¹¶ Ko wai tenei e haere mai nei i Eroma, he mea rongoa mai nga kakahu i Potora? tenei he kororia rawa nei ona kakahu, e haere ana i runga i te nui o tona kaha? Ko ahau e korero atu nei i runga i te tika, ko te mea kaha ki te whakaora.

¹-- Kuka on tuo, joka tulee Edomista, joka tulee Bosrasta, kirkkaanpunaisessa puvussa, tuo, joka astuu tietään voimaa uhkuen komeassa asussaan? -- Minä se olen, oikeuden julistaja, suuri pelastaja.

²He aha i whero ai ou kakahu? i rite ai ou weweru ki o te kaitakahi i te takahanga waina?

²-- Miksi on pukusi punainen, vaatteesi kuin viinikuurnan polkijan?

³Na toku kotahi te takahanga waina i takahi, kahore hoki he tangata o te iwi hei hoa moku: takahia iho ratou e ahau, he riri noku; takatakahia ana ratou e ahau ki raro, i ahau e weriweri ana; pati ana o ratou toto ki oku weruweru, whakapokea iho e ahau toku kakahu katoa.

³-- Minä poljin kuurnallisen rypäleitä, poljin yksin, kansojen joukosta ei ketään tullut avukseni. Ja niin minä vihassani poljin ne kaikki ja kiivaudessani tallasin ne, niin että niiden mehu roiskui puvulleni ja tahri kaikki vaatteeni.

⁴Kei roto hoki i toku ngakau te ra o te rapu utu; kua tae mai ano te tau o aku i hoko ai.

⁴Sillä koston päivää vaati minun sydämeni, kansani lunastamisen vuosi oli tullut.

⁵Na ka titiro atu ahau, a kahore he kaiawhina, miharo ana ahau no te mea kahore he kaitautoko ake: na kua meatia e toku takakau, he whakaoranga moku; ko toku weriweri, na tera ahau i tautoko ake.

⁵Minä katselin ympärilleni, mutta ei ollut yhtään auttajaa. Minä ihmettelin, ettei ketään tullut tuekseni. Vain oman käsivarteni voima minua auttoi, vain oma kiivauteni minua vahvisti.

⁶Na takahia ana e ahau nga iwi i ahau e riri nei; i ahau ano e weriweri ana ka whakahaurangitia ratou e ahau, a ringihia ana e ahau to ratou toto ki te whenua.

⁶Niin minä poljin kansat vihassani, murskasin ne kiivaudessani ja annoin mehun valua maahan.

⁷¶ Ka whakahuatia e ahau nga mahi aroha a Ihowa, nga whakamoemiti ki e Ihowa, ka rite ki nga mea i homai e Ihowa, ki a tatou; ki te nui hoki o te pai ki te whare o Iharaira i homai nei e ia ki a ratou; he mea i rite tonu ki ana mahi tohu tangata, ki te nui ano o ana mahi aroha.

⁷Herran armotöitä minä julistan, Herran ylistettäviä tekoja, muistaen kaikkea sitä, minkä Herra on meille tehnyt, hänen suurta hyvyyttään Israelia kohtaan, kaikkea, minkä hän on sille tehnyt, hän, joka on uskollinen ja täynnä armoa.

⁸I mea hoki ia, He pono, ko taku iwi ratou, he tamariki e kore e korero teka: na ko ia to ratou kaiwhakaora.

⁸Hän sanoi: "Hehän ovat minun kansaani, omia lapsiani, jotka eivät minusta luovu." Niin hän tuli heidän pelastajakseen,

⁹I o ratou pouritanga ngakau katoa i pouri ano ia, a whakaorangia ake ratou e te anahera o tona aroaro; he aroha nona, he mahi tohu tangata i hoko ai ia i a ratou, hikitia ana ratou, whakahaereerea ana i nga ra katoa onamata.

⁹vapautti heidät ahdingosta. Ei sanansaattaja, ei enkeli, vaan hänen kasvojensa kirkkaus pelasti heidät. Rakkaudessaan säälivänä hän lunasti heidät vapaiksi, hän nosti ja kantoi heitä kaikkina menneinä päivinä.

¹⁰Heoi whakakeke ana ratou, whakapouritia iho e ratou tona wairua tapu. Na ka puta ke ia hei hoariri mo ratou; kei te whawhai ano ia ki a ratou.

