¹-- Puhaltakaa torveen Siionissa, antakaa hälytys minun pyhällä vuorellani! Vaviskaa, kaikki maan asukkaat: Herran päivä tulee. Se on jo lähellä.

¹Þeytið lúðurinn í Síon og æpið óp á mínu heilaga fjalli, svo að allir íbúar landsins nötri. Því að dagur Drottins kemur, já, hann er í nánd,

²Se on pimeyden ja synkeyden päivä, pilven ja sumun päivä. Niin kuin aamurusko leviää vuorille, niin levittäytyy maahan suuri ja väkevä kansa. Sellaista kansaa ei ole ennen ollut eikä koskaan enää ole, ei tulevienkaan sukupolvien aikana.

²dagur myrkurs og dimmu, dagur skýþykknis og skýsorta. Eins og sorti breiðist yfir fjallahnjúkana mikil og voldug þjóð. Hennar líki hefir ekki verið frá eilífð, og hennar líki mun ekki koma eftir hana allt fram á ár ókominna alda.

³Hävittävä tuli kulkee sen edellä, leimuava liekki sen jäljessä. Maa on sen edessä kuin Eedenin puutarha, sen jäljessä kuin eloton aavikko. Mikään ei säästy tuholta.

³Fyrir henni fer eyðandi eldur og eftir henni logi brennandi. Þótt landið fram undan henni hafi verið eins og Edensgarður, er það á bak henni sem eyðiöræfi. Enginn hlutur komst undan henni.

⁴Hyökkääjät ovat näöltään kuin hevoset, ne juoksevat kuin ratsut.

⁴Ásýndum eru þeir sem hestar að sjá, og þeir eru fráir sem riddarar.

⁵Ne hyppivät vuorten harjanteilla rämisten kuin sotavaunut, rätisten kuin olkia ahmiva liekki. Ne ovat kuin väkevä sotajoukko, taisteluun valmis.

⁵Eins og glamrandi vagnar stökkva þeir yfir fjallahnjúkana, eins og eldslogi, sem snarkar í hálmleggjum, eins og voldug þjóð, sem búin er til bardaga.

⁶Kansat vapisevat niiden edessä, ihmisten kasvot kalpenevat.

⁶Fyrir henni skjálfa þjóðirnar, öll andlit blikna.

⁷Ne ryntäävät eteenpäin kuin soturit, kiipeävät muurille kuin sankarit. Kukin kulkee tietään suoraan, yksikään ei poikkea suunnastaan.

⁷Þeir hlaupa sem hetjur, stíga upp á borgarvegginn sem hermenn, sérhver þeirra gengur sína leið og enginn riðlast á annars braut.

⁸Ne eivät sysi toinen toistaan, kukin tietää oman tiensä. Ne syöksyvät keihäiden välitse, etenevät hyvässä järjestyksessä.

⁸Enginn þeirra þrengir öðrum, hver gengur sína braut, jafnvel mót skotspjótum þeytast þeir áfram án þess að stöðva ferð sína.

⁹Ne hyökkäävät kaupunkiin, ryntäävät muurille, kiipeävät taloihin, tunkeutuvat ikkunoista sisään kuin varkaat.

⁹Þeir ráðast inn í borgina, hlaupa á borgarvegginn, stíga upp í húsin, fara inn um gluggana sem þjófar.

¹⁰Maa järisee niiden edessä, taivas vapisee. Aurinko ja kuu pimenevät, tähtien loiste sammuu.

¹⁰Fyrir henni nötrar jörðin, himnarnir skjálfa, sól og tungl myrkvast og stjörnurnar missa birtu sína.

¹¹Herra itse johtaa sotajoukkoa jylisevällä äänellään. Valtava on hänen sotaväkensä, väkevä hänen käskynsä toteuttaja. Herran päivä on suuri, pelottava ja hirmuinen. Kuka sen kestää?

¹¹Og Drottinn lætur raust sína þruma fyrir öndverðu liði sínu. Því að herlið hans er afar mikið, því að voldugur er sá, sem framkvæmir hans boð. Já, mikill er dagur Drottins og mjög ógurlegur, hver getur afborið hann?

