¹Voi sinua, tuhooja, jota ei ole tuhottu, petturi, jota ei ole petetty! Kun olet tuhottavasi tuhonnut, sinut tuhotaan, kun olet petettäväsi pettänyt, sinut petetään.

¹Häda sulle, hävitaja, kes ise oled hävitamata, reetur, keda ei ole reedetud! Kui oled hävitusega valmis, hävitatakse sind, kui oled reetmise lõpetanud, reedetakse sind.

²Herra, ole meille armollinen! Toivoen me katsomme sinuun. Ole joka aamu käsivarsiemme voima, hädän hetkenä pelasta meidät!

²Issand, ole meile armuline, me ootame sind! Ole meie käsivars igal hommikul, ole meie abi kitsikuse ajal.

³Suuren jylinän tieltä kaikkoavat kansat. Kun sinä nouset, kansakunnat hajaantuvat pakoon.

³Su kõuehääle eest põgenevad rahvad, kui sa tõused, hajuvad paganad

⁴Kuin heinäsirkat te saatte käydä saaliin kimppuun, kuin kalvajasirkkojen parvi te ahmitte sitä.

⁴ja saak kahmatakse meie käest, otsekui ahmaksid röövputukad; rohutirtsude rünnaku sarnaselt tormatakse selle kallale.

⁵Ylhäinen on Herra! Hän asuu korkeudessa. Oikeudella ja vanhurskaudella hän täyttää Siionin.

⁵Issand on kõrge, sest ta elab kõrgel, tema täidab Siioni õiguse ja õiglusega.

⁶Sinun tulevat päiväsi hän turvaa, hetkestä hetkeen, hänellä on varattuna apua yllin kyllin, viisautta ja tietoa. Siionin aarre on Herran pelko.

⁶Tema on su aegade tagatis, abi küllus, tarkus ja tunnetus; Issanda kartus - see on Siioni rikkus.

⁷Kuule! Arielin asukkaat valittavat kaduilla, katkerasti itkevät ne, jotka rauhasta neuvottelivat.

⁷Vaata, Arieli elanikud kisendavad õues, rahu saadikud nutavad kibedasti.

⁸Valtatiet ovat autioina, kulkijat ovat kadonneet. Liitto on mitätöity, sen todistajia halveksitaan, ihmishengelle ei arvoa anneta.

⁸Maanteed on tühjad, teekäijat ei ole, leping on tühistatud, tunnistajad on hüljatud, inimestest ei hoolita.

⁹Maa valittaa ja kuihtuu, häpeissään on Libanon, puut kuivettuneina. Saaronin tasanko on kulottunut aroksi, Basan ja Karmel ovat alastomat.

⁹Maa leinab, närbub, Liibanon häbeneb, närtsib; Saaron on saanud kõnnumaaks, Baasan ja Karmel varistavad lehti.

¹⁰-- Nyt minä nousen, sanoo Herra. Nyt minä asetun korkealle, nyt käyn toimeen.

¹⁰Nüüd ma tõusen, ütleb Issand, nüüd ma tahan olla kõrge, nüüd ma ülendan ennast.

¹¹Heinää te kannatte kohdussanne, olkia synnytätte, minun henkeni syö teidät kuin tuli.

¹¹Kuluheinast olete rasedad, kõrsi toote ilmale, teie hingeõhk on tuli, mis teid sööb.

¹²Kansat murennetaan kuin kalkkikivi tulella, kuin irti hakatut orjantappurat ne leimahtavat liekkiin.

¹²Jah, rahvad põletatakse lubjaks, otsekui maharaiutud kibuvitsad süüdatakse nad tulega.

¹³Kuulkaa, kaukaiset kansat, mitä olen tehnyt! Lähellä elävät, oppikaa tuntemaan minun voimani!

¹³Kuulge, kaugelviibijad, mida ma olen teinud, ja juuresolijad, tundke mu väge!

