¹Kaikella on määrähetkensä, aikansa joka asialla taivaan alla.

¹Igale asjale on määratud aeg, ja aeg on igal tegevusel taeva all:

²Aika on syntyä ja aika kuolla, aika on istuttaa ja aika repiä maasta,

²aeg sündida ja aeg surra, aeg istutada ja aeg istutatut kitkuda;

³aika surmata ja aika parantaa, aika on purkaa ja aika rakentaa,

³aeg tappa ja aeg terveks teha, aeg maha kiskuda ja aeg üles ehitada;

⁴aika itkeä ja aika nauraa, aika on valittaa ja aika tanssia,

⁴aeg nutta ja aeg naerda, aeg leinata ja aeg tantsida;

⁵aika heitellä kiviä ja aika ne kerätä, aika on syleillä ja aika olla erossa,

⁵aeg kive pilduda ja aeg kive koguda, aeg kaelustada ja aeg kaelustamisest hoiduda;

⁶aika etsiä ja aika kadottaa, aika on säilyttää ja aika viskata menemään,

⁶aeg otsida ja aeg kaotada, aeg hoida ja aeg ära visata;

⁷aika repäistä rikki ja aika ommella yhteen, aika olla vaiti ja aika puhua,

⁷aeg rebida ja aeg õmmelda, aeg vaikida ja aeg rääkida;

⁸aika rakastaa ja aika vihata, aika on sodalla ja aikansa rauhalla.

⁸aeg armastada ja aeg vihata, aeg sõjal ja aeg rahul.

⁹Mitä hyötyä on vaivannäöstä sille, joka työtä tekee?

⁹Mis kasu on töötegijal sellest, mille kallal ta vaeva näeb?

¹⁰Olen katsellut kaikkea aherrusta, jonka Jumala on antanut ihmisille heidän rasituksekseen.

¹⁰Ma olen näinud tööd, mida Jumal on andnud inimlastele, et nad sellega endid vaevaksid.

¹¹Kaiken hän on alun alkaen tehnyt hyväksi ja asettanut iäti jatkumaan, mutta ihminen ei käsitä Jumalan tekoja, ei niiden alkua eikä loppua.

¹¹Kõik on ta omal ajal hästi teinud; ta on nende südamesse pannud ka igaviku, ometi ilma et inimene mõistaks Jumala tehtud tööd algusest lõpuni.

¹²Minä oivalsin, ettei ihmisellä ole muuta onnea kuin iloita ja nauttia elämän hyvyydestä.

¹²Ma mõistsin, et neil pole midagi paremat kui rõõmus olla ja elu nautida.

¹³Mutta Jumalan lahja on sekin, että ihminen saa vaivannäkönsä keskellä syödä ja juoda ja nauttia elämän antimista.

¹³On ju seegi Jumala and igale inimesele, et ta võib süüa ja juua ning nautida head, hoolimata kogu oma vaevast.

¹⁴Minä oivalsin, että kaikki, minkä Jumala tekee, pysyy ikuisesti. Siihen ei ole lisäämistä eikä siitä vähentämistä. Jumala on niin tehnyt, että häntä pelättäisiin.

¹⁴Ma mõistsin, et kõik, mis Jumal teeb, on igavene; midagi ei ole sellele lisada ega sellest ära võtta. Ja Jumal on seda teinud nõnda, et teda tuleb karta.

¹⁵Mitä nyt on, sitä on ollut ennenkin, ja mitä vastedes on, sitäkin on ollut ennen. Jumala tuo esiin sen, minkä aika on vienyt.

¹⁵Mis on, see on juba olnud, ja mis tuleb, seegi on juba olnud. Jumal otsib möödunu taas välja.

¹⁶Vielä minä näin auringon alla: oli oikeuspaikka -- ja siellä vääryys, oli tuomioistuin -- ja sielläkin vääryys.

¹⁶Ja veel nägin ma päikese all kohtupaika, kus oli ülekohus, ja õiglusepaika, kus oli üleastumine.

¹⁷Minä ajattelin itsekseni: Jumala tuomitsee oikein, niin syyttömän kuin syyllisen, sillä jokaisella asialla ja teolla on aikansa.

¹⁷Ma mõtlesin südames: Jumal mõistab kohut õigele ja õelale, sest igal asjal ja igal teol on oma aeg.

¹⁸Ja minä ajattelin: Näin tapahtuu ihmisten vuoksi. Jumala koettelee heitä, jotta he ymmärtäisivät olevansa pelkkiä luontokappaleita.

¹⁸Ma mõtlesin südames: See on inimlaste huvides, et Jumal neid läbi katsub ja et nad näevad, et nad on iseenesest vaid loomad.

¹⁹Sillä ihmisten ja eläinten kohtalo on yhtäläinen: samalla tavoin kuolevat molemmat, yhtäläinen henki on kaikilla. Ihmisillä ei ole etusijaa eläimiin nähden, kaikki on turhuutta.

¹⁹Sest mis sünnib inimlastega, see sünnib loomadega - neile kõigile sünnib sama: nagu sureb üks, nõnda sureb teine, ja neil kõigil on ühesugune hing; ja inimesel ei ole paremust looma ees, sest kõik on tühine.

²⁰Kaikki menee samaan paikkaan: kaikki on tullut tomusta ja kaikki palaa tomuun.

²⁰Kõik lähevad ühte paika, kõik on põrmust ja kõik saavad jälle põrmuks.

²¹Kuka tietää, kohoaako ihmisen henki ylös ja vajoaako eläinten henki alas maahan?

²¹Kes teabki, kas inimlaste hing tõuseb ülespoole või kas loomade hing vajub maa alla?

²²Minä havaitsin, ettei ole mitään parempaa kuin nyt iloita teoistaan. Sellainen on ihmisen osa. Kuka hänet toisi takaisin näkemään, mitä hänen jälkeensä tapahtuu?

²²Ja nõnda ma nägin, et ei ole midagi paremat, kui et inimene on oma töö juures rõõmus, kuna see on tema osa. Sest kes toob teda nägema seda, mis on pärast teda?