1Sinä päivänä lauletaan Juudan maassa tätä laulua: -- Meillä on lujasti varustettu kaupunki, meidän turvaksemme hän on rakentanut muurit ja vallit.
1Sel päeval lauldakse Juudamaal seda laulu: Meil on tugev linn, pääste on pandud müürideks ja kaitsevalliks.
2Avatkaa portit, että vanhurskas kansa saa astua sisään, kansa, jonka uskollisuus ei horju.
2Avage väravad, et saaks sisse minna õige rahvas, kes püsib usus!
3Sille, jonka mieli on luja ja vakaa, sinä turvaat rauhan, kun hän turvautuu sinuun.
3Kindlameelsele sa hoiad rahu, rahu, sest ta loodab sinu peale.
4Ajasta aikaan luottakaa Herraan, sillä Herrassa on turva, Herra on ikuinen kallio.
4Lootke alati Issanda peale, sest Issand Jumal on igavene kalju.
5Tietäkää: Herra on syössyt alas korkealla asuvat ja heidän ylhäisen kaupunkinsa, hän raastoi sen alas, raastoi alas maan tomuun.
5Sest tema langetab need, kes elavad kõrgel, ligipääsmatu linna; ta alandab seda, alandab maani, paiskab põrmu.
6Jalat sitä tallaavat, köyhien jalat, maan vähäisten askelet. ylösnousemus
6Seda tallab jalg, õnnetute jalad, viletsate sammud.
7Oikeamielisten polku on suora, sinä tasoitat vanhurskaan tiet.
7Õigete tee on tasane, sina sillutad siledaks õigete raja.
8Sinun tahtosi tielle, Herra, me ikävöimme, me kaipaamme sinua, me toistamme nimeäsi.
8Issand! Me ootame sind ka su kohtumõistmiste teel, hing igatseb su nime ja su mälestust.
9Sinua minun sieluni yöllä janoaa, sinua minun henkeni etsii. Kun sinä panet tuomiosi täytäntöön maan päällä, maanpiirin asukkaat oppivat tuntemaan vanhurskauden.
9Mu hing igatseb sind öösel, vaimgi mu sees otsib sind, sest kui sinu kohtumõistmised tabavad maad, õpivad ilmamaa elanikud õiglust.
10Mutta jumalaton, vaikka hänet armahdettaisiin, ei opi elämään vanhurskaan tavoin. Hän vääristää oikeuden, ei hän näe Herran valtasuuruutta.
10Leiab aga õel armu, ei õpi ta õiglust, õigusemaalgi teeb ta ülekohut ega näe Issanda kõrgust.
11Sinun kätesi on korkealla, Herra. Sinun vihollisesi eivät sitä näe. Mutta vielä he näkevät, miten sinä kiivastut kansasi puolesta. Mikä häpeä heille! Tuli heidät syököön, nuo sinun vihamiehesi.
11Issand, sinu käsi on tõstetud kõrgele, aga nad ei näe seda. Nähku nad siis su püha viha rahva pärast ja häbenegu! Jah, neelaku neid tuli kui sinu vaenlasi!
12Herra, sinä valmistat meille rauhan. Myös se on sinun tekoasi, niin kuin kaikki mitä me olemme saaneet aikaan.
12Issand, sina saadad meile rahu, sest kõik meie teodki oled sina teinud.
13Herra, meidän Jumalamme, meitä ovat vallinneet toiset herrat, et sinä. Nyt vain sinun nimesi on huulillamme.
13Issand, meie Jumal! Meid on valitsenud muud isandad peale sinu - me kiidame üksnes sind, sinu nime.
14He ovat kuolleet, eivät herää eloon, nuo mahtajat eivät nouse manalta, sillä sinä olet vaatinut heidät tilille ja tuhonnut heidät ja pyyhkinyt pois heidän muistonsa.
14Surnud ei ärka ellu, kadunud ei tõuse üles. Sest sina nuhtlesid neid ja hävitasid nad ning kaotasid neist iga mälestuse.
15Suureksi olet tehnyt kansasi, Herra, olet lisännyt sen määrää, olet osoittanut suuruutesi ja työntänyt kauas kaikki maan rajat.
15Sina oled lisanud rahvast, Issand, oled lisanud rahvast, oled näidanud oma au, oled laiendanud kõik maa piirid.
16Kun jouduimme ahdinkoon, me etsimme sinua, Herra, sinun kurituksesi sai meidät suremaan ja huokailemaan.
16Issand, nad otsisid sind kitsikuses, sosistasid lausumisi, kui sina neid karistasid.
17Niin kuin raskaana oleva nainen, jonka aika on tullut, vääntelehtii ja huutaa kipuaan, niin olimme edessäsi, Herra.
17Otsekui lapseootel olija, kel sünnitus ligineb, vaevleb ja kisendab oma valudes, nõnda olime meiegi sinu ees, Issand.
18Me olimme raskaana, me vääntelehdimme, mutta niin kuin tuulta oli se mitä synnytimme. Mitään apua emme pystyneet tuomaan, ketään emme synnyttäneet asumaan maata.
18Me olime lapseootel, vaevlesime, aga otsekui oleksime sünnitanud tuult: päästet me maale ei toonud ja ilmamaa elanikke ei sündinud.
19Mutta sinun kuolleesi heräävät eloon, heidän ruumiinsa nousevat ylös. Tomuun vaipuneet, herätkää ja riemuitkaa! Sinun kimaltava aamukasteesi virvoittaa maan, ja niin maa palauttaa kuolleet elämään.
19Aga sinu surnud ärkavad ellu, minu laibad tõusevad üles. Ärgake ja hõisake, põrmus lamajad! Sest sinu kaste on valguse kaste ja maa paiskab välja kadunud.
20Ja nyt, kansani, mene huoneisiisi, sisälle, sulje ovet jäljessäsi. Pysy piilossa lyhyt hetki, kunnes raivo on ohi.
20Tule, mu rahvas, mine oma kambritesse ja sule uksed enese tagant, peitu üürikeseks ajaks, kuni raev möödub.
21Sillä itse Herra lähtee asuinpaikastaan vaatiakseen maan asukkaat tilille kaikesta pahasta, mitä he ovat tehneet. Silloin maa paljastaa kaiken siihen vuodatetun veren eikä enää peitä surmattujen ruumiita.
21Sest vaata, Issand väljub oma asupaigast nuhtlema maa elanikke nende ülekohtu pärast. Siis paljastab maa oma veresüü ega kata enam neid, kes ta peal on tapetud.