¹¶ Na ka whakahau ia ki te kaitohutohu o tona whare, ka mea, Whakakiia nga peke a aua tangata ki nga kai e taea te whawhao ki roto, me maka ano te moni a tenei, a tenei, ki te waha o tana peke.

¹Joosef sanoi taloutensa hoitajalle: "Pane noiden miesten säkkeihin syötävää niin paljon kuin he pys- tyvät kuljettamaan ja pane kunkin miehen hopea hänen säkkinsä suuhun.

²Whaowhina hoki taku kapu, te kapu hiriwa, ki te waha o te peke a te whakaotinga, me te moni ano mo tana witi. Na rite tonu tana i mea ai ki ta Hohepa kupu i ki ai.

²Mutta nuorimman miehen säkin suuhun sinun on pantava minun hopeamaljani ja lisäksi se hopea, joka hänellä oli viljan ostoa varten." Ja mies teki niin kuin Joosef oli käskenyt.

³A, ka marama te ata, ka tonoa atu aua tangata, ratou me a ratou kaihe.

³Aamunkoitteessa miesten annettiin lähteä matkaan aaseineen.

⁴A, no to ratou haerenga atu i te pa, kihai i matara, ka mea a Hohepa ki te kaitohutohu o tona whare, Whakatika, whaia aua tangata; a, ka mau ratou i a koe, ka mea ki a ratou, He aha i utua ai e koutou te pai ki te kino?

⁴Mutta kun he olivat ehtineet vasta vähän matkan päähän kaupungista, Joosef sanoi taloutensa hoitajalle: "Lähde noiden miesten perään, ja kun tavoitat heidät, sano heille: 'Miksi olette palkinneet hyvän pahalla?

⁵Ehara ianei tenei i te mea e inu ai toku ariki, i tana hoki e kite tohu ai ia? ka kino ta koutou mahi.

⁵Teillähän on mukananne se malja, josta herrani juo ja jonka avulla hän näkee tulevat tapahtumat. Kovin pahasti olette teh- neet!'"

⁶Na ka mau ratou i a ia, a korerotia ana e ia aua kupu ki a ratou.

⁶Kun mies tavoitti heidät, hän sanoi heille niin kuin oli käsketty.

⁷A ka mea ratou ki a ia, He aha enei kupu i korerotia ai e toku ariki? Aue, kia meatia tenei mea e au pononga.

⁷He vastasivat: "Miksi sinä puhut noin, herra? Eihän meille tulisi mieleenkään, että tekisimme mitään sellaista!

⁸Nana, ko te moni i kitea e matou i te waha o a matou peke, i whakahokia mai e matou ki a koe i te whenua o Kanaana: a kia tahae matou hei aha i te hiriwa, i te koura ranei, i roto i te whare o tou ariki?

⁸Sen hopeankin, jonka aikaisemmin löysimme säkkiemme suusta, me toimme sinulle Kanaaninmaasta takaisin. Miten me siis olisimme varastaneet hopeaa tai kultaa isäntäsi talosta?

⁹Ki te mea ka kitea taua mea ki tetahi o au pononga, kia mate ia, kia waiho ano matou hei pononga ma toku ariki.

⁹Jos malja löytyy joltakulta meistä, hän olkoon kuoleman oma, ja muista tulkoon herramme orjia!"

¹⁰A ka mea ia, Kia rite ano hoki aianei ki ta koutou i mea ai: e kitea taua mea ki tetahi, hei pononga ia maku; a kahore he whakahe mo koutou.

¹⁰Mies sanoi: "Puhukaa mitä puhutte, mutta jos malja joltakulta löytyy, hän joutuu minun orjak- seni. Te muut olette vapaat kaikesta vastuusta."

¹¹Na hohoro tonu ta ratou tuku iho i tana peke, i tana peke, ki te whenua, a whakatuwheratia ana e ratou tana peke, tana peke.

¹¹Veljekset laskivat säkkinsä kiireesti maahan ja avasivat ne.

¹²Na ka rapu ia, timata i te matamua a whakamutu ki te whakaotinga: a ka kitea te kapu i roto i te peke a Pineamine.

