¹¶ Na ka kite a Hakopa he witi kei Ihipa, ka mea a Hakopa ki ana tama, He aha koutou i tirotiro ai ki a koutou ano?

¹Kun Jaakob kuuli, että Egyptistä sai viljaa, hän sanoi pojilleen: "Mitä te siinä vain katsotte toi- sianne?

²I mea ano ia, Nana, kua rongo ahau he witi kei Ihipa: haere iho ki reira, ki te hoko i tetahi ma tatou i reira; kia ora ai tatou, kei mate.

²Olen kuullut, että Egyptissä on viljaa. Menkää sinne ja ostakaa meille sieltä viljaa, että pysyisimme hengissä emmekä menehtyisi."

³Na ka haere nga tuakana kotahi tekau o Hohepa ki raro, ki Ihipa, ki te hoko witi.

³Niin kym- menen Joosefin veljeä lähti ostamaan viljaa Egyptis- tä.

⁴Ko Pineamine ia, teina o Hohepa, kihai i tonoa e Hakopa i roto i ona tuakana; i mea hoki ia, Kei pono tetahi aitua ki a ia.

⁴Mutta Benjaminia, Joosefin täysveljeä, Jaakob ei päästänyt toisten mukaan, sillä hän pelkäsi, että Benjaminille voisi sattua jotakin.

⁵A ka haere nga tama a Iharaira ki te hoko i roto i te hunga i haere: he matekai hoki to te whenua o Kanaana.

⁵Jaakobin pojat lähtivät yhdessä muiden Egyptiin menijöiden kanssa viljaa ostamaan, sillä Kanaaninmaassa vallitsi nälänhätä.

⁶Na ko Hohepa te kawana o te whenua, ko ia te kaihoko ki nga tangata katoa o te whenua: na ka haere mai nga tuakana o Hohepa, a ka piko o ratou kanohi ki te whenua i tona aroaro.

⁶Joosef, joka oli Egyptin käskynhaltijana, myi viljaa kaikille ihmisille. Niin myös Joosefin veljet tulivat hänen eteensä ja lankesivat kasvoilleen maahan.

⁷¶ A, i te kitenga o Hohepa i ona tuakana, ka mohio ia ki a ratou, otiia ka whakatangata ke ia ki a ratou, ka korero whakatuma ki a ratou; ka mea hoki ki a ratou, I haere mai koutou i hea? A ka mea ratou, I te whenua o Kanaana, ki te hoko kai.

⁷Nähdessään veljensä Joosef tunsi heidät, mutta ei ollut tuntevinaan. Hän puhutteli heitä ankarasti ja kysyi: "Mistä te tulette?" He vastasivat: "Olemme tulleet Kanaaninmaasta tänne ruokaa ostamaan."

⁸A i mohio a Hohepa ki ona tuakana, ko ratou ia kihai i mohio ki a ia.

⁸Vaikka Joosef tunsi veljensä, he eivät tunteneet häntä.

⁹Na ka mahara a Hohepa ki nga moe i moe ai ia mo ratou, a ka mea ki a ratou, He tutei koutou; he whakataki i te wateatanga o te whenua i haere mai ai koutou.

⁹Silloin Joosef muisti unet, jotka hän oli nähnyt heistä. Hän sanoi: "Vakoojia te olette! Olet- te vain tulleet katsomaan, mistä maahan olisi hel- pointa tunkeutua."

¹⁰A ka mea ratou ki a ia, Kahore, e toku ariki, engari i haere mai au pononga ki te hoko kai.

¹⁰He vastasivat: "Emme suinkaan, herra! Me, sinun palvelijasi, olemme tulleet ostamaan ruokaa.

¹¹He tama katoa matou na te tangata kotahi; he hunga pono matou, ehara au pononga i te tutei.

¹¹Olemme kaikki saman miehen poikia, rehellistä väkeä emmekä mitään vakoojia."

¹²A ka mea ia ki a ratou, Kahore, engari he whakataki i te wateatanga o te whenua i haere mai ai koutou.

¹²Mutta Joosef sanoi: "Vielä mitä! Te olette tulleet katsomaan, mistä maahan voisi tunkeutua."

¹³A ka mea ratou, Kotahi tekau ma rua au pononga, he teina, he tuakana matou, he tama na te tangata kotahi, no te whenua o Kanaana; ko te whakaotinga kei to matou papa inaianei, ko tetahi kua kahore.

¹³He sanoivat: "Meitä, sinun palvelijoitasi, on ollut kaksitoista veljestä, kaikki saman miehen poikia Kanaaninmaasta. Nuorin jäi isämme luo, ja yhtä ei enää ole."

¹⁴Na ko te meatanga a Hohepa ki a ratou, Ko ia taku i korero ai ki a koutou, i mea ai, He tutei koutou:

¹⁴Joosef sanoi: "Aivan kuten sanoin, vakoojia te olette.

¹⁵Ma konei ka mohiotia ai koutou: e ora ana a Parao e kore koutou e haere atu i konei, ki te kahore to koutou whakaotinga e haere mai ki konei.

