Pyhä Raamattu

Italian: Riveduta Bible (1927)

Ecclesiastes

2

1Minä sanoin sydämessäni: antaudunpa iloon, nautin elämän onnesta! Mutta sekin oli turhuutta.
1Io ho detto in cuor mio: "Andiamo! Io ti voglio mettere alla prova con la gioia, e tu godrai il piacere!" Ed ecco che anche questo è vanità.
2Naurusta minä sanoin: joutavaa!, ja ilosta: mitä hyötyä siitä on?
2Io ho detto del riso: "E’ una follia"; e della gioia: "A che giova?"
3Päätin sitten virkistää itseäni viinillä -- päästämättä silti viisautta ohjaksista -- ja sillä tavoin antaa mielettömyydelle vallan, kunnes näkisin, mitä ihmisen on paras tehdä vähinä elinpäivinään tämän taivaan alla.
3Io presi in cuor mio la risoluzione di abbandonar la mia carne alle attrattive del vino, e, pur lasciando che il mio cuore mi guidasse saviamente, d’attenermi alla follia, finch’io vedessi ciò ch’è bene che gli uomini facciano sotto il cielo, durante il numero de’ giorni della loro vita.
4Minä ryhdyin suuriin töihin: rakensin itselleni taloja, istutin viinitarhoja
4Io intrapresi de’ grandi lavori; mi edificai delle case; mi piantai delle vigne;
5sekä puistoja ja puutarhoja, joissa kasvoi kaikenlaisia hedelmäpuita,
5mi feci de’ giardini e dei parchi, e vi piantai degli alberi fruttiferi d’ogni specie;
6tein itselleni lammikoita kastellakseni niiden vedellä metsikön puita.
6mi costrussi degli stagni per adacquare con essi il bosco dove crescevano gli alberi;
7Minä hankin orjia ja orjattaria, ja heitä syntyi myös talossani; minulla oli karjaa, raavaita, lampaita ja vuohia, enemmän kuin kenelläkään, joka oli hallinnut Jerusalemissa ennen minua.
7comprai servi e serve, ed ebbi de’ servi nati in casa; ebbi pure greggi ed armenti, in gran numero, più di tutti quelli ch’erano stati prima di me a Gerusalemme;
8Kokosin itselleni myös kultaa ja hopeaa, kuninkaiden aarteita ja maakuntien rikkauksia. Minä hankin laulajia ja laulajattaria ja miehen nautintoja: vaimon, jopa useita vaimoja.
8accumulai argento, oro, e le ricchezze dei re e delle province; mi procurai dei cantanti e delle cantanti, e ciò che fa la delizia de’ figliuoli degli uomini, delle donne in gran numero.
9Minä tulin mahtavaksi, mahtavammaksi kuin yksikään edeltäjäni Jerusalemissa. Silti säilytin kaikessa viisauteni.
9Così divenni grande, e sorpassai tutti quelli ch’erano stati prima di me a Gerusalemme; e la mia sapienza rimase pur sempre meco.
10Minä en evännyt silmiltäni mitään, mitä ne halusivat, enkä kieltänyt sydämel- täni yhtäkään iloa. Vaivannäköni tuloksista minun sydämeni iloitsi, sen palkan sain kaikesta ponnistelustani.
10Di tutto quello che i miei occhi desideravano io nulla rifiutai loro; non privai il cuore d’alcuna gioia; poiché il mio cuore si rallegrava d’ogni mia fatica, ed è la ricompensa che m’è toccata d’ogni mia fatica.
11Mutta kun tarkastelin töitä, joita käteni olivat tehneet, ja vaivaa, jonka olin nähnyt, minä havaitsin: kaikki se oli turhuutta ja tuulen tavoittelua. Mistään ei ole mitään hyötyä auringon alla.
11Poi considerai tutte le opere che le mie mani avevano fatte, e la fatica che avevo durata a farle, ed ecco che tutto era vanità e un correr dietro al vento, e che non se ne trae alcun profitto sotto il sole.
12Kun minä aloin vertailla toisaalta viisautta, toisaalta mielettömyyttä ja typeryyttä -- mitäpä kukaan kuninkaan jälkeen tuleva osaa tehdä muuta kuin mitä ennenkin on tehty? --
12Allora mi misi ad esaminate la sapienza, la follia e la stoltezza. Che farà l’uomo che succederà al re? Quello ch’è già stato fatto.
13niin totesin, että viisaus on kyllä tyhmyyttä hyödyllisempi niin kuin valo on hyödyllisempi pimeyttä,
13E vidi che la sapienza ha un vantaggio sulla stoltezza, come la luce ha un vantaggio sulle tenebre.
14sillä viisaalla on silmät päässä, tyhmä hapuilee pimeässä. Mutta havaitsin myös, että sama kohtalo tapaa molemmat.