¹²Vielä nytkin Herra sanoo: -- Kääntykää minun puoleeni, tehkää niin koko sydämestänne, paastotkaa, itkekää ja valittakaa.

¹²En snúið yður nú til mín _ segir Drottinn _ af öllu hjarta, með föstum, gráti og kveini.

¹³Repikää rikki sydämenne, älkää vaatteitanne. Palatkaa Herran, Jumalanne, luo, sillä hän on anteeksiantava ja laupias, hän on kärsivällinen ja hänen hyvyytensä on suuri. Hän voi muuttaa mielensä, peruuttaa määräämänsä rangaistuksen.

¹³Sundurrífið hjörtu yðar en ekki klæði yðar, og hverfið aftur til Drottins Guðs yðar, því að hann er líknsamur og miskunnsamur, þolinmóður og gæskuríkur og iðrast hins illa.

¹⁴Ehkä hän vielä leppyy ja siunaa jälleen sadon. Silloin voitte taas tuoda ruokauhrin ja juomauhrin Herralle, Jumalallenne.

¹⁴Hver veit nema hann iðrist aftur og láti blessun eftir sig: matfórn og dreypifórn handa Drottni, Guði yðar!

¹⁵Puhaltakaa torveen Siionissa, kuuluttakaa pyhä paasto, kutsukaa koolle juhlakokous!

¹⁵Þeytið lúðurinn í Síon, stofnið til helgrar föstu, boðið hátíðarstefnu.

¹⁶Kootkaa väki, pyhittäkää kansa, kutsukaa vanhukset, kootkaa lapset ja imeväiset. Lähteköön sulhanen morsiuskammiosta ja morsian häähuoneesta.

¹⁶Kveðjið saman lýðinn, helgið söfnuðinn, stefnið saman gamalmennum, safnið saman börnum og brjóstmylkingum. Brúðguminn gangi út úr herbergi sínu og brúðurin út úr brúðarsal sínum.

¹⁷Itkekää, papit, pyhäkön esipihalla, eteishallin ja alttarin välissä. Sanokaa, te Herran palvelijat: "Katso, Herra, säälien kansasi puoleen. Älä anna sen joutua häväistäväksi, vieraitten kansojen hallittavaksi. Miksi saisivat kansat pilkaten sanoa: 'Missä on Israelin Jumala?'"

¹⁷Milli forsals og altaris skulu prestarnir, þjónar Drottins, gráta og segja: ,,Þyrm þjóð þinni, Drottinn, og lát eigi arfleifð þína verða að spotti, svo að heiðingjarnir drottni yfir þeim. Hví skulu menn segja meðal þjóðanna: ,Hvar er Guð þeirra?```

¹⁸Silloin Herran rakkaus syttyi, hän armahti kansaansa ja maataan.

¹⁸Þá varð Drottinn fullur umhyggju vegna lands síns, og hann þyrmdi lýð sínum.

¹⁹Herra vastaa omilleen: -- Minä annan teille viljaa, viiniä ja öljyä, niin että te tulette kylläisiksi. En anna teidän enää joutua vieraiden kansojen pilkattaviksi.

¹⁹Drottinn tók til máls og sagði við lýð sinn: Sjá, ég sendi yður korn, vínberjalög og olíu, svo að yður skal nægja til saðnings. Og ég vil eigi láta yður verða framar að spotti meðal heiðingjanna.

²⁰Viholliset, jotka tulivat pohjoisesta, minä karkotan pois teidän kimpustanne. Minä hajotan heidät kuivaan ja autioon maahan, työnnän etujoukon itäiseen mereen saakka, jälkijoukon läntiseen mereen. Heidän raadoistaan nousee lemu, leviää mätänemisen löyhkä. He ovat ylvästelleet teoillaan!

