¹Asafin virsi. Kuuntele, kansani, mitä opetan, tarkatkaa sanojani, te kaikki.

¹Aasafi õpetuslaul. Pane tähele, mu rahvas, minu Seadust, pöörake oma kõrvad minu sõnade poole!

²Minä aion esittää viisaiden mietteitä, tuon julki menneisyyden arvoituksia,

²Ma avan oma suu õpetussõnadega, ma ilmutan mõistatusi muistsest ajast.

³vanhoja asioita, joista olemme kuulleet, joista isämme ovat meille kertoneet.

³Mida me oleme kuulnud ja mida me teame ja mida meie vanemad on meile jutustanud,

⁴Me emme salaa niitä lapsiltamme vaan kerromme tulevillekin polville Herran voimasta, Herran teoista, ihmeistä, joita hän on tehnyt.

⁴seda me ei taha salata nende laste eest; me jutustame tulevasele põlvele Issanda kiituseväärt tegudest, tema vägevusest ja tema imedest, mis ta on teinud.

⁵Hän sääti Jaakobille säädöksensä, hän antoi Israelille lakinsa ja käski meidän isiämme opettamaan ne lapsilleen,

⁵Ta asetas tunnistuse Jaakobisse ja seadis Iisraelisse Seaduse, mida ta käskis meie esivanemail teatada oma lastele,

⁶jotta tulevakin polvi ne tuntisi, jotta vastedes syntyvätkin ne oppisivat ja kertoisivat omille lapsilleen.

⁶et tulevane põlv seda tunneks, lapsed, kes sünnivad, et nemadki tõuseksid seda jutustama oma lastele,

⁷Jumalaan heidän tulee turvautua, muistaa, mitä hän on tehnyt, ja noudattaa hänen käskyjään,

⁷ja et nad paneksid oma lootuse Jumala peale ega unustaks Jumala tegusid, vaid peaksid tema käske

⁸jotta eivät olisi kuin isänsä, nuo tottelemattomat ja uppiniskaiset, jotka häilyivät sinne tänne eivätkä pysyneet uskollisina Jumalalle.

⁸ega oleks nagu nende esivanemad, kangekaelne ja tõrges sugu, sugu, kelle süda ei olnud kindel ja kelle vaim ei olnud ustav Jumalale.

⁹[Efraimilaiset, varustetut jousimiehet, kääntyivät pakoon taistelun päivänä.]

⁹Efraimi lapsed, varustatud ammulaskjad, pöörasid selja lahingu päeval.

¹⁰He eivät pitäneet Jumalan liittoa, eivät taipuneet elämään hänen lakinsa mukaan.

¹⁰Nad ei pidanud Jumala lepingut, vaid keeldusid käimast ta Seaduse järgi

¹¹He unohtivat hänen tekonsa, ihmeet, joita olivat saaneet nähdä.

¹¹ja unustasid ta suured teod ja ta imetööd, mis ta neile oli näidanud.

¹²Egyptin maassa, Soanin tasangolla, hän antoi isiemme kokea ihmeen.

¹²Nende esivanemate ees tegi ta imet Egiptusemaal Soani väljal.

¹³Hän jakoi kahtia meren ja vei heidät sen poikki, hän jähmetti vedet muuriksi.

¹³Ta lõhestas mere ja laskis nad minna läbi ning pani vee seisma nagu paisu.

¹⁴Hän antoi pilven johdattaa heitä päivisin ja tulen loisteen öisin.

¹⁴Ta juhtis neid päeva ajal pilvega ja kogu öö tule valgusega.

¹⁵Hän halkaisi kallioita autiomaassa, ja he saivat vettä, kuin syvyyden vesiä.

¹⁵Ta lõhestas kaljud kõrbes ja jootis neid otsekui suurtest ürgveevoogudest.

¹⁶Hän antoi purojen puhjeta kalliosta, antoi vesien virrata.

¹⁶Ta pani vulisema veesooned kaljust ja vee voolama nagu jõed.

¹⁷Mutta yhä he tekivät syntiä, autiomaassa he kapinoivat Korkeinta vastaan.

¹⁷Siiski nad tegid ikka edasi pattu tema ees, tõrkudes kuivas kõrbes Kõigekõrgema vastu.

¹⁸Ehdoin tahdoin he koettelivat Jumalaa vaatimalla mielensä mukaista ruokaa.