¹⁵Ja näin teidät tutkitaan: ellei nuorin veljenne tule tänne, te ette pääse lähtemään täältä, niin totta kuin farao elää!

¹⁶Tukua atu tetahi o koutou ki te tiki i to koutou teina, ko koutou hoki, ka herea koutou, kia mohiotia ai a koutou korero, he pono ranei ta koutou: a ki te kahore, e ora ana a Parao, ina, he tutei koutou.

¹⁶Lähettäkää yksi joukostanne hakemaan veljeänne, te muut jäätte tänne vankeuteen. Sittenhän nähdään, oletteko puhuneet totta. Ellette näin tee, te olette vakoojia, niin totta kuin farao elää!"

¹⁷Na ka huihuia ratou e ia kia tiakina, e toru nga ra.

¹⁷Ja hän heitätti heidät vankilaan kolmeksi päiväksi.

¹⁸A i te toru o nga ra ka mea a Hohepa ki a ratou, Ko tenei ta koutou e mea ai kia ora ai koutou; he tangata wehi hoki ahau i te Atua:

¹⁸Kolmantena päivänä Joosef sanoi heille: "Tehkää kuten sanon, niin saatte pitää henkenne, sillä minä olen Jumalaa pelkäävä mies.

¹⁹Ki te mea he hunga pono koutou, me here tetahi o o koutou tuakana i roto i te whare i tiakina ai koutou: otiia me haere koutou ki te kawe witi mo te matekai o o koutou whare:

¹⁹Voitte osoittaa re- hellisyytenne näin: Yksi teistä jää tänne vankilaan. Te muut saatte mennä ja viedä ostamanne viljan nälkää näkeville perheillenne.

²⁰A me kawe mai to koutou teina, te whakaotinga, ki ahau; kia whakatikaia ai a koutou kupu; a e kore koutou e mate. A pena ana ratou.

²⁰Tuokaa sitten nuorin veljenne minun luokseni. Näin osoitatte pu- huneenne totta, eikä teidän tarvitse kuolla." Veljet suostuivat tähän

²¹¶ A ka mea ratou tetahi ki tetahi, He pono kua whai hara tatou i to tatou teina; i kite hoki tatou i te mamae o tona wairua, i a ia i inoi ai ki a tatou, a kihai tatou i whakarongo atu; na reira hoki i puta mai ai tenei he ki a tatou.

²¹ja sanoivat toisilleen: "Me olemme todellakin ansainneet rangaistuksen siitä, mitä teimme veljellemme. Me näimme hänen hätänsä, kun hän rukoili meiltä armoa, mutta emme kuunnelleet häntä. Siksi me nyt olemme ahdingossa."

²²Na ka whakahoki a Reupena ki a ratou, ka mea, Kahore ianei ahau i ki atu ki a koutou, i mea, Kaua e hara ki te tamaiti; a kihai koutou i rongo? na, ko ona toto ano hoki tenei te whakatakina nei.

²²Ruuben sanoi heille: "Minähän kielsin teitä tekemästä pojalle pahaa, mutta te ette kuunnelleet. Nyt joudumme tilille hänen kuolemastaan."

²³A kihai ratou i mohio e rongo ana a Hohepa; no te mea he kaiwhakamaori hoki i waenganui i a ratou.

²³Mutta he eivät tienneet, että Joosef ymmärsi heidän puheensa, sillä hän puhui heille tulkin välityksellä.

²⁴Na ka tahuri ke atu ia i a ratou, a ka tangi: ka hoki ano ia ki a ratou, ka korero ki a ratou, ka tango hoki i a Himiona i roto i a ratou, a herea ana e ia ki to ratou aroaro.

²⁴Joosef poistui heidän luotaan ja itki. Palattuaan hän puhui vielä heidän kanssaan, otti sitten Simeonin heidän joukostaan ja vangitutti hänet heidän nähtensä.

²⁵Na ka whakahaua e Hohepa kia whakakiia a ratou peke ki te witi, kia whakahokia atu nga moni a tenei, a tenei, ki a ratou peke, kia hoatu ano hoki ki a ratou he o ki te ara; na pera ana ia ki a ratou.

²⁵Joosef käski palvelijoittensa täyttää heidän säkkinsä viljalla, panna kullekin säkkiin hänen maksamansa hopean ja antaa heille evästä matkaa varten.

²⁶Na ka utaina e ratou a ratou witi ki a ratou kaihe, a haere atu ana i reira.

²⁶He kuormasivat ostamansa viljan aasien selkään ja lähtivät kotimatkalle.

²⁷A, i te whakatuwheratanga a tetahi o ratou i tana peke kia hoatu he kai ma tana kaihe i te whare tira, ka kitea e ia tana moni; na, kei te waha tonu o tana peke.

²⁷Yöpymispaikassa yksi heistä avasi säkkinsä antaakseen viljaa aasilleen ja löysikin säkin suulta hopeansa.