¹⁰Mutta he niskuroivat häntä vastaan ja tekivät murheelliseksi hänen pyhän henkensä, ja hänestä tuli heidän vihollisensa, joka taisteli heitä vastaan.

¹¹Katahi ia ka mahara ki nga ra o mua, ki a Mohi, ki tana iwi, i mea ia, Kei hea ia nana ratou i kawe ake i te moana me nga hepara o tana kahuri? kei hea te kaiwhakanoho o tona wairua tapu ki waenganui i a ratou?

¹¹Silloin he muistivat menneet päivät, muistivat Mooseksen, hänen palvelijansa, ja he kysyivät: -- Missä on hän, joka vedestä nosti omalle laumalleen paimenen ja asetti häneen pyhän henkensä?

¹²I arahi nei i a ratou, he meatanga na te ringa matau o Mohi, na tona takakau kororia? i wahi nei i nga wai i to ratou aroaro, hei mea i tetahi ingoa mona e mau tonu ana?

¹²Missä on hän, joka antoi mahtavan käsivartensa johdattaa Moosesta, hän, joka halkaisi vedet heidän edessään ikuiseksi kunniaksi nimelleen,

¹³I arahi nei i a ratou i waenganui o te moana, ano he hoiho i te koraha, te hinga ratou?

¹³hän, joka johdatti heidän askelensa syvyyksien halki, niin että he kulkivat kuin hevonen arolla, kompastelematta?

¹⁴Kei te kararehe e haere ana ki raro ki te awaawa te rite, pera tonu ta te wairua o Ihowa meatanga i a ratou kia okioki: pera tonu tau arahanga i tau iwi, i whai ingoa kororia ai koe.

¹⁴Niin kuin karja laskeutuu alas laaksoon, niin kansa, jota Herran henki johti, laskeutui rauhassa lepäämään. Näin sinä johdatit kansaasi nimesi kunniaksi.

¹⁵¶ Titiro mai i runga i te rangi, matakitaki mai i runga i te nohoanga o tou tapu, o tou kororia; kei hea tou ngakau nui, me au mahi nunui? ko te ohoohonga o ou whekau, ko au mahi tohu ka pehia iho ki ahau.

¹⁵Katso taivaastasi, katso pyhästä, ihanasta asumuksestasi! Missä viipyy sinun tulinen intosi, missä ovat voimatekosi? Missä on sinun palava säälisi? Älä kiellä meiltä rakkauttasi!

¹⁶He pono ko koe to matou papa, kahore nei hoki a Aperahama e mohio ki a matou, kahore ano hoki a Iharaira e mahara ki a matou: ko koe, e Ihowa, to matou papa; ko to matou kaihoko, nonamata mai tou ingoa.

¹⁶Olethan sinä meidän isämme. Ei Abraham meistä mitään tiedä eikä Israel meitä tunne. Sinä, Herra, olet meidän isämme. Ikuinen Lunastajamme, se on sinun nimesi.

¹⁷He aha koe, e Ihowa, i mea ai i a matou kia kotiti atu i au ara, whakapakeketia iho e koe o matou ngakau kia kaua e wehi ki a koe? Hoki mai, kia mahara ki au pononga, ki nga hapu o tou kainga pumau.

¹⁷Miksi päästät meidät eksymään teiltäsi, miksi annat sydämemme paatua niin ettei se kavahda sinun voimaasi? Palaa takaisin, palvelijoittesi tähden, palaa kansasi heimojen tähden!

¹⁸He iti nei te wa i mau ai taua kainga ki te iwi o tou tapu: e takatakahia ana tou wahi tapu e o matou hoariri.

¹⁸Vain hetken sai kansasi pitää hallussaan pyhäkköäsi, nyt meidän ahdistajamme tallaavat sinun temppeliäsi.

¹⁹Kua meinga matou kia rite ki te hunga kihai nei koe i kingi mo ratou; ki te hunga kihai nei i huaina ki tou ingoa.

¹⁹Nyt olemme kuin et koskaan olisi meitä hallinnut, kuin ei meitä koskaan olisi pyhitetty sinun nimelläsi. Kunpa jo repäisisit halki taivaan, astuisit alas ja panisit vuoret järisemään!