¹Minä näin, kuinka Karitsa avasi ensimmäisen seitsemästä sinetistä, ja kuulin yhden neljästä olennosta sanovan ukkosen tavoin jylisevällä äänellä: "Tule!"

¹¶ A i kite ahau i te wahanga o tetahi o nga hiri e te Reme, i rongo hoki i tetahi o nga mea ora e wha e mea mai ana, ano he reo whatitiri, Haere mai.

²Ja siinä samassa näin valkoisen hevosen, ja sillä, joka istui hevosen selässä, oli jousi. Hänelle annettiin seppele, ja seppelöitynä voittajana hän lähti uusia voittoja kohti.

²I kite ano ahau, na, he hoihoi ma: a ko te tangata e noho ana i runga he kopere tana; a ka hoatu he karauna ki a ia: a haere atu ana ia i runga i te wikitoria ki te wikitoria.

³Kun Karitsa avasi toisen sinetin, kuulin toisen olennon sanovan: "Tule!"

³¶ A i tana wahanga i te rua o nga hiri ka rongo ahau i te rua o nga mea ora e mea ana, Haere mai.

⁴Nyt tuli esiin toinen, tulipunainen hevonen. Sille, joka istui hevosen selässä, annettiin valta riistää rauha maan päältä ja panna ihmiset tappamaan toisiaan. Hänelle annettiin iso miekka.

⁴Na ka puta mai tetahi hoiho ano, he hoiho whero: a i hoatu ki te kainoho i runga kia tangohia atu e ia te rangimarie i runga i te whenua, kia patu ai ratou tetahi i tetahi: i hoatu ano hoki he hoari nui ki a ia.

⁵Kun Karitsa avasi kolmannen sinetin, kuulin kolmannen olennon sanovan: "Tule!" Siinä samassa näin mustan hevosen, ja sillä, joka istui hevosen selässä, oli kädessään vaaka.

⁵A i tana wahanga i te toru o nga hiri ka rongo ahau i te toru o nga mea ora e mea ana, Haere mai. A i kite ahau, na, he hoiho mangu; me te kainoho i runga he pauna taimaha tana kei tona ringaringa.

⁶Minä kuulin äänen, joka tuntui tulevan noiden neljän olennon keskeltä, ja se sanoi: "Mitta vehnää denaarilla, ohraa kolme mittaa. Öljyyn ja viiniin älä koske."

⁶A ka rongo ahau i te reo, ano i waenganui o nga mea ora e wha, e mea ana, He kuata witi mo te pene, e toru kuata parei mo te pene; kei kino hoki tau mahi ki te hinu, ki te waina.

⁷Kun Karitsa avasi neljännen sinetin, kuulin neljännen olennon sanovan: "Tule!"

⁷A i tana wahanga i te wha o nga hiri, ka rongo ahau i te reo o te wha o nga mea ora, e mea ana, Haere mai.

⁸Siinä samassa näin tuhkanharmaan hevosen. Se, joka istui hevosen selässä, oli nimeltään Kuolema, ja sen jäljessä tuli Tuonela. Ratsastajille annettiin valta neljänteen osaan maata, ne saivat tappaa miekalla, nälällä ja rutolla ja jättää loput villipetojen kynsiin.

⁸A ka kite ahau, na, he hoiho ha ma: a ko te kainoho i runga, tona ingoa ko te Mate, me te aru ano te Reinga i a ia. Na i hoatu ki a raua te tikanga ki te tuawha o nga wahi o te whenua, kia whakamatea ki te hoari, ki te matekai, ki te mate turoro, ki nga kararehe hoki o te whenua.

⁹Kun Karitsa avasi viidennen sinetin, näin alttarin alla niiden sielut, jotka oli tapettu Jumalan sanan ja oman todistuksensa tähden.

⁹¶ A i tana wahanga i te rima o nga hiri, ka kitea e ahau i raro i te aata nga wairua o te hunga i whakamatea mo te kupu a te Atua, mo ta ratou whakaatu hoki:

¹⁰Ne huusivat kovalla äänellä: "Kuinka kauan kestää, Valtias, sinä Pyhä ja Tosi, ennen kuin lausut tuomiosi ja kostat meidän veremme maan asukkaille?"

¹⁰Nui atu to ratou reo ki te karanga, ki te mea, Kia pehea te roa, e te Ariki, e te tapu, e te pono, a kore ana koe e whakawa, e rapu utu mo o matou toto, i te hunga e noho ana i runga i te whenua?

¹¹Silloin niille kullekin annettiin valkea vaate ja niitä kehotettiin odottamaan rauhassa vielä vähän aikaa, kunnes niitä ja niiden veljiä, niiden lailla surmattuja Jumalan palvelijoita, olisi täysi määrä.

¹¹A i hoatu he kakahu ma ki tenei, ki tenei o ratou; a i kiia atu ki a ratou, kia okioki ratou he wa iti nei, kia rite ra ano o ratou hoa pononga me o ratou teina, i meinga nei kia patua, kia peratia me ratou.

¹²Minä näin, kuinka Karitsa avasi kuudennen sinetin. Maa järkkyi ja vavahteli, aurinko pimeni mustaksi kuin suruvaate, ja kuu muuttui kauttaaltaan verenpunaiseksi.

¹²A ka kite ahau i tana wahanga i te ono o nga hiri, na, ko te ru nui; a ka mangu te ra ano he kakahu taratara, puhuruhuru, a ko te marama pena katoa i te toto;

¹³Taivaan tähdet putosivat maahan, niin kuin viikunat varisevat puusta myrskyn sitä ravistellessa.

¹³A ka taka iho nga whetu o te rangi, ano he piki e whakangahoro nei i ona hua koriri, ina rurea ia i te hau nui.

¹⁴Taivas hävisi näkyvistä kuin kirja, joka kääritään kokoon, ja kaikki vuoret ja saaret siirtyivät paikaltaan.

¹⁴Na ka tahia atu te rangi me te pukapuka e whakakopaia ana; a ka nekehia atu nga maunga katoa me nga motu i o ratou turanga.

¹⁵Maan kuninkaat, ylimykset ja sotajoukkojen johtajat, rikkaat ja mahtavat miehet ja kaikki muut, niin orjat kuin vapaat, piiloutuivat luoliin ja vuorten rotkoihin

¹⁵Na, ko nga kingi o te whenua, ko nga tangata nunui, ko nga tangata taonga, ko nga rangatira mano, ko nga tangata kaha, ko nga pononga katoa, me nga rangatira katoa, piri ana ratou ki roto ki nga ana, ki nga toka o nga maunga;

¹⁶ja huusivat vuorille ja kallioille: "Kaatukaa päällemme, kätkekää meidät valtaistuimella istuvan katseelta ja Karitsan vihalta!

¹⁶Me te ki ake ano ratou ki nga maunga, ki nga toka, E hinga ki runga ki a matou, hei huna i a matou i te kanohi o tera e noho ra i runga i te torona, i te riri hoki o te Reme:

¹⁷Heidän vihansa suuri päivä on tullut -- kuka voi sen kestää?"

¹⁷Kua taea hoki te ra nui o tona riri; a ko wai e tu?