¹²Mies tutki ne aloittaen vanhimmasta veljestä ja lopettaen nuorimpaan, ja malja löytyi Benjaminin säkistä.

¹³Na ka haehae ratou i o ratou kakahu, a whakawaha ana e ratou tana kaihe, tana kaihe, hoki ana ki te pa.

¹³Silloin veljekset repäisivät vaatteensa, kuormasivat tavaransa uudelleen aasiensa selkään ja palasivat kaupunkiin.

¹⁴Na ka haere a Hura ratou ko ona tuakana, ko ona teina, ki te whare o Hohepa; a i reira tonu ia: a tapapa ana ki te whenua i tona aroaro.

¹⁴Niin Juuda ja hänen veljensä menivät Joosefin taloon, jossa tämä odotti heitä, ja he heittäytyivät kasvoilleen maahan.

¹⁵Na ka mea a Hohepa ki a ratou, He aha tenei mea i meatia nei e koutou? kihai ranei koutou i mahara he tangata matakite te penei me ahau nei?

¹⁵Joosef sanoi heille: "Mitä olettekaan tehneet! Olisihan teidän pitänyt tietää, että minunlaiseni mies näkee salatutkin asiat."

¹⁶Na ka mea a Hura, He aha ta matou e mea ai ki toku ariki? he aha ta matou e korero ai? me aha ranei hei whakatika i a matou? kua kitea e te Atua te hara o au pononga; na, tenei matou hei pononga ma toku ariki, matou tahi hoki ko te tangata i kit ea nei te kapu ki a ia.

¹⁶Juuda vastasi: "Mitä voisimme enää sanoa sinulle, herramme? Mitä puhuisimme ja miten voisimme todistaa syyttömyytemme? Jumala on osoittanut meidät syyllisiksi, ja sen tähden me olemme nyt kaikki sinun orjiasi, se jolta malja löytyi ja yhtä lailla me kaikki muut."

¹⁷Ano ra ko ia, Engari, kia meatia tenei e ahau! Ko te tangata i kitea nei te kapu ki a ia, ko ia hei pononga maku; ko koutou ia, haere marie koutou ki runga, ki to koutou papa.

¹⁷Mutta Joosef sanoi: "Se ei käy! Vain se mies, jolta malja löytyi, olkoon minun orjani, ja te muut saatte rauhassa palata isänne luo."

¹⁸¶ Katahi ka whakatata a Hura ki a ia, ka mea, Tukua tau pononga, e toku ariki, kia korero i tetahi kupu ki nga taringa o toku ariki, kei mura hoki tou riri ki tau pononga: ko korua hoki ko Parao rite tahi.

¹⁸Silloin Juuda astui Joosefin eteen ja sanoi: "Anna anteeksi, herra, että rohkenen puhua muutaman sanan. Älä vihastu minuun -- sinä, joka olet kuin farao.

¹⁹I ui mai toku ariki ki ana pononga, i mea, He papa ranei to koutou, he teina ranei?

¹⁹Sinä itse kysyit meiltä: 'Onko teillä isää tai veljeä?'

²⁰A ka mea matou ki toku ariki, He papa ano to matou, he koroheke, me tetahi tama o tona koroheketanga, he mea iti; kua mate hoki tona tuakana, a ko ia anake i mahue o nga tamariki a tona whaea, e aroha ana hoki tona papa ki a ia.

²⁰Ja me sanoimme sinulle: 'Meillä on vanha isä, ja hänellä on nuori poika, joka on syntynyt hänen vanhoilla päivillään. Pojan oma veli on kuollut, hän on äitinsä lapsista ainoana jäljellä ja isällemme hyvin rakas.'

²¹Na ka mea mai koe ki au pononga, Kawea mai ia ki raro nei, ki ahau, kia tau atu ai oku kanohi ki a ia.

²¹Sinä sanoit meille: 'Tuokaa hänet tänne minun luokseni, että saan nähdä hänet omin silmin.'

²²Katahi matou ka mea ki toku ariki, E kore e ahei kia whakarerea tona papa e taua tamaiti: no te mea ka mate tona papa ki te mahue i a ia.

²²Ja me sanoimme sinulle: 'Poika ei voi lähteä isänsä luota, sillä jos hän lähtee, isä kuolee.'