¹⁸Nad kiusasid Jumalat oma südames, nõudes toitu oma himu järgi,

¹⁹He puhuivat Jumalaa vastaan ja sanoivat: "Hänkö voisi kattaa pöydän autiomaahan?

¹⁹ja nad rääkisid Jumala vastu, öeldes: 'Kas Jumal suudab katta laua ka kõrbes?

²⁰Totta kyllä, hän iski kallioon, ja vesi virtasi, purojen uomat tulvivat, mutta pystyisikö hän antamaan leipää ja hankkimaan lihaa kansalleen?"

²⁰Ennäe, ta lõi küll kaljut, ja veed jooksid ja ojad voolasid. Kas tema võib anda ka leiba? Kas ta võib valmistada liha oma rahvale?'

²¹Herra kuuli sen ja kiivastui: tuli leimahti keskellä Jaakobin leiriä. Hänen vihansa iski Israelin kansaan,

²¹Sellepärast, kui Issand seda kuulis, siis ta raevutses, tuli süttis Jaakobis ja viha tõusis Iisraeli vastu,

²²koska kansa ei uskonut Jumalaan eikä luottanut hänen apuunsa.

²²sest et nad ei uskunud Jumalasse ega lootnud tema pääste peale.

²³Mutta sitten hän antoi pilville käskyn ja avasi taivaan ovet,

²³Siis ta andis käsu pilvedele ülal ja avas taeva uksed

²⁴ja mannaa satoi heidän ruoakseen, hän antoi heille taivaan viljaa.

²⁴ning laskis sadada nende peale mannat toiduks; ta andis neile taeva vilja.

²⁵Ihmiset söivät enkelten leipää, saivat ruokaa runsain määrin.

²⁵Inimene sõi inglite leiba; ta lähetas neile rooga, nõnda et küllalt sai.

²⁶Hän päästi taivaasta irti itätuulen ja nostatti voimallaan tuulen etelästä.

²⁶Ta tõstis taeva alla idatuule ja ajas üles oma vägevusega lõunatuule;

²⁷Hän antoi sataa lihaa kuin tomua, taivaan lintuja kuin merten hiekkaa.

²⁷ja ta laskis nende peale sadada liha nagu põrmu ja tiivulisi linde nagu mere liiva,

²⁸Hän pudotti ne heidän leiriinsä, heidän asumustensa ympärille,

²⁸ning pillutas need nende leeri keskele, ümber nende majade.

²⁹ja he ahmivat itsensä täyteen -- hän antoi heille sitä, mitä he halusivat.

²⁹Siis nad sõid ja nende kõhud said kõvasti täis. Nii ta saatis neile, mida nad himustasid.

³⁰Mutta heidän himonsa ei sittenkään laantunut. Sen tähden he, ruoka vielä suussaan,

³⁰Aga veel ei võõrdunud nad oma himust ja nende söök oli alles nende suus,

³¹saivat kokea Herran vihan. Hän surmasi heidän parhaat miehensä, löi maahan Israelin nuoret soturit.

³¹kui Jumala viha juba tõusis nende vastu ja tappis tugevamad nende seast ning surus põlvili Iisraeli noored mehed.

³²Silti he yhäti tekivät syntiä, eivät he uskoneet hänen ihmeisiinsä.

³²Kõigest sellest hoolimata tegid nad ikka pattu ega uskunud tema imedesse.

³³Sen tähden heidän päivänsä päättyivät arvaamatta, heidän vuotensa haihtuivat kuin henkäys.

³³Siis ta lõpetas nende päevad tuulepuhangus ja nende aastad äkilises hukkumises.

³⁴Nyt, kun hän surmasi heitä, he alkoivat kysyä hänen mieltään, he kääntyivät ja etsivät Jumalaa.

³⁴Kui ta neid tappis, nõudsid nad teda ning pöördusid ja otsisid Jumalat

³⁵He muistivat, kuka on heidän kallionsa, muistivat, että Korkein on heidän lunastajansa.

³⁵ja tuletasid meelde, et Jumal on nende kalju, ja et Jumal, Kõigekõrgem, on nende lunastaja.

³⁶Mutta heidän sanoissaan piili petos, valhe oli heidän kielellään.

³⁶Kuid nad petsid teda oma suuga ja valetasid temale oma keelega.

³⁷He eivät olleet vilpittömiä häntä kohtaan, eivät pysyneet uskollisina hänen liitossaan.