14Il savio ha gli occhi in testa, mentre lo stolto cammina nelle tenebre; ma ho riconosciuto pure che tutti e due hanno la medesima sorte.
15Silloin minä tajusin: minun käy kuin tyhmän -- sama kohtalo tapaa myös minut! Miksi siis olen niin määrättömästi tavoitellut viisautta? Päättelin mielessäni: turhuutta on ollut sekin.
15Ond’io ho detto in cuor mio: "La sorte che tocca allo stolto toccherà anche a me; perché dunque essere stato così savio?" E ho detto in cuor mio che anche questo è vanità.
16Viisaasta ei jää ikuista muistoa enempää kuin tyhmästäkään, tulevina päivinä molemmat unohdetaan. Niin kuolee viisas kuin tyhmäkin!
16Poiché tanto del savio quanto dello stolto non rimane ricordo eterno; giacché, nei giorni a venire, tutto sarà da tempo dimenticato. Pur troppo il savio muore, al pari dello stolto!
17Ja minä vihasin koko elämää, sillä kaikki, mitä auringon alla tapahtuu, oli minusta pelkkää pahaa, turhuutta ja tuulen tavoittelua.
17Perciò io ho odiata la vita, perché tutto ciò che si fa sotto il sole m’è divenuto odioso, poiché tutto è vanità e un correr dietro al vento.
18Minä vihasin sitä vaivannäköä, jolla olin rasittanut itseäni auringon alla, koska minun täytyy jättää sen tulokset seuraajalleni.
18Ed ho odiata ogni fatica che ho durata sotto il sole, e di cui debbo lasciare il godimento a colui che verrà dopo di me.
19Ja kuka tietää, onko hän viisas vai tyhmä? Silti hän kerran hallitsee kaikkea, minkä olen täällä vaivaa nähden ja viisauden avulla saanut aikaan. Sekin on turhuutta.
19E chi sa s’egli sarà savio o stolto? Eppure sarà padrone di tutto il lavoro che io ho compiuto con fatica e con saviezza sotto il sole. Anche questo è vanità.
20Minä antauduin epätoivon valtaan kaiken sen vaivannäön vuoksi, jolla olin rasittanut itseäni auringon alla.
20Così sono arrivato a far perdere al mio cuore ogni speranza circa tutta la fatica che ho durato sotto il sole.
21Sillä voihan käydä niin, että kaiken, minkä on vaivaa nähden ja viisaasti, taitavasti ja menestyen saanut aikaan, joutuu sitten jättämään toiselle, vaikka tämä ei ole nähnyt siitä lainkaan vaivaa. Sekin on turhuutta ja suuri vääryys.
21Poiché, ecco un uomo che ha lavorato con saviezza, con intelligenza e con successo e lascia il frutto del suo lavoro in eredità a un altro, che non v’ha speso intorno alcuna fatica! Anche questo è vanità, e un male grande.
22Tosiaankin, mitä ihminen silloin saa korvaukseksi vaivannäöstään ja sydämensä pyrkimyksestä, kaikesta, millä hän itseään rasittaa auringon alla?
22Difatti, che profitto trae l’uomo da tutto il suo lavoro, dalle preoccupazioni del suo cuore, da tutto quel che gli è costato tanta fatica sotto il sole?
23Ovathan hänen päivänsä pelkkää huolta ja hänen työnsä murhetta, eikä hänen mielensä saa lepoa edes yöllä. Tämäkin on turhuutta.
23Tutti i suoi giorni non sono che dolore, la sua occupazione non è che fastidio; perfino la notte il suo cuore non ha posa. Anche questo è vanità.
24Vaivannäkönsä keskellä ihmisellä ei ole muuta onnea kuin syödä ja juoda ja nauttia elämän iloista. Minä huomasin, että myös tämä tulee Jumalan kädestä.
24Non v’è nulla di meglio per l’uomo del mangiare, del bere, e del far godere all’anima sua il benessere in mezzo alla fatica ch’ei dura; ma anche questo ho veduto che viene dalla mano di Dio.
25Sillä kuka voi syödä ja kuka iloita ilman häntä?
25Difatti, chi, senza di lui, può mangiare o godere?
26Sille, joka on hänelle mieleen, hän antaa viisautta, tietoa ja iloa, mutta syntisen hän panee kokoamaan ja kartuttamaan hyvää sille, joka on hänelle mieluinen. Mutta tämäkin on turhuutta ja tuulen tavoittelua.
26Poiché Iddio dà all’uomo ch’egli gradisce, sapienza, intelligenza e gioia; ma al peccatore dà la cura di raccogliere, d’accumulare, per lasciar poi tutto a colui ch’è gradito agli occhi di Dio. Anche questo è vanità e un correre dietro al vento.