¹Sana Juudasta ja Jerusalemista. Jesajan, Amosin pojan, näky.

¹¶ Ko te kupu i kitea e Ihaia tama a Amoho mo Hura raua ko Hiurharama.

²Tulee vielä aika, jolloin Herran pyhäkön vuori seisoo lujana. Ylimpänä vuorista se kohoaa, korkeimpana kukkuloista, ja kansat virtaavat sinne.

²Na tenei ake, kei nga ra whakamutunga, ka whakapumautia te maunga i to Ihowa whare ki te tihi o nga maunga, ka whakanekehia ake ano ki runga i nga pukepuke; a ka rere nga iwi katoa ki reira.

³Monet kansat lähtevät liikkeelle sanoen: -- Tulkaa, nouskaamme Herran vuorelle, nouskaamme Jaakobin Jumalan pyhäkköön! Hän opastaa meitä tiellään, ja me, me tahdomme kulkea hänen polkujaan, sillä Siionista tulee Herran sana ja Jerusalemista kaikuu Jumalan puhe.

³Ka haere hoki nga iwi maha, ka mea, Haere mai, tatou ka haere ki runga ki te maunga o Ihowa, ki te whare o te Atua o Hakopa: ka whakaakona tatou e ia ki ana ara; ka haere hoki tatou i ana huarahi; no te mea ka puta mai te ture i Hiona, me te kupu a Ihowa i Hiruharama.

⁴Hän, Herra, ratkaisee kansanheimojen riidat, hän jakaa oikeutta kaikille kansoille. Niin taotaan miekat auran teriksi ja keihäät vesureiksi. Yksikään kansa ei enää kohota miekkaa toista vastaan eikä harjoittele sotataitoja.

⁴Ka whakarite hoki ia i nga whakawa a nga iwi, ka riria ano e ia nga iwi maha: na ka patupatua e ratou a ratou hoari hei hea parau, a ratou tao hei mea tapahi manga; e kore tetahi iwi e hapai hoari ki tetahi iwi, mutu pu ta ratou ako ki te whawhai.

⁵Jaakobin lapset, tulkaa, vaeltakaamme Herran valossa!

⁵E te whare o Hakopa, haere mai, tena tatou ka haere i to Ihowa marama.

⁶Herra, sinä olet hylännyt kansasi, olet hylännyt Jaakobin lapset. Heidän maansa on täynnä idän tapoja, se on ennustajien vallassa kuin filistealaisten maa, muukalaisia tulvillaan.

⁶¶ Kua whakarerea nei e koe tau iwi, te whare o Hakopa, no te mea kei te ki ratou i nga tikanga mai no te rawhiti, a he tohunga maori ratou, he pera me nga Pirihitini, e papaki ringa ana hoki ratou me nga tamariki a rau o iwi.

⁷Heidän maansa on täynnä kultaa ja hopeaa, sen aarteilla ei ole määrää, heidän maansa on täynnä hevosia eikä vaunuilla ole loppua.

⁷Ki tonu hoki to ratou whenua i te hiriwa, i te koura, a kahore he mutunga o o ratou taonga: kapi tonu hoki to ratou whenua i te hoiho, a kahore he mutunga o a ratou hariata.

⁸Heidän maansa on täynnä epäjumalia, kättensä töitä he kumartavat, sormiensa luomuksia palvovat.

⁸Ko to ratou whenua ki tonu i te whakapakoko; e koropiko ana ratou ki te mahi a o ratou ringa, ki ta o ratou maihao i hanga ai.

⁹Mutta ihminen joutuu nöyrtymään, miehen on pakko kumartua. Herra, älä anna anteeksi heille!

⁹A e whakapikoa ana te tangata ware, e whakaititia ana te tangata nui; mo reira kaua ratou e tohungia.

¹⁰Paetkaa vuorten uumeniin, piiloutukaa maan tomuun Herran kauhistuttavan voiman tieltä, hänen ylhäisen kirkkautensa tieltä!

