Hebrew: Modern

Pyhä Raamattu

1 Samuel

1

1ויהי איש אחד מן הרמתים צופים מהר אפרים ושמו אלקנה בן ירחם בן אליהוא בן תחו בן צוף אפרתי׃
1Sufin maan Ramataimissa, Efraimin vuoristossa, asui mies, jonka nimi oli Elkana. Hän kuului Efraimin heimoon, ja hänen isänsä oli Jeroham, Elihun poika. Elihun isä oli Tohu ja tämän isä Sufi.
2ולו שתי נשים שם אחת חנה ושם השנית פננה ויהי לפננה ילדים ולחנה אין ילדים׃
2Elkanalla oli kaksi vaimoa. Toisen nimi oli Hanna, toisen Peninna. Peninnalla oli lapsia, mutta Hanna oli lapseton.
3ועלה האיש ההוא מעירו מימים ימימה להשתחות ולזבח ליהוה צבאות בשלה ושם שני בני עלי חפני ופנחס כהנים ליהוה׃
3Elkanalla oli tapana kerran vuodessa lähteä kotikaupungistaan Siloon rukoilemaan Herraa Sebaotia ja uhraamaan hänelle. Siellä oli Herran pappeina kaksi Eelin poikaa, Hofni ja Pinehas.
4ויהי היום ויזבח אלקנה ונתן לפננה אשתו ולכל בניה ובנותיה מנות׃
4Uhrattuaan Elkana antoi aina vaimolleen Peninnalle sekä hänen pojilleen ja tyttärilleen kullekin osansa uhrilihasta.
5ולחנה יתן מנה אחת אפים כי את חנה אהב ויהוה סגר רחמה׃
5Hannallekin hän antoi yhden osan, sillä Hannaa hän rakasti, vaikka Herra ei ollut suonut tälle lapsia.
6וכעסתה צרתה גם כעס בעבור הרעמה כי סגר יהוה בעד רחמה׃
6Mutta toinen vaimo, Peninna, tahtoi nöyryyttää Hannaa ja kiusasi häntä yhtenään siitä, että Herra oli jättänyt hänet lapsettomaksi.
7וכן יעשה שנה בשנה מדי עלתה בבית יהוה כן תכעסנה ותבכה ולא תאכל׃
7Sama toistui vuodesta vuoteen: kun Hanna tuli pyhäkköön, Peninna aina kiusasi häntä niin että hän itki eikä voinut syödä.
8ויאמר לה אלקנה אישה חנה למה תבכי ולמה לא תאכלי ולמה ירע לבבך הלוא אנכי טוב לך מעשרה בנים׃
8Silloin hänen miehensä Elkana sanoi hänelle: "Miksi itket, Hanna, etkä syö? Mikä sinua vaivaa? Enkö minä ole sinulle enemmän kuin kymmenen poikaa?"
9ותקם חנה אחרי אכלה בשלה ואחרי שתה ועלי הכהן ישב על הכסא על מזוזת היכל יהוה׃
9Kerran, kun he olivat lopettaneet uhriateriansa Silossa, Hanna nousi ja astui Herran eteen. Pappi Eeli istui tuolillaan pyhäkön ovenpielessä.
10והיא מרת נפש ותתפלל על יהוה ובכה תבכה׃
10Murheessaan Hanna rukoili Herraa, itki katkerasti
11ותדר נדר ותאמר יהוה צבאות אם ראה תראה בעני אמתך וזכרתני ולא תשכח את אמתך ונתתה לאמתך זרע אנשים ונתתיו ליהוה כל ימי חייו ומורה לא יעלה על ראשו׃
11ja teki tämän lupauksen: "Herra Sebaot! Jos sinä näet palvelijasi hädän ja muistat minua etkä unohda minua, vaan annat minulle poikalapsen, niin minä luovutan hänet sinulle koko hänen elämänsä ajaksi, eikä veitsi milloinkaan ole koskettava hänen hiuksiaan."
12והיה כי הרבתה להתפלל לפני יהוה ועלי שמר את פיה׃
12Kun Hanna rukoili pitkään Herraa, Eeli seurasi hänen suunsa liikkeitä.
13וחנה היא מדברת על לבה רק שפתיה נעות וקולה לא ישמע ויחשבה עלי לשכרה׃
13Hanna rukoili näet hiljaa itsekseen, huulet vain liikkuivat mutta ääntä ei kuulunut. Siksi Eeli luuli hänen olevan juovuksissa
14ויאמר אליה עלי עד מתי תשתכרין הסירי את יינך מעליך׃
14ja sanoi hänelle: "Kuinka kauan aiot viipyä täällä juopuneena? Mene selviämään humalastasi!"
