¹Dette er de ord Moses talte til hele Israel i ørkenen på hin side* Jordan, i ødemarken, midt imot Suf, mellem Paran og Tofel og Laban og Haserot og Di-Sahab, / {* østenfor.}

¹Nämä ovat ne sanat, jotka Mooses puhui Israelin kansalle Jordanin itäpuolella autiomaassa Sufin tienoilla, Paranin, Tofelin, Labanin, Haserotin ja Di-Sahabin seuduilla lähellä Kuolleenmeren laaksoa.

²elleve dagsreiser fra Horeb efter den vei som fører til Se'ir-fjellene, til Kades-Barnea.

²Horebilta on Seirin vuoriston tietä yhdentoista päivän matka Kades-Barneaan.

³Det var i det firtiende år, i den ellevte måned, på den første dag i måneden Moses talte til Israels barn og bar frem alt det Herren hadde befalt ham å tale til dem,

³Neljänkymmenen vuoden kuluttua siitä kun israelilaiset lähtivät Egyptistä, vuoden yhdennentoista kuun ensimmäisenä päivänä, Mooses ilmoitti heille kaiken, minkä Herra oli hänen käskenyt puhua.

⁴efterat han hadde slått Sihon, amorittenes konge, som bodde i Hesbon, og ved Edre'i hadde slått Og, kongen i Basan, som bodde i Astarot.

⁴Tätä ennen hän oli lyönyt Sihonin, Hesbonissa hallinneen amorilaisten kuninkaan, sekä Ogin, Basanin kuninkaan, jonka hallituskaupungit olivat Astarot ja Edrei.

⁵På hin side Jordan, i Moabs land, tok Moses sig fore å utlegge denne lov og sa:

⁵Moabin maassa, Jordanin itäpuolella, Mooses alkoi opettaa tätä lakia. Näin Mooses puhui:

⁶Herren vår Gud talte til oss ved Horeb og sa: Lenge nok har I opholdt eder ved dette fjell.

⁶"Herra, meidän Jumalamme, sanoi meille Horebinvuorella: 'Te olette jo kyllin kauan viipyneet tässä vuoristossa.

⁷Bryt nu op og gi eder på veien til amoritter-fjellene og til alle de folk som bor deromkring, i ødemarken, i fjellbygdene og i lavlandet og i sydlandet og ved havstranden, til kana'anittenes land og til Libanon, helt til den store elv, elven Frat.

⁷Lähtekää liikkeelle ja menkää Kanaaninmaahan: amorilaisten vuorille ja heidän naapurikansojensa alueille Jordaninlaaksoon, vuoristoon, läntisille kukkuloille, Negeviin ja meren rannikolle. Menkää Libanoniin ja aina suurelle Eufratvirralle saakka.

⁸Se, jeg har gitt landet i eders vold; dra avsted og innta det land som Herren har tilsvoret eders fedre Abraham, Isak og Jakob å ville gi dem og deres ætt efter dem!

⁸Tämän maan minä luovutan teille. Menkää ottamaan haltuunne se maa, josta minä olen valalla vannoen antanut lupauksen teidän isillenne Abrahamille, Iisakille ja Jaakobille sekä heidän jälkeläisilleen.'

⁹Dengang sa jeg til eder: Jeg makter ikke alene å bære eder.

⁹"Silloin minä sanoin teille: 'Minä en enää jaksa yksinäni johtaa teitä.

¹⁰Herren eders Gud har gjort eder tallrike, så I idag er som stjernene på himmelen i mengde;

¹⁰Herra, teidän Jumalanne, on antanut teidän lisääntyä, niin että teitä on nyt yhtä paljon kuin tähtiä taivaalla.

¹¹og måtte bare Herren, eders fedres Gud, gjøre eder tusen ganger flere enn I er, og velsigne eder, som han har tilsagt eder!

¹¹Herra, teidän isienne Jumala, tehköön teidät vielä tuhat kertaa lukuisammiksi ja siunatkoon teitä lupauksensa mukaisesti.

¹²Men hvorledes kan jeg alene bære strevet og møien med eder og alle eders tretter?

¹²Mutta miten minä yksin jaksaisin kestää sen vaivan ja taakan, joka minulla on teistä ja teidän riidoistanne?

¹³Kom med nogen vise og forstandige og prøvede menn fra hver av eders stammer! Så vil jeg sette dem til høvdinger over eder.

¹³Valitkaa kustakin heimosta viisaita, taitavia ja kokeneita miehiä, niin minä asetan heidät teidän johtajiksenne.'

¹⁴Da svarte I mig: Det er både rett og godt det du sier.

¹⁴Te vastasitte minulle: 'Ehdotuksesi on hyvä.'

