1ויהי מאחרי כן ויעש לו אבשלום מרכבה וססים וחמשים איש רצים לפניו׃
1Absalom hankki itselleen vaunut ja hevosia sekä viidenkymmenen miehen saattueen.
2והשכים אבשלום ועמד על יד דרך השער ויהי כל האיש אשר יהיה לו ריב לבוא אל המלך למשפט ויקרא אבשלום אליו ויאמר אי מזה עיר אתה ויאמר מאחד שבטי ישראל עבדך׃
2Hän otti tavakseen asettua varhain aamulla kaupungin portille vievän tien varteen. Aina kun joku oli tulossa kuninkaan luo saadakseen oikeutta riita-asiassa, Absalom kutsui hänet luokseen ja kysyi: "Mistä kaupungista sinä olet?" Kun mies kertoi, mistä Israelin heimosta hän oli,
3ויאמר אליו אבשלום ראה דברך טובים ונכחים ושמע אין לך מאת המלך׃
3Absalom sanoi: "Asiasi on kyllä hyvä ja oikea, mutta kuninkaan luona ei kukaan sinua kuuntele."
4ויאמר אבשלום מי ישמני שפט בארץ ועלי יבוא כל איש אשר יהיה לו ריב ומשפט והצדקתיו׃
4Ja hän jatkoi: "Kunpa minut asetettaisiin tuomariksi tähän maahan! Minun luokseni voisi tulla jokainen, jolla on riita-asia tai oikeusjuttu, ja minä tekisin hänelle oikeutta."
5והיה בקרב איש להשתחות לו ושלח את ידו והחזיק לו ונשק לו׃
5Aina kun joku lähestyi heittäytyäkseen hänen eteensä, hän kiiruhti kohottamaan tulijan maasta ja suuteli häntä.
6ויעש אבשלום כדבר הזה לכל ישראל אשר יבאו למשפט אל המלך ויגנב אבשלום את לב אנשי ישראל׃
6Absalom teki tällä tavoin kaikille israelilaisille, jotka tulivat kuninkaan luo hakemaan oikeutta. Näin hän houkutteli puolelleen Israelin miesten sydämet.
7ויהי מקץ ארבעים שנה ויאמר אבשלום אל המלך אלכה נא ואשלם את נדרי אשר נדרתי ליהוה בחברון׃
7Neljän vuoden kuluttua Absalom sanoi kuninkaalle: "Tahtoisin mennä Hebroniin täyttämään lupauksen, jonka olen tehnyt Herralle.
8כי נדר נדר עבדך בשבתי בגשור בארם לאמר אם ישיב ישיבני יהוה ירושלם ועבדתי את יהוה׃
8Asuessani Gesurissa aramealaisten parissa lupasin näet, että jos Herra antaa minun palata Jerusalemiin, minusta tulee jälleen hänen palvelijansa."
9ויאמר לו המלך לך בשלום ויקם וילך חברונה׃
9Kuningas sanoi: "Mene rauhassa." Niin Absalom lähti Hebroniin.
10וישלח אבשלום מרגלים בכל שבטי ישראל לאמר כשמעכם את קול השפר ואמרתם מלך אבשלום בחברון׃
10Hän oli lähettänyt salaa viestinviejiä kaikkien Israelin heimojen pariin sanomaan: "Kun kuulette torven äänen, huutakaa: 'Absalom on huudettu kuninkaaksi Hebronissa!'"
11ואת אבשלום הלכו מאתים איש מירושלם קראים והלכים לתמם ולא ידעו כל דבר׃
11Absalom kutsui lisäksi Jerusalemista mukaansa kaksisataa miestä, ja nämä lähtivät matkaan hyvässä uskossa, tietämättä asiasta mitään.
12וישלח אבשלום את אחיתפל הגילני יועץ דוד מעירו מגלה בזבחו את הזבחים ויהי הקשר אמץ והעם הולך ורב את אבשלום׃
12Toimittaessaan teurasuhreja Absalom kutsutti luokseen vielä Daavidin neuvonantajan Ahitofelin tämän kotikaupungista Gilosta. Näin syntyi laaja salaliitto, ja Absalomin luo kerääntyi yhä lisää väkeä.
13ויבא המגיד אל דוד לאמר היה לב איש ישראל אחרי אבשלום׃
13Daavidin luo tuli sanantuoja, joka kertoi: "Israelin miesten mielet ovat kääntyneet Absalomin puolelle."