15ותען חנה ותאמר לא אדני אשה קשת רוח אנכי ויין ושכר לא שתיתי ואשפך את נפשי לפני יהוה׃
15Mutta Hanna vastasi: "Ei, herra, en ole juonut viiniä enkä väkijuomaa. Minä olen onneton nainen ja vuodatin sydämeni Jumalalle.
16אל תתן את אמתך לפני בת בליעל כי מרב שיחי וכעסי דברתי עד הנה׃
16Älä pidä palvelijaasi kelvottomana naisena, vain suuren suruni ja huoleni takia minä rukoilin näin kauan."
17ויען עלי ויאמר לכי לשלום ואלהי ישראל יתן את שלתך אשר שאלת מעמו׃
17Silloin Eeli sanoi hänelle: "Mene rauhassa. Israelin Jumala antakoon sinulle, mitä häneltä pyysit."
18ותאמר תמצא שפחתך חן בעיניך ותלך האשה לדרכה ותאכל ופניה לא היו לה עוד׃
18Hanna vastasi: "Minä kiitän sinua suopeudestasi!" Sitten hän meni pois, söi eikä ollut enää surullinen.
19וישכמו בבקר וישתחוו לפני יהוה וישבו ויבאו אל ביתם הרמתה וידע אלקנה את חנה אשתו ויזכרה יהוה׃
19Varhain seuraavana aamuna he nousivat rukoilemaan Herraa. Sitten he palasivat kotiinsa Ramaan. Kun Elkana oli maannut vaimonsa Hannan kanssa, Herra vastasi Hannan rukoukseen.
20ויהי לתקפות הימים ותהר חנה ותלד בן ותקרא את שמו שמואל כי מיהוה שאלתיו׃
20Hanna tuli raskaaksi ja synnytti aikanaan pojan. Hän antoi pojalleen nimen Samuel sanoen: "Herralta minä häntä pyysin."
21ויעל האיש אלקנה וכל ביתו לזבח ליהוה את זבח הימים ואת נדרו׃
21Kun Elkana oli seuraavana vuonna lähdössä koko perheensä kanssa uhraamaan Herralle ja toimittamaan lupausuhriaan,
22וחנה לא עלתה כי אמרה לאישה עד יגמל הנער והבאתיו ונראה את פני יהוה וישב שם עד עולם׃
22ei Hanna tahtonut seurata mukana, vaan sanoi miehelleen: "Sitten kun en enää imetä poikaa, vien hänet Herran kasvojen eteen, ja sinne hän saa jäädä koko elämänsä ajaksi."
23ויאמר לה אלקנה אישה עשי הטוב בעיניך שבי עד גמלך אתו אך יקם יהוה את דברו ותשב האשה ותינק את בנה עד גמלה אתו׃
23Elkana vastasi hänelle: "Tee niin kuin parhaaksi näet. Pysy kotona niin kauan kuin poikaa pitää imettää. Antakoon Herra lupauksesi toteutua." Hanna jäi Ramaan ja imetti poikaansa, kunnes oli aika vieroittaa hänet.
24ותעלהו עמה כאשר גמלתו בפרים שלשה ואיפה אחת קמח ונבל יין ותבאהו בית יהוה שלו והנער נער׃
24Kun poika oli vieroitettu, Hanna otti mukaansa hänet sekä kolmivuotiaan sonnin, säkillisen jauhoja ja viinileilin, ja he menivät Silon pyhäkköön. Poika oli vielä pieni.
25וישחטו את הפר ויביאו את הנער אל עלי׃
25Siellä he teurastivat sonnin uhriksi ja veivät sitten pojan Eelin luo.
26ותאמר בי אדני חי נפשך אדני אני האשה הנצבת עמכה בזה להתפלל אל יהוה׃
26Hanna sanoi hänelle: "Herrani, niin totta kuin elät, minä olen se nainen, joka viipyi pitkään luonasi rukoilemassa Jumalaa.
27אל הנער הזה התפללתי ויתן יהוה לי את שאלתי אשר שאלתי מעמו׃
27Tätä poikaa minä rukoilin itselleni, ja Herra antoi minulle mitä pyysin.
28וגם אנכי השאלתהו ליהוה כל הימים אשר היה הוא שאול ליהוה וישתחו שם ליהוה׃
28Nyt minä luovutan hänet Herralle. Olkoon hän Herran oma koko elämänsä ajan." Sitten he kumartuivat rukoilemaan Herraa.