¹⁴Syntiset pelkäävät Siionissa, jumalattomat kauhistuvat: "Kuka meistä voi asua kaikkinielevässä tulessa, kuka meistä kestää ikuisten liekkien poltetta?"

¹⁴Patused Siionis värisevad, vabin valdab jumalatuid: 'Kes meist saaks elada hävitavas tules? Kes meist saaks elada igavesel leel?'

¹⁵Se, joka elää vanhurskaasti ja puhuu oikein, joka hylkää laittoman hyödyn, joka pitää kätensä puhtaina lahjuksista, joka sulkee korvansa murhajuonilta eikä katsele sormien läpi vääryyden töitä.

¹⁵See, kes elab õiguses ja räägib tõtt, kes põlgab rõhumisest saadavat kasu, kes raputab käsi, et keelduda meeleheast, kes topib kõrvad kinni, et mitte kuulda veretööst, ja kes suleb silmad, et mitte näha kurja,

¹⁶Korkealla vuorella hän saa asua, kalliolinnoissa, joissa hänellä on turva. Leipää hän saa riittämiin, eikä hänen juomavetensä ehdy.

¹⁶see elab kõrgustikel, ligipääsmatud kaljud on temale varjupaigaks; temale antakse ta leib, temale on vesi kindlustatud.

¹⁷Omin silmin sinä saat nähdä kuninkaan, hänen kauneutensa, sinä saat nähdä avaran maan.

¹⁷Su silmad saavad näha kuningat ta ilus, saavad näha ihaldusväärset maad.

¹⁸Sydämesi muistelee menneitä kauhuja: missä nyt on veronkantaja, missä veron punnitsija, missä torneja tarkastava vieras?

¹⁸Su süda meenutab hirmsaid asju: kus on nüüd kirjutaja, kus on vaagija, kus on tornide lugeja?

¹⁹Enää et näe tuota röyhkeää muukalaiskansaa, jonka kieltä ei kukaan ymmärrä, jonka puhe on kummallista, mieltä vailla.

¹⁹Enam sa ei näe jultunud rahvast, rahvast, kelle segast kõnet sa ei taipa, kelle kogelevast keelest sa ei saa aru.

²⁰Katso Siionia, meidän juhliemme kaupunkia! Sinun silmäsi saavat nähdä Jerusalemin, turvallisen leposijan, teltan, jota ei pureta, ei siirretä. Sen vaarnat eivät koskaan irtoa, yksikään sen köysistä ei katkea.

²⁰Vaata Siionit, meie pidupäevade linna! Su silmad näevad Jeruusalemma, rahulikku paika, liigutamatut telki, mille vaiu ei tõmmata iialgi välja ja mille nööridest ei kista ainsatki katki.

²¹Meillä on siellä väkevä valtias, Herra, meillä on jokien lähde ja leveät virrat. Niitä ei kulje soutualus eikä ylitä uljainkaan pursi.

²¹Sest seal on Vägev: meiega on Issand nagu laiade jõgede ja vooluste kogumik, sellel ei kulge sõudelaev ja seda ei ületa võimsaimgi alus.

²²Totisesti, Herra on tuomarimme. Hän johtaa meitä. Herra on valtiaamme, Herra on kuninkaamme. Hän pelastaa meidät.

²²Sest Issand on meie kohtumõistja, Issand on meie käsuandja, Issand on meie kuningas, tema päästab meid.

²³Kun köydet ovat löystyneet eivätkä enää pidä mastoa pystyssä, eivät purjetta levällään, silloin jaetaan ryöstösaalista runsaasti. Rammatkin saalistavat muiden mukana,

²³Su köied lõtvuvad, ei pea paigal mastipuud ega lase purjel paisuda. Siis jagatakse suurt saaki, jalutudki võtavad noosi

²⁴eikä yksikään kaupungin asukas sano: "Minä olen sairas." Kansa, joka siellä asuu, on saanut syntinsä anteeksi.

²⁴ja ükski elanik ei ütle: 'Ma olen nõder!' Rahvale, kes seal elab, antakse süü andeks.