²⁰Og óvininn, sem frá norðri kemur, mun ég reka langt burt frá yður og stökkva honum út á auðnir og öræfi. Skal fararbroddur hans lenda í austurhafinu og halaflokkurinn í vesturhafinu, þar skal fýla og illur daunn upp af honum stíga, því að hann hefir unnið stórvirki.

²¹Älkää pelätkö, pellot, iloitkaa ja riemuitkaa! Herra tekee suuria tekoja.

²¹Óttast eigi, land! Fagna og gleðst, því að Drottinn hefir unnið stórvirki.

²²Älkää pelätkö, metsän eläimet! Autiot laitumet tulevat jälleen vihreiksi, puut kantavat hedelmää, viikunapuu ja viiniköynnös antavat runsaan sadon.

²²Óttist eigi, þér dýr merkurinnar, því að grashagar eyðimerkurinnar grænka, því að trén bera ávöxt, fíkjutrén og víntrén gefa sinn gróða.

²³Siionin lapset, iloitkaa ja riemuitkaa Herrasta, Jumalastanne! Hyvyydessään hän lahjoittaa teille jälleen sateen, lähettää sadekuurot ajallaan, antaa syyssateen ja kevätsateen niin kuin ennen.

²³Og þér Síonbúar, fagnið og gleðjist í Drottni, Guði yðar, því að hann gefur yður regn í réttum mæli og lætur skúrirnar ofan til yðar koma, haustregn og vorregn, eins og áður.

²⁴Silloin puimatantereet ovat täynnä viljaa, ja puristamoissa öljy ja viini tulvivat yli reunojen.

²⁴Láfarnir verða fullir af korni, og vínberjalögurinn og olían flóa út af þrónum.

²⁵Minä hyvitän teille ne vuodet, jolloin sadon söivät sirkat ja niiden toukat, vaeltajasirkat ja kalvajasirkat, tuo suuri sotajoukko, jonka lähetin teidän kimppuunne.

²⁵Ég bæti yður upp árin, er átvargurinn, flysjarinn, jarðvargurinn og nagarinn átu, _ minn mikli her, er ég sendi móti yður.

²⁶Te saatte syödä ja tulette kylläisiksi, te ylistätte Herraa, Jumalaanne, joka on tehnyt ihmeellisiä tekoja teidän hyväksenne. Minun kansaani ei enää koskaan pilkata.

²⁶Þér skuluð eta og mettir verða og vegsama nafn Drottins, Guðs yðar, sem dásamlega hefir við yður gjört, og þjóð mín skal aldrei að eilífu til skammar verða.Og þér skuluð viðurkenna, að ég er meðal Ísraels og að ég er Drottinn, yðar Guð, og enginn annar. Og þjóð mín skal aldrei að eilífu til skammar verða.

²⁷Te tulette tietämään, että minä olen Israelin keskellä ja että vain minä, Herra, olen teidän Jumalanne, muuta Jumalaa ei ole. Koskaan enää ei minun kansaani pilkata.

²⁷Og þér skuluð viðurkenna, að ég er meðal Ísraels og að ég er Drottinn, yðar Guð, og enginn annar. Og þjóð mín skal aldrei að eilífu til skammar verða.

²⁸(H3:1) -- Tämän jälkeen on tapahtuva, että minä vuodatan henkeni kaikkiin ihmisiin. Ja niin teidän poikanne ja tyttärenne profetoivat, nuorukaisenne näkevät näkyjä, vanhuksenne ennusunia.

²⁹(H3:2)Myös orjiin ja orjattariin minä vuodatan henkeni noina päivinä.

³⁰(H3:3)Minä annan teidän nähdä merkkejä taivaalla ja maan päällä: verta, tulta ja savupatsaita.

³¹(H3:4)Aurinko pimenee, kuu värjäytyy vereen, ennen kuin koittaa Herran päivä, suuri ja pelottava.

³²(H3:5)Mutta jokainen, joka huutaa avukseen Herran nimeä, pelastuu. Siionin vuori ja Jerusalem on turvapaikka, niin Herra on luvannut. Ne, jotka Herra kutsuu, ne pelastuvat.