¹Herran sana, joka tuli Joelille, Petuelin pojalle.

¹La parole de l'Eternel qui fut adressée à Joël, fils de Pethuel.

²Kuulkaa tämä, te vanhimmat, kuulkaa, maan asukkaat! Onko tällaista tapahtunut teidän päivinänne tai teidän isienne päivinä?

²Ecoutez ceci, vieillards! Prêtez l'oreille, vous tous, habitants du pays! Rien de pareil est-il arrivé de votre temps, Ou du temps de vos pères?

³Kertokaa siitä lapsillenne, kertokoot he omille lapsilleen ja lastenlapset seuraavalle sukupolvelle:

³Racontez-le à vos enfants, Et que vos enfants le racontent à leurs enfants, Et leurs enfants à la génération qui suivra!

⁴mitä heinäsirkoilta jäi jäljelle, sen söivät niiden toukat, mitä toukilta jäi syömättä, sen ahmivat vaeltajasirkat, mitä vaeltajasirkoilta jäi, sen söivät kalvajasirkat.

⁴Ce qu'a laissé le gazam, la sauterelle l'a dévoré; Ce qu'a laissé la sauterelle, le jélek l'a dévoré; Ce qu'a laissé le jélek, le hasil l'a dévoré.

⁵Herätkää, te juopuneet, ja itkekää! Valittakaa, viininjuojat! Juoma on teiltä loppunut, te olette kuivin suin.

⁵Réveillez-vous, ivrognes, et pleurez! Vous tous, buveurs de vin, gémissez, Parce que le moût vous est enlevé de la bouche!

⁶Vihollinen hyökkäsi maahani väkevin, lukemattomin joukoin. Sen hampaat olivat kuin leijonan, sen leuat kuin jalopeuran.

⁶Car un peuple est venu fondre sur mon pays, Puissant et innombrable. Il a les dents d'un lion, Les mâchoires d'une lionne.

⁷Se hävitti viiniköynnökseni, repi viikunapuuni, raastoi ja kuori sen paljaaksi. Tyhjinä jäivät törröttämään valkoiset oksat.

⁷Il a dévasté ma vigne; Il a mis en morceaux mon figuier, Il l'a dépouillé, abattu; Les rameaux de la vigne ont blanchi.

⁸Valita kuin neitsyt, joka suruvaatteissa itkee nuorena kuollutta sulhastaan.

⁸Lamente-toi, comme la vierge qui se revêt d'un sac Pour pleurer l'ami de sa jeunesse!

⁹Ruokauhri ja juomauhri on loppunut Herran temppelistä. Murheissaan ovat papit, Herran palvelijat.

⁹Offrandes et libations disparaissent de la maison de l'Eternel; Les sacrificateurs, serviteurs de l'Eternel, sont dans le deuil.

¹⁰Pellot ovat paljaina, vainiot vaikeroivat, sillä sato on tuhottu, viini kuivunut, öljy ehtynyt.

¹⁰Les champs sont ravagés, La terre est attristée; Car les blés sont détruits, Le moût est tari, l'huile est desséchée.

¹¹Peltomiesten toivo on rauennut tyhjiin, viinitarhurit valittavat, vehnä ja ohra on menetetty, pelloilla ei ole mitään korjattavaa.

¹¹Les laboureurs sont consternés, les vignerons gémissent, A cause du froment et de l'orge, Parce que la moisson des champs est perdue.

¹²Viiniköynnös kuihtuu, viikunapuu lakastuu. Lakastuu granaattiomenapuu, omenapuu ja taatelipalmu ja jokainen metsän puu. Ilo on ihmisiltä kadonnut.

¹²La vigne est confuse, Le figuier languissant; Le grenadier, le palmier, le pommier, Tous les arbres des champs sont flétris... La joie a cessé parmi les fils de l'homme!

¹³Pukeutukaa säkkivaatteeseen ja valittakaa, papit! Vaikeroikaa, te, jotka palvelette alttarin äärellä! Valvokaa yöt temppelissä, te Jumalan palvelijat, yllänne karheat suruvaatteet, sillä teidän Jumalanne huoneesta ovat loppuneet ruokauhrit ja juomauhrit.

¹³Sacrificateurs, ceignez-vous et pleurez! Lamentez-vous, serviteurs de l'autel! Venez, passez la nuit revêtus de sacs, Serviteurs de mon Dieu! Car offrandes et libations ont disparu de la maison de votre Dieu.

¹⁴Julistakaa pyhä paasto, kutsukaa koolle juhlakokous. Kootkaa vanhimmat ja kaikki kansa Herran, Jumalanne, huoneeseen, huutakaa avuksenne Herraa.

¹⁴Publiez un jeûne, une convocation solennelle! Assemblez les vieillards, tous les habitants du pays, Dans la maison de l'Eternel, votre Dieu, Et criez à l'Eternel!

¹⁵Voi, mikä päivä meitä odottaa! Lähellä on Herran päivä, tulossa on hävitys, jonka Kaikkivaltias lähettää.

¹⁵Ah! quel jour! Car le jour de l'Eternel est proche: Il vient comme un ravage du Tout-Puissant.

¹⁶Ruoka on loppunut kaikkialta, minne katsommekin, ilo ja riemu on kadonnut Jumalamme huoneesta.

¹⁶La nourriture n'est-elle pas enlevée sous nos yeux? La joie et l'allégresse n'ont-elles pas disparu de la maison de notre Dieu?

¹⁷Siemenjyvät ovat korventuneet kuokitun maan pintaan, varastot ovat typötyhjinä, viljakuopat ovat sortuneet. Kuivuus on vienyt kaiken viljan.

¹⁷Les semences ont séché sous les mottes; Les greniers sont vides, Les magasins sont en ruines, Car il n'y a point de blé.

¹⁸Voi karjaa! Se läähättää, harhailee näännyksissä, sillä laidunta ei löydy. Lampaatkin ovat tuhon omat.

¹⁸Comme les bêtes gémissent! Les troupeaux de boeufs sont consternés, Parce qu'ils sont sans pâturage; Et même les troupeaux de brebis sont en souffrance.

¹⁹Sinua, Herra, minä huudan. Paahde on polttanut kaiken ruohon, hehkuva helle kärventänyt metsän puut.

¹⁹C'est vers toi que je crie, ô Eternel! Car le feu a dévoré les plaines du désert, Et la flamme a brûlé tous les arbres des champs.

²⁰Myös villieläimet janoavat apua sinulta. Vesipurot ovat kuivuneet, ja paahde on polttanut kaiken ruohon.

²⁰Les bêtes des champs crient aussi vers toi; Car les torrents sont à sec, Et le feu a dévoré les plaines du désert.