¹Job puhui:

¹¶ Na ka whakautu a Hopa, ka mea,

²-- Kunpa joku punnitsisi minun ahdistukseni, panisi kaikki minun vaivani vaakakuppiin!

²Aue, me i ata paunatia toku mamae, me i huihuia, me i whakairihia toku aitua ki te pauna!

³Ne painavat enemmän kuin meren hiekka. Onko siis ihme, jos puheestani puuttuu mieli ja maltti?

³Na inaianei taimaha ake i te onepu o te moana: heoi he ohorere rawa aku kupu.

⁴Kaikkivaltiaan nuolet ovat osuneet minuun, niiden myrkkyä minun sieluni juo, minua uhkaavat Jumalan lähettämät kauhut.

⁴Kei roto hoki i ahau nga pere a te Kaha Rawa, inumia ake e toku wairua to ratou paihana: rarangi tonu mai nga whakawehi a te Atua hei hoariri moku.

⁵Huutaako aasi keskellä tuoretta nurmea, mylviikö härkä, kun sillä on rehua edessään?

⁵E tangi ano ranei te kaihe mohoao i te mea kei te tarutaru ia? e tangi ano ranei te kau i te mea e kai ana?

⁶Kuka huolisi suolatonta ruokaa, kenelle maistuisi limainen malva?

⁶E taea ranei te kai, te mea kahore nei ona ha, ki te kahore he tote? He reka ranei te whakakahukahu o te hua manu?

⁷Tämä, mitä joudun nielemään, on yhtä iljettävää, voin pahoin, kun vain näenkin sitä.

⁷Hore rawa toku wairua e mea kia pa atu ki ena; to ratou rite ki ahau kei te kai whakarihariha.

⁸Kunpa pyyntöni kuultaisiin! Kunpa Jumala tekisi, mitä toivon,

⁸¶ Aue, me i riro mai taku i tono ai, me i homai e te Atua taku e tumanako nei!

⁹ja murskaisi minut! Kunpa hän antaisi kädelleen toimeksi leikata poikki minun elämäni langan.

⁹Me i pai hoki te Atua kia whakangaromia ahau, kia tukua mai tona ringa hei hatepe i ahau!

¹⁰En silloin jäisi vaille toivoa ja lohdutusta! Vaikka tuskani ei armoa anna, minä hyppelisin riemusta, sillä sitä, minkä Pyhä on sanonut, en ole koskaan kieltänyt.

¹⁰Penei kua ai ano he whakamarie moku; ae, ka tino hari ahau ki te mamae, kahore nei e tohu i ahau: kihai hoki nga kupu a te Mea Tapu i huna e ahau.

¹¹Mistä saan voimaa, että vielä kestän? Mistä päämäärän, että vielä jaksan?

¹¹He aha toku kaha, e tatari ai ahau? He aha hoki toku mutunga, e whakamanawanui ai ahau?

¹²Onko minun voimani kuin kiveä, ovatko lihakseni rautaa?

¹²He kaha kohatu ranei toku kaha? He parahi ranei oku kikokiko?

¹³Ei. Minä olen lopussa, kaikki on toivotonta.

¹³Ehara ranei i te mea kahore he awhina moku i roto i ahau, a kua oti te ngoi te pei i roto i ahau?

¹⁴Tosi ystävä ei jätä ystävää ahdinkoon -- joka niin tekee, hylkää myös Kaikkivaltiaan.

¹⁴¶ Ko te tangata e ngoikore ana te ngakau kia puta mai te aroha o tona hoa ki a ia, ahakoa kua mahue i a ia te wehi i te Kaha Rawa.

¹⁵Minun ystäväni ovat pettäneet minut kuin kevätpuro, joka juoksee tyhjiin.

¹⁵He mahi tinihanga ta oku teina, he pera me ta te awa; rere ana ratou ano he waipuke awaawa,

¹⁶Kun jää sulaa, puro samenee, se on tulvillaan vuorilta sulanutta lunta.

¹⁶Kua mangu nei i te hukapapa, ngaro ana te hukarere i roto.

¹⁷Mutta pian vedet ehtyvät, ja kun helteet tulevat, uomat jäävät tyhjilleen.

¹⁷I te wa e mahana ai, ka memeha atu; i te weraweratanga, moti iho ratou i to ratou wahi.

¹⁸Karavaanit etsivät niistä vettä, muuttavat suuntaansa, eksyvät autiomaahan ja tuhoutuvat.

¹⁸Ka peka ke nga tira e haere ana ra reira; riro ana ki te kore, a ngaro iho.

¹⁹Teman karavaaneissa tähyillään joka taholle, Saban karavaanit uskovat löytävänsä vettä.

¹⁹Tirotirohia ana e nga tira o Tema; taria atu ana e nga tangata haere o Hepa.

²⁰Kaikki pettyvät: karavaani saapuu purolle, vettä ei ole.

²⁰Whakama ana ratou mo ratou i whakamanawa atu ki reira; te taenga ki aua awa, kanakana kau ana.

²¹Te olette nyt minulle tyhjän veroiset: minun kurjuuteni saa teidät vain kauhistumaan.

²¹Na he kahore noa iho koutou; ka kite koutou i te mea whakamataku, a ka wehi.

²²Olenko pyytänyt teiltä jotakin? Olenko pyytänyt teitä maksamaan puolestani lunnaita?

²²¶ I mea ranei ahau, Homai ki ahau? He hakari ranei maku e homai i o koutou rawa?

²³Olenko pyytänyt teitä pelastamaan minut vainoojiltani, ostamaan minut vapaaksi väkivaltaisten käsistä?

²³I mea ranei, whakaorangia ahau i te ringa o te hoariri? Hokona ahau i roto i te ringa o te kaitukino?

²⁴Opettakaa minua, niin kuuntelen hiljaa. Osoittakaa minulle, missä olen mennyt harhaan.

²⁴Whakaakona ahau, a ka whakarongo puku ahau; whakaaturia ki ahau te mea i he ai ahau.

²⁵Rehti puhe ei ketään vahingoita. Mutta mitä hyödyttävät teidän nuhdesaarnanne?

²⁵Ano te kaha o nga kupu tika! Ko te aha ia te riria ana e a koutou kupu?

²⁶Te takerrutte sanoihin moittiessanne minua ja annatte tuskanhuutoni haipua tuuleen.

²⁶E mea ana ranei koutou kia riria nga kupu? he hau kau nei hoki nga korero a te tangata kua pau ona whakaaro.

²⁷Te heitätte orvosta arpaa ja olette valmiit myymään ystävänne.

²⁷Ae ra, e mea ana koutou ki te maka rota mo nga pani, ki te mea i to koutou hoa hei taonga hokohoko.

²⁸Katsokaa nyt minua silmiin: valehtelisinko minä teille vasten kasvoja?

²⁸Na whakaae mai, titiro mai ki ahau; he pono hoki e kore ahau e korero teka ki to koutou kanohi.

²⁹Harkitkaa vielä kerran, ettei vääryys tapahtuisi. Ajatelkaa tarkoin. Minä olen syytön!

²⁹Tena ra, tahuri mai; kaua hoki te he e waiho; ina, tahuri mai, he tika hoki taku take.

³⁰Onko minun huulilleni noussut valheen sanoja? Eikö minun kieleni erottaisi oikeaa ja väärää?

³⁰He he koia kei toku arero? e kore ranei toku hinengaro e mohio ki nga mea whanoke?