³⁷Sest nende süda ei olnud kindlasti tema küljes, ja nad ei olnud ustavad tema lepingu pidamises.

³⁸Mutta Jumala on laupias, ei hän tuhoa syntistä, vaan armahtaa. Kerta kerran jälkeen hän hillitsi vihansa eikä antanut kiivaudelleen valtaa.

³⁸Aga tema on armuline: ta lepitab pahateod ega tule hävitama, vaid võtab sagedasti tagasi oma viha ega lase kogu oma vihaleeki tõusta.

³⁹Hän muisti, että he olivat vain ihmisiä, vain tuulen henkäys, joka häipyy eikä palaa.

³⁹Talle tuli meelde, et nad on liha, tuuleõhk, mis läheb ära ega tule tagasi.

⁴⁰Miten usein he autiomaassa nousivatkaan kapinaan, murehduttivat häntä erämaassa!

⁴⁰Kui mitu korda nad tõrkusid tema vastu kõrbes ja tegid temale meelehaiget tühjal maal.

⁴¹Yhä uudelleen he uhmasivat Israelin Pyhää, koettelivat Jumalan kärsivällisyyttä.

⁴¹Ja nad kiusasid ikka jälle Jumalat ja pahandasid Iisraeli Püha.

⁴²He eivät muistaneet hänen väkevää kättään, eivät päivää, jona hän vapautti heidät

⁴²Nad ei meenutanud enam tema kätt ega seda päeva, mil ta nad lahti ostis rõhujate käest,

⁴³ja teki tunnustekonsa Egyptissä, ihmeensä Soanin tasangolla.

⁴³kui ta tegi tunnustähti Egiptuses ja oma imetähti Soani väljal,

⁴⁴Hän muutti vereksi Niilin ja kaikki sen kanavat, niin ettei niistä voinut juoda.

⁴⁴kui ta muutis vereks nende jõed, nii et nad ei saanud oma veeojadest juua.

⁴⁵Hän lähetti paarmat puremaan egyptiläisiä, sammakot turmelemaan heiltä kaiken.

⁴⁵Ta läkitas nende sekka parme, kes neid sõid, ja konni, kes neile kahju tegid.

⁴⁶Hän antoi heidän satonsa heinäsirkoille, heidän työnsä hedelmät sirkkojen toukille.

⁴⁶Ta andis nende vilja mardikaile ja nende rühkimise rohutirtsudele.

⁴⁷Hän tuhosi rakeilla heidän viinitarhansa, rankkasateella heidän viikunapuunsa,

⁴⁷Ta lõi rahega maha nende viinapuud ja jääsajuga nende metsviigipuud.

⁴⁸hän antoi tautien ahdistaa heidän karjaansa, ruton iskeä heidän laumoihinsa.

⁴⁸Ta andis nende veised rahe kätte ja nende kariloomad välkude kätte.

⁴⁹Hän päästi valloilleen vihansa hehkun, vimmansa, raivonsa ja kiivautensa, surmanenkeleiden suuren joukon.

⁴⁹Ta läkitas nende peale oma hirmsa viha, raevu ja meelepaha, kitsikuse ja kurjade inglite parve.

⁵⁰Hän antoi vihansa purkautua, hän ei säästänyt heitä kuolemalta vaan jätti heidät ruton armoille.

⁵⁰Ta sillutas tee oma vihale ega säästnud nende hingi surmast, vaid andis nende elu katku kätte.

⁵¹Hän surmasi kaikki esikoiset Egyptistä, ensimmäisinä syntyneet Haamin majoista.

⁵¹Ta lõi maha kõik esmasündinud pojad Egiptuses, mehejõu esmikud Haami telkides.

⁵²Mutta oman kansansa hän vei vapauteen. Autiomaassa hän kaitsi omiaan kuin paimen lampaita.

⁵²Aga oma rahva ta saatis teele nagu lambad ja juhtis neid nagu karja kõrbes;

⁵³Hänen johdossaan he olivat turvassa, ei heidän tarvinnut pelätä mitään, mutta vihollisten joukon peitti meri.

⁵³ja ta juhatas neid nõnda, et nad olid julged ega olnud hirmunud; aga nende vaenlased kattis meri.

⁵⁴Hän toi heidät pyhälle asuinsijalleen, vuorelle, jonka hän oli ottanut omakseen.

⁵⁴Ja ta viis nad oma pühale maale, sinna mäele, mille ta parem käsi oli omandanud;

⁵⁵Hän karkotti vieraat kansat heidän tieltään ja jakoi heille arvalla perintömaat, antoi Israelin heimoille asumukset.

