¹Kun Efraim puhui, kaikki vapisivat kauhusta, hän kohosi yli muiden Israelin heimojen. Mutta hän alkoi palvella baaleja, se oli hänen syntinsä, siihen hän kaatui.

¹Kui Efraim kõneles, värisesid kõik, ta oli Iisraelis ülistatud; aga ta sai Baali pärast süüdlaseks ja pidi surema.

²Yhä vielä Efraim jatkaa synnintekoa, valaa patsaita hopeastaan, tekee jumalankuvia parhaan taitonsa mukaan. Yhtä kaikki -- sepän tekemiä ne vain ovat! Efraimista sanotaan: "Ihmisiä se uhraa, sonneja suutelee."

²Nüüd teevad nad edasi pattu ja valmistavad enestele hõbedast valatud kujud, ebajumalate kujud oma kujutluse järgi - kõik sepatöö. Nad ütlevad neile: 'Ohverdajad suudelgu vasikaid!'

³Mutta Efraim on kuin aamupilvi, kuin kaste, joka kohta haihtuu, kuin akanat, jotka pöllyävät puimatantereella, kuin kattoaukosta kohoava savu.

³Seepärast on nad nagu hommikune pilv, nagu kaste, mis varakult kaob, nagu aganad, mis rehealusest tuulatakse, nagu unkast tõusev suits.

⁴-- Mutta minä olen Herra, sinun Jumalasi, minä toin sinut Egyptistä. Muuta jumalaa sinulla ei ole, ei muuta auttajaa kuin minä yksin.

⁴Aga mina olen Issand, su Jumal, Egiptusemaalt alates; sa ei tohi tunda minu kõrval muud jumalat ja ei ole muud päästjat kui mina.

⁵Minä otin sinut omakseni autiomaassa, polttavan kuumassa maassa.

⁵Mina hoidsin sind kõrbes, palaval ja põuasel maal.

⁶Mutta päästyäsi lihaville laitumille sait syödä kylliksesi. Kun tulit kylläiseksi, sinun sydämesi ylpistyi ja sinä unohdit minut.

⁶Kui nad käisid karjas, sai nende kõht täis; kui nende kõht sai täis, läks nende süda ülbeks - sellepärast nad unustasid minu.

⁷Siksi minä olen sinulle kuin leijona, kuin tien vierellä väijyvä pantteri.

⁷Aga minust sai neile otsekui noor lõvi, ma luuran tee ääres nagu panter.

⁸Minä käyn sinun kimppuusi kuin karhu, jolta on riistetty pennut. Minä revin sydämen sinun rinnastasi, syön sinut suuhuni kuin leijona. Sinä jäät villieläinten raadeltavaksi.

⁸Ma tulen neile kallale nagu karu, kellelt on röövitud pojad, ja ma rebestan nende rinnakorvi; nagu emalõvi sööb neid seal ja metsloomad kisuvad nad lõhki.

⁹Omaa tuhoasi sinä valmistat, Israel, kun nouset minua, auttajaasi, vastaan!

⁹See on su hukutanud, Iisrael, et sa olid minu, oma abi vastu.

¹⁰Missä on nyt kuninkaasi, joka pelastaisi sinut ja sinun kaupunkisi? Missä ovat tuomarisi, joille sanoit: "Anna minulle kuningas ja päämiehet"?

¹⁰Kus on siis su kuningas, kes päästaks sind kõigis su linnades, ja kus on su kohtumõistjad, kelle kohta sa ütlesid: 'Anna mulle kuningas ja vürste!'?

¹¹Minä annoin sinulle kuninkaan vihassani ja vihassani otin hänet sinulta pois!

¹¹Oma vihas ma annan sulle kuninga ja oma raevus ma võtan ta ära.

¹²Efraimin rikos on muistissa, kuin kirjakääröön talletettuna, hänen syntinsä eivät jää unohduksiin.

¹²Efraimi süütegu on kokku seotud, tema patt on tallele pandud.

¹³Synnytystuskien tullessa, ratkaisun hetkinä, hän oli kuin lapsi, joka ei aikanaan osannut tulla ulos äidinkohdusta.

¹³Tema pärast tulevad sünnitusvalud: ta on mõistmatu laps, sest ta ei asu õigel ajal emakasuudmesse.

¹⁴Pitäisikö minun päästää teidät tuonelan vallasta, vapauttaa teidät kuolemasta? Missä on mahtisi, kuolema, missä on pistimesi, tuonela? Ei enää ole säälin aika.

¹⁴Kas peaksin nad vabastama põrgu käest? Kas peaksin nad lunastama surmast? Surm, kus on su okkad? Põrguhaud, kus on su astel? Kaastunne on peidus mu silme eest.

¹⁵-- Efraim on kukoistanut veljiensä joukossa, mutta Herra lähettää polttavan tuulen. Se nousee idästä, puhaltaa autiomaasta. Efraimin kaivot kuivuvat, lähteet ehtyvät. Kaikki aarteet ryöstetään, kaikki kalleudet viedään pois.

¹⁵Kuigi ta vendade keskel kannab vilja, tõuseb idatuul, tõuseb kõrbest Issanda tuul: tema kaev kuivab ja allikas taheneb; temalt riisutakse ta varandus, kõik ta väärtasjad.

¹⁶(H14:1)Samaria joutuu tilille synneistään, se on kapinoinut Jumalaansa vastaan. Sen miehet kaatuvat miekkaan, sen pienet lapset murskataan, ja raskaana olevat naiset viilletään halki.