¹Minä katselin sitten kaikkea sortoa, jota harjoitetaan auringon alla. Katso: sorrettujen kyynelet! Ei ole heillä lohduttajaa. Katso: sortajien väkivalta! Eikä lohduttajaa ole.

¹Mi son messo poi a considerare tutte le oppressioni che si commettono sotto il sole; ed ecco, le lacrime degli oppressi, i quali non hanno chi li consoli e dal lato dei loro oppressori la violenza, mentre quelli non hanno chi li consoli.

²Silloin minä ylistin vainajia, jotka ovat kuolleet -- ylistin onnellisemmiksi kuin ovat ne, jotka vielä elävät;

²Ond’io ho stimato i morti, che son già morti, più felici de’ vivi che son vivi tuttora;

³ja näitä kumpiakin onnellisemmaksi ylistin sitä, joka ei ole syntynytkään ja jonka ei ole tarvinnut nähdä sitä pahaa, mitä auringon alla tapahtuu.

³è più felice degli uni e degli altri, colui che non è ancora venuto all’esistenza, e non ha ancora vedute le azioni malvage che si commettono sotto il sole.

⁴Minä näin kaikessa vaivannäössä, työssä ja menestyksessä vain ihmisten keskinäistä kateutta. Tämäkin on turhuutta ja tuulen tavoittelua.

⁴E ho visto che ogni fatica e ogni buona riuscita nel lavoro provocano invidia dell’uno contro l’altro. Anche questo è vanità e un correr dietro al vento.

⁵Tyhmä istuu kädet ristissä ja kalvaa omaa lihaansa.

⁵Lo stolto incrocia le braccia e mangia la sua propria carne.

⁶Parempi on kourallinen levossa kuin kahmalon täysi vaivaa nähden ja tuulta tavoitellen.

⁶Val meglio una mano piena di riposo, che ambo le mani piene di travaglio e di corsa dietro al vento.

⁷Minä näin lisää turhuutta auringon alla:

⁷E ho visto anche un’altra vanità sotto il sole:

⁸joku ihminen on aivan yksin, hänellä ei ole ketään, ei poikaa, ei veljeä. Silti hänen vaivannäöllään ei ole loppua eikä hänen silmänsä saa rikkaudesta kyllikseen. "Ketä varten minä näen vaivaa ja kieltäydyn kaikesta hyvästä?" Tämäkin on turhuutta, surkeaa ja turhaa.

⁸un tale è solo, senz’alcuno che gli stia da presso; non ha né figlio né fratello, e nondimeno s’affatica senza fine, e i suoi occhi non si sazian mai di ricchezze. E non riflette: Ma per chi dunque m’affatico e privo l’anima mia d’ogni bene? Anche questa è una vanità e un’ingrata occupazione.

⁹Kaksin on parempi kuin yksin, sillä kumpikin saa vaivoistaan hyvän palkan.

⁹Due valgon meglio d’un solo, perché sono ben ricompensati della loro fatica.

¹⁰Jos he kaatuvat, toinen auttaa toista nousemaan, mutta voi yksinäistä, joka kaatuu -- häntä auttamassa ei ole ketään.

¹⁰Poiché, se l’uno cade, l’altro rialza il suo compagno; ma guai a colui ch’è solo, e cade senz’avere un altro che lo rialzi!

¹¹Ja jos kaksi makaa yhdessä, on molemmilla lämmin, mutta kuinka yksinäisellä voisi olla lämmin?

¹¹Così pure, se due dormono assieme, si riscaldano; ma chi è solo, come farà a riscaldarsi?

¹²Yksinäisen kimppuun on helppo käydä, mutta kaksi pitää puolensa, eikä kolmisäikeinen lanka katkea helposti.

¹²E se uno tenta di sopraffare colui ch’è solo, due gli terranno testa; una corda a tre capi non si rompe così presto.

¹³Parempi on köyhä ja viisas nuorukainen kuin vanha ja tyhmä kuningas, joka ei enää kuuntele toisten neuvoja.

¹³Meglio un giovinetto povero e savio, d’un re vecchio e stolto che non sa più ricevere ammonimenti.

¹⁴Tosiaankin: nuorukainen lähti vankilasta ja tuli kuninkaaksi, vaikka oli syntynyt köyhänä tuon toisen hallitessa.

¹⁴E’ uscito di prigione per esser re: egli, ch’era nato povero nel suo futuro regno.

¹⁵Minä näin, miten kaikki kynnelle kykenevät auringon alla asettuivat kannattamaan nuorukaista, joka nyt nousi valtaistuimelle.

¹⁵Io ho visto tutti i viventi che vanno e vengono sotto il sole unirsi al giovinetto, che dovea succedere al re e regnare al suo posto.

¹⁶Määrätön on joukko jokaisen ympärillä, joka nousee kansan johtajaksi, mutta jälkipolvet eivät häntä ihaillen muista. Turhuutta ja tuulen tavoittelua on sekin.

¹⁶Senza fine eran tutto il popolo, tutti quelli alla testa dei quali ei si trovava. Eppure, quelli che verranno in seguito non si rallegreranno di lui! Anche questo è vanità e un correr dietro al vento.