²⁸A ka mea ia ki ona tuakana, Kua whakahokia mai taku moni; a tenei ano kei roto i taku peke; na kore ake o ratou ngakau, a ka tahuri ratou me te wiri, ka mea tetahi ki tetahi, He mahi aha tenei a te Atua ki a tatou?

²⁸Hän sanoi veljilleen: "Minä olen saanut hopeani takaisin, se on päällimmäisenä minun säkissäni!" Silloin he katsoivat toisiaan pelästyneinä ja vavisten ja sanoivat: "Mitä Jumala onkaan tehnyt meille?"

²⁹¶ Na ka tae ratou ki a Hakopa, ki to ratou papa, ki te whenua o Kanaana, a ka korerotia ki a ia nga mea katoa i pono ki a ratou; ka mea,

²⁹Tultuaan isänsä Jaakobin luo Kanaaninmaahan vel- jekset kertoivat hänelle kaiken, mitä heille oli tapahtunut, ja sanoivat:

³⁰I korero whakatuma mai te rangatira o te whenua ki a matou; i kiia ano matou e ia he tutei mo te whenua.

³⁰"Se mies, joka on maan valtiaana, puhui meille ankarasti ja väitti meidän vakoilevan maata.

³¹A ka mea matou ki a ia, He tangata pono matou; ehara matou i te tutei.

³¹Me sanoimme hänelle: 'Me olemme rehellistä väkeä emmekä mitään vakoojia.

³²Kotahi tekau ma rua matou, he tuakana, he teina, he tama na to matou papa; kotahi kua kore, kei to matou papa hoki te whakaotinga inaianei, kei te whenua o Kanaana.

³²Meitä on ollut kaksitoista veljestä, kaikki saman isän poikia. Yhtä ei enää ole, ja nuorin jäi isämme luo Kanaaninmaahan.'

³³Na ko te meatanga mai a taua tangata, a te rangatira o te whenua, ki a matou, Ma tenei e mohio ai ahau he hunga pono koutou; me waiho e koutou tetahi o o koutou tuakana ki ahau, a me mau atu e koutou he kai mo te matekai o o koutou whare, a ka h aere:

³³Silloin se mies, maan valtias, sanoi meille: 'Tällä tavoin minä saan tietää, oletteko rehellisiä: jättäkää yksi joukostanne luokseni, ottakaa mukaanne viljaa nälkää näkeville perheillenne

³⁴A me kawe mai to koutou teina, te whakaotinga, ki ahau: kia mohio ai ahau ehara koutou i te tutei, engari he hunga pono koutou: penei ka hoatu e ahau to koutou tuakana ki a koutou, a ka hokohoko koutou ki tenei whenua.

³⁴ja menkää hakemaan tänne nuorin veljenne, niin minä uskon, ettette ole vakoojia, vaan rehellistä väkeä. Silloin annan teille takaisin tänne jäävän veljenne, ja te saatte vapaasti liikkua maassa.'"

³⁵A, i a ratou e ringiringi ana i a ratou peke, na, ko te moni a tenei, a tenei e takai ana i roto i a ratou peke: a, ka kite ratou ko to ratou papa i nga moni e takai ana, na ka wehi ratou.

³⁵Kun he sitten avasivat säkkinsä, jokainen löysi säkistään oman hopeansa, ja hopean nähdessään he ja heidän isänsä pelästyivät.

³⁶Na ka mea a Hakopa, to ratou papa, ki a ratou, Ka whakapania ahau e koutou: ko Hohepa kua kahore, ko Himiona hoki kua kahore, a ka tangohia nei e koutou a Pineamine: he pehi moku enei mea katoa.

³⁶Heidän isänsä Jaakob sanoi: "Te olette vieneet minulta lapseni! Joosefia ei enää ole, Simeonia ei enää ole, ja nyt aiotte viedä vielä Benjaminin! Minun elämäni on pelkkää surkeutta!"

³⁷Na ka korero a Reupena ki tona papa, ka mea, Whakamatea aku tama tokorua, ki te kahore ia e kawea mai e ahau ki a koe: homai ia ki toku ringa, a maku ia e whakahoki mai ki a koe.

³⁷Silloin Ruuben sanoi isälleen: "Saat vaikka tappaa minun kaksi poikaani, ellen tuo Benja- minia takaisin luoksesi! Anna hänet minun huostaani, minä kyllä tuon hänet sinulle takaisin."

³⁸A ka mea ia, E kore taku tama e haere tahi i a koutou ki raro: kua mate hoki tona tuakana, a ko ia anake ka mahue nei; a ki te pono he aitua ki a ia i te ara e haere nei koutou, katahi ka meinga toku koroheketanga e koutou kia heke tangi atu ki te po.

³⁸Mutta Jaakob sanoi: "Minun poikani ei lähde teidän mukaan- ne. Hänen oma veljensä on kuollut, ja vain hän on enää jäljellä. Jos hänen käy huonosti matkalla, suru murtaa minut, ja niin te syöksette harmaapään isänne tuonelaan."