¹¶ Nana, kua meinga e Ihowa te whenua kia noho tahanga, kia takoto kau, kua porohurihia ake e ia, a kua whakamararatia ona tangata.

¹Katso: Herra hävittää maan ja autioittaa sen, runtelee sen kasvot ja lyö hajalle sen asukkaat.

²A ka rite te iwi ki te tohunga, te pononga ki tona ariki, te pononga wahine ki tona rangatira wahine, te tangata i utua ai te taonga ki te tangata i a ia nei te utu, te kaiwhakatarewa mai ki te tangata i te nama, te tangata i te moni whakatupu ki te tangata nana nei i homai ki a ia.

²Samalla tavoin käy papin kuin kansankin, niin isännän kuin orjankin, niin emännän kuin orjattaren, niin myyjän kuin ostajan, niin lainan antajan kuin sen saajan, niin velkojan kuin velallisenkin.

³Ka moti rawa ta te whenua, pahua rawa: kua korerotia hoki e Ihowa tenei kupu.

³Autioksi maa autioituu, tyhjäksi se ryöstetään. Näin on Herra puhunut.

⁴E tangi ana te whenua, ngohe noa iho; kahakore kau te ao, ngohe noa iho; harotu kau te hunga rarahi o te whenua.

⁴Maa kulottuu ja kuivuu, maanpiiri riutuu ja kuivuu, maan lailla taivaskin riutuu.

⁵Kua poke ano te whenua i raro i ona tangata; kua takahia hoki nga ture, whakaputaia ketia ake e ratou te tikanga i whakatakotoria, whakataka ana e ratou te kawenata onamata.

⁵Maa muuttuu saastaiseksi jalkojen alla, sillä sen asukkaat ovat hylänneet lain, rikkoneet käskyt, tehneet tyhjäksi ikuisen liiton.

⁶Na reira i kainga ai te whenua e te kanga, kitea iho te hara o ona tangata; na reira i wera ai nga tangata o te whenua, a he torutoru te hunga i toe.

⁶Siksi kirous syö maan, sen asukkaat saavat maksaa teoistaan. Siksi maan asukkaat käyvät vähiin, vain muutama harva jää jäljelle ihmisen suvusta.

⁷E tangi ana te waina hou; kua kahakore te waina; kei te mapu te hunga ngakau koa katoa.

⁷Rypäleen mehu ehtyy, viiniköynnökset kuivuvat ja kaikki ilosydämiset alkavat huokailla.

⁸Ka mutu te koa o nga timipera, kua kore te nge o te hunga e hari ana; mutu ake te koa o te hapa.

⁸Rumpujen riemu vaimenee, iloinen kohina hiljenee, vaikenee harppujen ääni.

⁹Kore ake ta ratou waiata i te mea e inu waina ana; ka kawa te wai kaha ki te hunga e inu ana.

⁹Enää ei juoda viiniä, ei lauleta, juoma on käynyt juojilleen karvaaksi.

¹⁰Kua pakaru te pa o te pororaru, tutaki rawa nga whare katoa, te ai he tomokanga atu.

¹⁰Kaupunki on kukistunut, se on sekasorron vallassa, jokainen ovi on sisältä teljetty.

¹¹He karanga kei nga ara, he mea mo te waina; kua pouri katoa te koa, kua riro te harakoa o te whenua.

¹¹Kujilla kaikuu valitus viinin loppumisesta, kaikki ilo on poissa, riemu on maasta paennut.

¹²Mahue iho ki te pa ko te ururua; ko te kuwaha, he mea whiu ki te whakangaromanga.

¹²Vain autius on jäljellä, vain tyhjyys, kaupungin portit on murrettu.

¹³¶ Ka penei te hanga i waenganui i te whenua i roto i nga iwi; kei te ruiruinga o te oriwa te rite, kei te hamunga o nga karepe ina mutu te whawhaki.