¹⁰¶ E tomo ki roto ki te kamaka, e huna ki roto ki te puehu, i te wehi ki a Ihowa, i te kororia o tona nui.

¹¹Ylpeät silmät nöyrtyvät, ylpeä varsi taipuu, sinä päivänä Herra yksin on ylhäinen.

¹¹Ka whakaititia nga kanohi whakapehapeha o te tangata, ka whakapikoa iho ano hoki te whakakae o nga tangata, a ko Ihowa anake e whakanuia i taua ra.

¹²Sillä Herran Sebaotin päivä iskee kaikkeen ylpeään ja korkeaan, kaikkeen mahtavaan ja ylhäiseen, niin että se vaipuu maahan.

¹²No te mea ka tae iho he ra no Ihowa o nga mano ki te hunga whakapehapeha, ki te hunga whakakae katoa, ki te hunga katoa kua neke ake; a ka whakaititia iho:

¹³Se iskee kaikkiin Libanonin setreihin, korkeihin ja ylpeihin, ja kaikkiin Basanin tammiin,

¹³Ki nga hita katoa ano o Repanona kua tiketike, kua neke ake, ki nga oki katoa ano o Pahana;

¹⁴se iskee kaikkiin korkeihin vuoriin ja kaikkiin ylhäisiin kukkuloihin,

¹⁴Ki nga maunga tiketike katoa, ki nga pukepuke katoa kua purero ki runga:

¹⁵jokaiseen ylpeään torniin se iskee ja jokaiseen murtumattomaan muuriin,

¹⁵Ki nga pourewa tiketike katoa, ki nga taiepa kaha katoa ano hoki,

¹⁶se iskee rantojen huvipursiin ja kauas merelle purjehtiviin laivoihin.

¹⁶Ki nga kaipuke katoa o Tarahihi, ki nga whakaahua katoa e minaminatia ana.

¹⁷Ylpeä ihminen nöyrtyy, hänen täytyy taipua, korskeat miehet vaipuvat maahan. Sinä päivänä Herra yksin on ylhäinen

¹⁷A e whakapikoa iho to te tangata whakapehapeha, e whakaititia iho ana ano hoki te whakakake o nga tangata, ko Ihowa anake e whakanuia i taua ra.

¹⁸ja epäjumalat väistyvät, joka ikinen.

¹⁸A ka ngaro whakarere nga whakapakoko,

¹⁹Paetkaa vuorten luoliin, maan onkaloihin Herran kauhistuttavan voiman tieltä, hänen ylhäisen kirkkautensa tieltä, kun hän nousee järisyttämään maata!

¹⁹A ka haere nga tangata ki nga ana o nga kamaka, ki nga rua o te whenua, i te wehi ki a Ihowa, i te kororia o tona nui, ina whakatika ia ki te rure kaha i te whenua.

²⁰Sinä päivänä ihmiset heittävät menemään hopeajumalansa ja kultajumalansa, jotka he ovat tehneet kumarrettavikseen. Myyrille ja lepakoille he ne heittävät

²⁰A taua ra ka akiritia atu e te tangata ana whakapakoko hiriwa me ana whakapakoko koura i hanga e ratou hei koropikotanga mana, ki nga kiore, ki nga pekapeka;

²¹paetessaan vuorten koloihin ja kallioiden halkeamiin Herran kauhistuttavan voiman tieltä, hänen ylhäisen kirkkautensa tieltä, kun hän nousee järisyttämään maata.

²¹Haere ai ki nga ana o nga kohatu, ki nga kapiti o nga kamaka, i te wehi ki a Ihowa, i te kororia o tona nui, ina whakatika ia ki te rurerure i te whenua.

²²Lakatkaa jo luottamasta ihmiseen, vain kevyt elämän henkäys hänellä on sieraimissaan. Mikä hän on, mihin hän kelpaa?

²²Kati ta koutou mea ki te tangata kei ona pongaponga nei tona manawa; kia pehea hoki te whakaaro ki a ia?