14ויאמר דוד לכל עבדיו אשר אתו בירושלם קומו ונברחה כי לא תהיה לנו פליטה מפני אבשלום מהרו ללכת פן ימהר והשגנו והדיח עלינו את הרעה והכה העיר לפי חרב׃
14Silloin Daavid sanoi kaikille Jerusalemissa oleville miehilleen: "Tulkaa, meidän on paettava, muuten emme voi pelastua Absalomin käsistä. Pitäkää kiirettä, tai hän ehtii saavuttaa meidät. Silloin olemme tuhon omat, ja hän hävittää miekalla koko kaupungin."
15ויאמרו עבדי המלך אל המלך ככל אשר יבחר אדני המלך הנה עבדיך׃
15Kuninkaan miehet vastasivat hänelle: "Palvelijasi ovat valmiit kaikkeen, minkä herramme ja kuninkaamme katsoo hyväksi."
16ויצא המלך וכל ביתו ברגליו ויעזב המלך את עשר נשים פלגשים לשמר הבית׃
16Kuningas lähti kaupungista jalkaisin koko hovinsa kanssa, mutta jätti kymmenen sivuvaimoaan pitämään huolta palatsista.
17ויצא המלך וכל העם ברגליו ויעמדו בית המרחק׃
17Kuningas lähti kaupungista jalkaisin koko väkensä kanssa. He pysähtyivät viimeisen talon kohdalle.
18וכל עבדיו עברים על ידו וכל הכרתי וכל הפלתי וכל הגתים שש מאות איש אשר באו ברגלו מגת עברים על פני המלך׃
18Siellä kaikki kuninkaan miehet kulkivat hänen ohitseen, samoin kaikki kreetit ja pleetit sekä kuusisataa gatilaista, jotka olivat seuranneet häntä Gatista.
19ויאמר המלך אל אתי הגתי למה תלך גם אתה אתנו שוב ושב עם המלך כי נכרי אתה וגם גלה אתה למקומך׃
19Kuningas sanoi gatilaiselle Ittaille: "Miksi sinäkin olet lähtenyt meidän mukaamme? Käänny takaisin ja jää uuden kuninkaan luo. Sinähän olet vierasmaalainen ja lisäksi maanpakolainen.
20תמול בואך והיום אנועך עמנו ללכת ואני הולך על אשר אני הולך שוב והשב את אחיך עמך חסד ואמת׃
20Sinä olet tullut vasta äsken; ottaisinko minä nyt heti sinut mukaamme harhailemaan, kun en itsekään tiedä, minne tieni vie? Palaa takaisin ja vie maanmiehesi mukanasi. Säilyköön luottamus ja uskollisuus!"
21ויען אתי את המלך ויאמר חי יהוה וחי אדני המלך כי אם במקום אשר יהיה שם אדני המלך אם למות אם לחיים כי שם יהיה עבדך׃
21Ittai vastasi kuninkaalle: "Niin totta kuin Herra elää ja niin totta kuin sinä elät: minä tahdon olla siellä, missä herrani ja kuninkaani on, olipa edessä elämä tai kuolema."
22ויאמר דוד אל אתי לך ועבר ויעבר אתי הגתי וכל אנשיו וכל הטף אשר אתו׃
22Daavid sanoi hänelle: "Lähde siis mukaan!" Ja gatilainen Ittai lähti eteenpäin kaikkien miestensä ja muun väkensä kanssa.
23וכל הארץ בוכים קול גדול וכל העם עברים והמלך עבר בנחל קדרון וכל העם עברים על פני דרך את המדבר׃
23Koko maa itki suureen ääneen, kun väkijoukko vaelsi pois. Kuningas kulki Kidroninlaakson poikki, ja sitten koko joukko lähti kulkemaan autiomaahan johtavaa tietä.
24והנה גם צדוק וכל הלוים אתו נשאים את ארון ברית האלהים ויצקו את ארון האלהים ויעל אביתר עד תם כל העם לעבור מן העיר׃
24Mukana olivat myös Sadok ja leeviläiset, jotka kantoivat Jumalan liitonarkkua. He laskivat Jumalan arkun maahan, ja Abjatar uhrasi polttouhreja, kunnes koko joukko oli vaeltanut ulos kaupungista.
