääb elama?

²³Miksi nyt enää paastoaisin, kun hän on kuollut? Voinko saada hänet takaisin elämään? Minä menen aikanaan hänen luokseen, mutta hän ei voi palata minun luokseni."

²³Aga nüüd on ta surnud. Mispärast ma peaksin siis paastuma? Kas ma suudan teda veel tagasi tuua? Mina lähen küll tema juurde, aga tema ei tule tagasi minu juurde.'

²⁴Daavid lohdutti vaimoaan Batsebaa. Hän meni tämän luo ja makasi hänen kanssaan, ja vaimo synnytti pojan, joka sai nimekseen Salomo. Herra rakasti poikaa

²⁴Ja Taavet trööstis oma naist Batsebat, läks ta juurde ja magas temaga; ja naine tõi poja ilmale ning Taavet pani temale nimeks Saalomon. Ja Issand armastas teda

²⁵ja lähetti profeetta Natanin tuomaan sanan, että pojalle oli Herran vuoksi annettava nimi Jedidja.

²⁵ning Taavet läkitas ta prohvet Naatani käe alla, kes Issanda pärast nimetas tema Jedidjaks.

²⁶Joab hyökkäsi ammonilaisten pääkaupungin Rabban kimppuun ja valtasi kuninkaan alakaupungin.

²⁶Ja Joab sõdis ammonlaste Rabba vastu ning vallutas kuningalinna.

²⁷Hän lähetti Daavidin luo sananviejiä ja käski sanoa: "Olen hyökännyt Rabbaan ja vallannut jo Vesikaupungin.

²⁷Siis Joab läkitas käskjalad Taavetile ütlema: 'Ma olen sõdinud Rabba vastu. Ma olen vallutanud ka veehoidla.

²⁸Kokoa nyt loput sotaväestä, pystytä tänne leirisi ja valloita kaupunki, ennen kuin minä valtaan sen ja saan sen nimiini."

²⁸Ja nüüd kogu kokku ülejäänud rahvas ja löö leer üles linna alla ning valluta see, et mitte mina ei vallutaks linna ja seda ei nimetataks minu nimega!'

²⁹Daavid keräsi koko väkensä ja lähti Rabbaan, ja hän hyökkäsi kaupunkia vastaan ja valtasi sen.

²⁹Siis Taavet kogus kokku kogu rahva ja läks Rabbasse, sõdis selle vastu ja vallutas selle.

³⁰Daavid otti ammonilaisten kuninkaan päästä jalokivin koristetun kultaisen otsarivan, talentin painoisen, ja siitä tuli hänen kruununsa. Hän vei kaupungista runsaasti muutakin saalista.

³⁰Ja ta võttis nende kuningal krooni peast - see vaagis talendi kulda ja selles oli kalliskivi - ja see pandi Taavetile pähe; ja ta tõi linnast väga palju saaki.

³¹Kaupungin asukkaat hän kuljetti pois ja pani pakkotyöhön: toiset joutuivat sahaamaan kiviä, toiset tekemään tiiliä, toiset saivat käteensä rautaisen kuokan tai kirveen. Näin hän teki kaikille ammonilaisten kaupungeille. Sen jälkeen hän palasi koko sotaväki mukanaan Jerusalemiin.

³¹Ja rahva, kes seal oli, tõi ta välja ja pani kivisaagide, raudkirkade ja raudkirveste juurde ning laskis ta minna läbi telliskiviahjudest; ja nõnda talitas ta kõigi ammonlaste linnadega. Siis Taavet ja kogu rahvas läksid tagasi Jeruusalemma.