⁵⁵ja ta kihutas ära rahvad nende eest ning jagas nende maa liisuga pärisosadeks; ja ta pani nende telkidesse elama Iisraeli suguharud.

⁵⁶Mutta he kapinoivat Jumalaa vastaan, he koettelivat häntä, Korkeinta! He eivät noudattaneet hänen säädöksiään

⁵⁶Aga nemad ajasid kiusu ja trotsisid Jumalat, Kõigekõrgemat, ega pidanud tema tunnistusi,

⁵⁷vaan kääntyivät omille teilleen ja olivat uskottomia kuten isänsä, kelvottomia kuin löystynyt jousi.

⁵⁷vaid loobusid neist ning murdsid ustavuse, nõnda nagu nende vanemad, ja põrkasid kõrvale, nagu lõtv amb,

⁵⁸He vihastuttivat hänet uhraamalla kukkuloilla, loukkasivat häntä jumaliensa kuvilla.

⁵⁸ja vihastasid teda oma ohvrikinkudega ja ärritasid teda oma puuslikega.

⁵⁹Jumala näki sen, ja hänen vihansa syttyi, hän hylkäsi Israelin kokonaan.

⁵⁹Jumal kuulis seda ja raevutses ning hülgas Iisraeli täiesti

⁶⁰Hän hylkäsi asumuksensa, Silon pyhäkön, teltan, jonka oli asettanut ihmisten keskelle.

⁶⁰ja heitis ära hoone Siilos, telgi, mille ta oli püstitanud inimeste keskele.

⁶¹Hän antoi voimansa tunnuksen joutua saaliiksi, jätti pyhän arkkunsa vihollisen käsiin,

⁶¹Ta andis vangi oma vägevuse ja ilu oma vaenlaste kätte,

⁶²ja kansansa hän antoi miekan armoille, niin hän omiinsa vihastui.

⁶²ja andis oma rahva mõõga kätte ning raevutses oma pärisosa vastu.

⁶³Tuli nielaisi nuoret miehet, enää ei laulettu morsiamille,

⁶³Nende noored mehed sõi tuli ja nende neitsid jäid pulmailuta;

⁶⁴papit kaatuivat vihollisen miekkaan, lesket eivät saaneet viettää valittajaisia.

⁶⁴nende preestrid langesid mõõga läbi ja nende lapsed ei saanud nutta leinanuttu.

⁶⁵Mutta Herra havahtui, niin kuin nukkuja havahtuu, niin kuin soturi herää viinin huuruista.

⁶⁵Aga Issand ärkas otsekui unest, nagu sangar, kes veiniuimast virgub,

⁶⁶Hän ajoi kansansa viholliset pakosalle, tuotti heille ikuisen häpeän.

⁶⁶ja lõi oma vaenlased põgenema; ta pani nad igaveseks teotuseks.

⁶⁷Herra hylkäsi Joosefin sukukunnan -- Efraimin heimoa hän ei valinnut,

⁶⁷Ta hülgas ka Joosepi telgi ega valinud Efraimi suguharu.

⁶⁸vaan hän valitsi Juudan heimon ja Siionin, rakkaan vuorensa.

⁶⁸Ent Juuda suguharu ta valis enesele, Siioni mäe, mida ta armastab.

⁶⁹Sille hän rakensi pyhäkkönsä, korkean kuin taivaat, vankan kuin maa, jonka hän on perustanut ikiajoiksi.

⁶⁹Ja tema ehitas oma pühamu nagu taeva kõrguse, nagu ilmamaa, mille ta on rajanud igaveseks.

⁷⁰Hän valitsi Daavidin, palvelijansa, otti hänet lammaslaitumilta,

⁷⁰Ja ta valis oma sulase Taaveti, võttes tema ära lambataradest.

⁷¹toi lampaiden ja karitsojen keskeltä kaitsemaan omaa kansaansa Jaakobia, hallitsemaan omaa maataan Israelia.

⁷¹Imetajate lammaste järelt ta tõi tema, et ta karjataks ta rahvast Jaakobit ja ta pärisosa Iisraeli.

⁷²Ja Daavid kaitsi sitä vilpittömin sydämin, johdatti sitä taitavin käsin.

⁷²Ja Taavet karjatas neid südame laitmatuses ning juhtis neid osava käega.