¹³Näin käy maailman kansoille: niistä jää jäljelle sen verran kuin jää oliiveja puuhun, jota sadonkorjaaja ravistelee, sen verran kuin voi löytää rypäleitä, kun viininkorjuu on ohi.

¹⁴Ka ara to ratou reo, ka waiata ratou; mo te nui hoki o Ihowa, ka hamama mai ratou i te moana.

¹⁴Jäljelle jääneet aloittavat ylistyksen, he iloitsevat ääneen Herran suuruudesta. Huutakaa siis lännessä

¹⁵Na whakakororiatia a Ihowa i te rawhiti, te ingoa o Ihowa, o te Atua o Iharaira, i nga motu o te moana.

¹⁵ja vastatkaa huutoon aamunkoiton suunnalta, kunnioittakaa Herraa. Meren saarilla ja rannoilla kunnioittakaa Herran nimeä, hänen, joka on Israelin Jumala.

¹⁶¶ I te pito rawa o te whenua kua rangona nga waiata e tatou, he kororia ki te tangata tika. Otiia ka ki ake ahau, Kei te whakaheke ahau! kei te whakaheke! aue te mate i ahau! he mahi tinihanga ta te hunga tinihanga; nui atu te tinihanga o te hunga tinihanga.

¹⁶Maan ääriltä saakka me kuulemme laulujen kaikuvan ylistykseksi Vanhurskaalle. Minä sanon: En jaksa, en jaksa, voi minua! Petosta petoksen jälkeen ja petoksen jälkeen vielä petos!

¹⁷Ko te wehi, ko te rua, ko te rore, kei a koe, e te tangata o te whenua.

¹⁷Kauhu ja kuoppa ja loukku uhkaavat sinua, maan asukas.

¹⁸Na, ko te tangata e rere mai i te ngangau o te wehi, ka taka ki te rua; a ko te tangata e puta ake ana i roto i te rua, ka mau i te rore; kua puare hoki nga matapihi o runga, a e ru ana nga turanga o te whenua.

¹⁸Joka pakenee kauhun huutoa, se putoaa kuoppaan, ja jos hän kuopasta nousee, hän jää loukkuun. Sillä taivaan akkunat aukenevat ja maan perustukset järkkyvät,

¹⁹Ngakongako kau te whenua, memeha kau noa iho te whenua, ngaueue kau te whenua.

¹⁹maa järisee, maa järisee, maa aaltoaa ja huojuu, maa aaltoaa ja sortuu,

²⁰Hurorirori kau te whenua ano he haurangi, nekenekehia ana, me te mea he whare tira; ka taimaha iho hoki tona he ki runga ki a ia, ka hinga, heoi ano ona aranga ake.

²⁰maa horjuu kuin juopunut, vaappuu kuin vartiolava tuulessa. Raskaana sitä painaa sen rikkomus, se kaatuu eikä enää nouse.

²¹I taua ra ka whiua e Ihowa te ope o te hunga kua neke ake, me nga kingi o te whenua i runga i te whenua.

²¹Sinä päivänä Herra vaatii tilille korkeuksissa asuvat korkeuden joukot ja maan päällä elävät maan kuninkaat.

²²A ka huihuia ratou, ka peratia me nga herehere e huihuia ana ki te rua, ka tutakina hoki ki te whare herehere, a ka maha nga ra ka tirohia iho ratou.

²²Heidät kootaan yhteen: yhteen ja samaan vankikuoppaan, samaan tyrmään heidät teljetään, ja vasta aikojen kuluttua heidän asiansa otetaan esiin.

²³Ko reira te marama numinumi kau ai, ka whakama ano hoki te ra; ka kingi hoki a Ihowa o nga mano ki Maunga Hiona, ki Hiurharama, ki te aroaro ano o ana kaumatua i runga i te kororia.

²³Kuu kalpenee, aurinko häpeää, kun Herra Sebaot hallitsee Siionin vuorella ja Jerusalemissa ja hänen kunniansa loistaa hänen kansansa vanhimmille.