²³Na ka mea koe ki au pononga, Ki te kahore to koutou teina, te whakaotinga, e haere tahi mai i a koutou ki raro nei, e kore koutou e kite i toku kanohi a muri ake nei.

²³Silloin sinä sanoit meille: 'Jos nuorin veljenne ei tule tänne teidän mukananne, ette saa enää astua minun eteeni.'

²⁴A, i to matou haerenga ki runga, ki tau pononga, ki toku papa, na, ka korerotia e matou nga kupu a toku ariki ki a ia.

²⁴"Kun olimme palanneet kotiin, kerroimme isällem- me, sinun palvelijallesi, mitä olit sanonut.

²⁵A ka mea mai to matou papa, Hoki atu ki te hoko i tetahi wahi kai ma tatou.

²⁵Kun hän sitten kerran sanoi: 'Lähtekää jälleen ostamaan meille vähän syötävää',

²⁶Na ka mea matou, E kore e ahei ki a matou te haere ki raro: ki te mea kei a matou to matou teina, te whakaotinga, na, ka haere matou ki raro: no te mea hoki e kore e taea e matou te titiro ki te kanohi o taua tangata, ki te kahore to matou teina, te whakaotinga, i a matou.

²⁶me vastasimme: 'Emme voi mennä sinne, ellei nuorin veljemme ole mukanamme. Ilman häntä emme voi astua sen miehen eteen.'

²⁷Na ka mea tau pononga, toku papa, ki a matou, E mohio ana koutou, tokorua nga tama a maua ko taku wahine:

²⁷Niin isämme sanoi meille: 'Tiedättehän, että vaimoni synnytti minulle kaksi poikaa.

²⁸A i haere atu tetahi i toku taha, i mea hoki ahau, He pono kua haea putia ia; a kahore ahau i kite i a ia a mohoa noa nei:

²⁸Toinen heistä lähti luotani, ja minä luulen, että hänet on peto raadellut, sillä en ole sen koommin nähnyt häntä.

²⁹Ki te tangohia ano hoki tenei e koutou i toku aroaro, a ka pono he aitua ki a ia, katahi ka meinga e koutou kia heke tangi atu toku koroheketanga ki te po.

²⁹Jos te nyt viette tämän toisenkin pois luotani ja hänelle sattuu onnettomuus, te syöksette minut, harmaapään, murheen murtamana tuonelaan.'

³⁰Heoi, ki te haere atu ahau ki tau pononga, ki toku papa, a kahore taua tamaiti i a matou; kei roto nei hoki i tona wairua tona wairua e paihere ana;

³⁰"Jos minä nyt palaan isäni luo ja hän näkee, ettei minulla ole mukanani tätä poikaa, johon hän on koko sydämestään kiintynyt,

³¹Na, kei tona kitenga kua kore tenei tama, ka mate ia: a ka meinga e matou, e au pononga, te koroheketanga o tau pononga, o to matou papa, kia heke tangi atu ki te po.

³¹niin suru vie hänet hautaan. Silloin me olemme syösseet vanhan isämme tuonelaan.

³²I waiho hoki tau pononga hei utu mo tenei tama ki toku papa, i mea ahau, Ki te kahore ia e kawea mai e ahau ki a koe, na, hei whakahenga ahau ma toku papa i nga ra katoa.

³²Minä, sinun palvelijasi, olen mennyt isälleni takuuseen pojasta ja sanonut hänelle: 'Jos en tuo häntä sinun luoksesi, olen ikuisesti syylli- nen sinun edessäsi.'

³³Heoi kia noho ra tau pononga aianei hei utu mo tenei tama, hei pononga ma toku ariki; a kia haere tahi te tama i ona tuakana ki runga.

³³Salli siis minun jäädä pojan sijasta sinun orjaksesi, herra, ja anna pojan mennä kotiin veljiensä mukana.

³⁴Me pehea hoki ahau e haere ai ki runga, ki toku papa, ki te kahore te tama i ahau? kei kite ahau i te kino e pa ana ki toku papa.

³⁴Kuinka minä voisin mennä isäni luo ilman häntä? En voisi katsella sitä murhetta, joka tulee isäni osaksi."