25ויאמר המלך לצדוק השב את ארון האלהים העיר אם אמצא חן בעיני יהוה והשבני והראני אתו ואת נוהו׃
25Sitten kuningas sanoi Sadokille: "Vie Jumalan arkku takaisin kaupunkiin. Jos Herra on minulle suopea, hän johtaa minutkin takaisin ja antaa minun nähdä arkun omalla paikallaan.
26ואם כה יאמר לא חפצתי בך הנני יעשה לי כאשר טוב בעיניו׃
26Mutta jos hän sanoo: 'Sinä et ole minulle mieleen', niin olen valmis. Hän tehköön minulle niin kuin hyväksi näkee."
27ויאמר המלך אל צדוק הכהן הרואה אתה שבה העיר בשלום ואחימעץ בנך ויהונתן בן אביתר שני בניכם אתכם׃
27Ja kuningas jatkoi: "Ymmärräthän, on parempi, että palaat kaupunkiin ja viet mukanasi teidän molempien pojat, oman poikasi Ahimaasin ja Abjatarin pojan Jonatanin.
28ראו אנכי מתמהמה בעברות המדבר עד בוא דבר מעמכם להגיד לי׃
28Minä viivyn autiomaassa lähellä Jordanin ylityspaikkoja, kunnes saan teiltä uusia tietoja."
29וישב צדוק ואביתר את ארון האלהים ירושלם וישבו שם׃
29Sadok ja Abjatar veivät Jumalan arkun takaisin Jerusalemiin ja jäivät sinne.
30ודוד עלה במעלה הזיתים עלה ובוכה וראש לו חפוי והוא הלך יחף וכל העם אשר אתו חפו איש ראשו ועלו עלה ובכה׃
30Mutta Daavid peitti päänsä ja lähti avojaloin ja itkien nousemaan Öljymäen rinnettä, ja myös kaikki hänen mukanaan kulkevat peittivät päänsä ja nousivat rinnettä itkien.
31ודוד הגיד לאמר אחיתפל בקשרים עם אבשלום ויאמר דוד סכל נא את עצת אחיתפל יהוה׃
31Kun Daavidille tuotiin sana, että Ahitofel oli salaliittolaisten joukossa Absalomin puolella, hän sanoi: "Herra, tee tyhjäksi Ahitofelin neuvot!"
32ויהי דוד בא עד הראש אשר ישתחוה שם לאלהים והנה לקראתו חושי הארכי קרוע כתנתו ואדמה על ראשו׃
32Kun Daavid oli tullut mäen laelle, paikkaan, jossa oli tapana rukoilla Jumalaa, hänen luokseen tuli arkilainen Husai viitta reväistynä ja multaa hiuksissaan.
33ויאמר לו דוד אם עברת אתי והית עלי למשא׃
33Daavid sanoi hänelle: "Jos lähdet mukaani, olet minulle vain vastuksena.
34ואם העיר תשוב ואמרת לאבשלום עבדך אני המלך אהיה עבד אביך ואני מאז ועתה ואני עבדך והפרתה לי את עצת אחיתפל׃
34Palaa sen sijaan kaupunkiin ja sano Absalomille: 'Kuningas, minä haluan palvella sinua. Ennen olin isäsi palvelija, nyt olen sinun palvelijasi.' Silloin voit auttaa minua ja tehdä tyhjäksi Ahitofelin neuvot.
35והלוא עמך שם צדוק ואביתר הכהנים והיה כל הדבר אשר תשמע מבית המלך תגיד לצדוק ולאביתר הכהנים׃
35Papit, Sadok ja Abjatar, ovat siellä apunasi. Aina kun kuulet kuninkaan palatsista jotakin, kerro heille.
36הנה שם עמם שני בניהם אחימעץ לצדוק ויהונתן לאביתר ושלחתם בידם אלי כל דבר אשר תשמעו׃
36Lisäksi siellä ovat molempien pojat, Sadokin poika Ahimaas ja Abjatarin poika Jonatan. Lähettäkää minulle heidän kauttaan tieto kaikesta minkä kuulette."
37ויבא חושי רעה דוד העיר ואבשלם יבא ירושלם׃
37Samaan aikaan, kun Daavidin ystävä Husai tuli Jerusalemiin, sinne saapui myös Absalom.