¹Kaikella on määrähetkensä, aikansa joka asialla taivaan alla.

¹Per tutto v’è il suo tempo, v’è il suo momento per ogni cosa sotto il cielo:

²Aika on syntyä ja aika kuolla, aika on istuttaa ja aika repiä maasta,

²un tempo per nascere e un tempo per morire; un tempo per piantare e un tempo per svellere ciò ch’è piantato;

³aika surmata ja aika parantaa, aika on purkaa ja aika rakentaa,

³un tempo per uccidere e un tempo per guarire; un tempo per demolire e un tempo per costruire;

⁴aika itkeä ja aika nauraa, aika on valittaa ja aika tanssia,

⁴un tempo per piangere e un tempo per ridere; un tempo per far cordoglio e un tempo per ballare;

⁵aika heitellä kiviä ja aika ne kerätä, aika on syleillä ja aika olla erossa,

⁵un tempo per gettar via pietre e un tempo per raccoglierle; un tempo per abbracciare e un tempo per astenersi dagli abbracciamenti;

⁶aika etsiä ja aika kadottaa, aika on säilyttää ja aika viskata menemään,

⁶un tempo per cercare e un tempo per perdere; un tempo per conservare e un tempo per buttar via;

⁷aika repäistä rikki ja aika ommella yhteen, aika olla vaiti ja aika puhua,

⁷un tempo per strappare e un tempo per cucire; un tempo per tacere e un tempo per parlare;

⁸aika rakastaa ja aika vihata, aika on sodalla ja aikansa rauhalla.

⁸un tempo per amare e un tempo per odiare; un tempo per la guerra e un tempo per la pace.

⁹Mitä hyötyä on vaivannäöstä sille, joka työtä tekee?

⁹Che profitto trae dalla sua fatica colui che lavora?

¹⁰Olen katsellut kaikkea aherrusta, jonka Jumala on antanut ihmisille heidän rasituksekseen.

¹⁰Io ho visto le occupazioni che Dio dà agli uomini perché vi si affatichino.

¹¹Kaiken hän on alun alkaen tehnyt hyväksi ja asettanut iäti jatkumaan, mutta ihminen ei käsitä Jumalan tekoja, ei niiden alkua eikä loppua.

¹¹Dio ha fatto ogni cosa bella al suo tempo; egli ha perfino messo nei loro cuori il pensiero della eternità, quantunque l’uomo non possa comprendere dal principio alla fine l’opera che Dio ha fatta.

¹²Minä oivalsin, ettei ihmisellä ole muuta onnea kuin iloita ja nauttia elämän hyvyydestä.

¹²Io ho riconosciuto che non v’è nulla di meglio per loro del rallegrarsi e del procurarsi del benessere durante la loro vita,

¹³Mutta Jumalan lahja on sekin, että ihminen saa vaivannäkönsä keskellä syödä ja juoda ja nauttia elämän antimista.

¹³ma che se uno mangia, beve e gode del benessere in mezzo a tutto il suo lavoro, è un dono di Dio.

¹⁴Minä oivalsin, että kaikki, minkä Jumala tekee, pysyy ikuisesti. Siihen ei ole lisäämistä eikä siitä vähentämistä. Jumala on niin tehnyt, että häntä pelättäisiin.

¹⁴Io ho riconosciuto che tutto quello che Dio fa è per sempre; niente v’è da aggiungervi, niente da togliervi; e che Dio fa così perché gli uomini lo temano.

¹⁵Mitä nyt on, sitä on ollut ennenkin, ja mitä vastedes on, sitäkin on ollut ennen. Jumala tuo esiin sen, minkä aika on vienyt.

¹⁵Ciò che è, è già stato prima, e ciò che sarà è già stato, e Dio riconduce ciò ch’è passato.

¹⁶Vielä minä näin auringon alla: oli oikeuspaikka -- ja siellä vääryys, oli tuomioistuin -- ja sielläkin vääryys.

¹⁶Ho anche visto sotto il sole che nel luogo stabilito per giudicare v’è della empietà, e che nel luogo stabilito per la giustizia v’è della empietà,

¹⁷Minä ajattelin itsekseni: Jumala tuomitsee oikein, niin syyttömän kuin syyllisen, sillä jokaisella asialla ja teolla on aikansa.

¹⁷e ho detto in cuor mio: "Iddio giudicherà il giusto e l’empio poiché v’è un tempo per il giudicio di qualsivoglia azione e, nel luogo fissato, sarà giudicata ogni opera".

¹⁸Ja minä ajattelin: Näin tapahtuu ihmisten vuoksi. Jumala koettelee heitä, jotta he ymmärtäisivät olevansa pelkkiä luontokappaleita.

¹⁸Io ho detto in cuor mio: "Così è, a motivo dei figliuoli degli uomini perché Dio li metta alla prova, ed essi stessi riconoscano che non sono che bestie".

¹⁹Sillä ihmisten ja eläinten kohtalo on yhtäläinen: samalla tavoin kuolevat molemmat, yhtäläinen henki on kaikilla. Ihmisillä ei ole etusijaa eläimiin nähden, kaikki on turhuutta.

¹⁹Poiché la sorte de’ figliuoli degli uomini è la sorte delle bestie; agli uni e alle altre tocca la stessa sorte; come muore l’uno, così muore l’altra; hanno tutti un medesimo soffio, e l’uomo non ha superiorità di sorta sulla bestia; poiché tutto è vanità.

²⁰Kaikki menee samaan paikkaan: kaikki on tullut tomusta ja kaikki palaa tomuun.

²⁰Tutti vanno in un medesimo luogo; tutti vengon dalla polvere, e tutti ritornano alla polvere.

²¹Kuka tietää, kohoaako ihmisen henki ylös ja vajoaako eläinten henki alas maahan?

²¹Chi sa se il soffio dell’uomo sale in alto, e se il soffio della bestia scende in basso nella terra?

²²Minä havaitsin, ettei ole mitään parempaa kuin nyt iloita teoistaan. Sellainen on ihmisen osa. Kuka hänet toisi takaisin näkemään, mitä hänen jälkeensä tapahtuu?

²²Io ho dunque visto che non v’è nulla di meglio per l’uomo del rallegrarsi, nel compiere il suo lavoro; tale è la sua parte; poiché chi lo farà tornare per godere di ciò che verrà dopo di lui?