¹⁵Så tok jeg høvdingene for eders stammer, vise og prøvede menn, og satte dem til høvdinger over eder, nogen over tusen og nogen over hundre og nogen over femti og nogen over ti, og jeg gjorde dem til tilsynsmenn over eders stammer.

¹⁵Silloin minä kokosin teidän heimojenne päämiehiä, viisaita ja kokeneita miehiä, ja määräsin heidät toimimaan teidän johtajinanne: tuhannen, sadan, viidenkymmenen ja kymmenen päällikköinä sekä kirjureina.

¹⁶Dengang bød jeg også eders dommere og sa: Hør på de saker som eders brødre har sig imellem, og døm med rettferdighet mellem en mann og hans bror eller en fremmed som bor hos ham!

¹⁶"Sitten annoin teidän tuomareillenne tämän käskyn: 'Kuunnelkaa tarkoin molempia osapuolia ja tuomitkaa oikein riippumatta siitä, käykö joku oikeutta maanmiehensä vai luonaan asuvan muukalaisen kanssa.

¹⁷I skal ikke gjøre forskjell på folk når I dømmer; den minste som den største skal I høre på. I skal ikke være redde for nogen, for dommen hører Gud til. Men om nogen sak er for vanskelig for eder, skal I føre den frem for mig; så vil jeg høre på den.

¹⁷Älkää tuomitessanne olko puolueellisia, vaan kuunnelkaa alhaista samoin kuin ylhäistäkin. Älkää pelätkö ketään, sillä tuomareina te toimitte tehtävässä, jonka Jumala on teille antanut. Jos jokin asia on teistä liian vaikea, tuokaa se minun tutkittavakseni.'

¹⁸Og på samme tid bød jeg eder alt det I skulde gjøre.

¹⁸Näin minä annoin teille ohjeet kaikesta, mitä teidän oli tehtävä.

¹⁹Så brøt vi op fra Horeb og drog gjennem hele den store og forferdelige ørken som I har sett, på veien til amoritter-fjellene, således som Herren vår Gud bød oss; og vi kom til Kades-Barnea.

¹⁹"Niin me lähdimme liikkeelle Horebilta Herran, meidän Jumalamme, käskyn mukaisesti, kuljimme amorilaisten vuorille vievää tietä koko sen suuren ja pelottavan autiomaan halki, jonka te olette nähneet, ja saavuimme Kades-Barneaan.

²⁰Da sa jeg til eder: Nu er I kommet til amoritter-fjellene, som Herren vår Gud vil gi oss.

²⁰Minä sanoin teille: 'Te olette nyt tulossa amorilaisten vuorille, jotka Herra, meidän Jumalamme, antaa meille.

²¹Se, Herren din Gud har gitt landet i din vold; dra op og innta det, som Herren, dine fedres Gud, har tilsagt dig! Frykt ikke og vær ikke redd!

²¹Herra, teidän Jumalanne, antaa tämän maan teidän haltuunne. Menkää ottamaan maa omaksenne, niin kuin Herra, teidän isienne Jumala, on sanonut. Älkää pelätkö, pysykää rohkeina.'

²²Da kom I til mig alle sammen og sa: La oss sende folk i forveien for oss, så de kan utspeide landet for oss og gi oss beskjed om hvad vei vi skal dra dit op, og hvad byer vi kommer til!

²²"Silloin te tulitte sanomaan minulle: 'Lähetetään miehiä tutkimaan maata ja ottamaan selvää tiestä, jota meidän on kuljettava, sekä niistä kaupungeista, joita vastaan meidän on käytävä.'

²³Dette syntes jeg godt om, og jeg tok ut blandt eder tolv menn, én mann for hver stamme.

²³Minä hyväksyin tämän ehdotuksen ja valitsin teidän joukostanne kaksitoista miestä, yhden joka heimosta.

²⁴Og de tok avsted og drog op i fjellene og kom til Eskol-dalen; og de utspeidet landet.

²⁴He lähtivät vuoristoon, tulivat Eskolinlaaksoon, Rypälelaaksoon, ja tutkivat maata.

²⁵Og de tok med sig av landets frukter ned til oss, og de gav oss beskjed tilbake og sa: Det land som Herren vår Gud vil gi oss, er et godt land.

²⁵He ottivat sieltä mukaansa hedelmiä, toivat ne meille ja ilmoittivat: 'Maa, jonka Herra, meidän Jumalamme, antaa meille, on hyvä maa.'

²⁶Men I vilde ikke dra dit op; I var gjenstridige mot Herrens, eders Guds ord.

²⁶"Te ette kuitenkaan tahtoneet lähteä, vaan niskoittelitte Herran, Jumalanne, käskyä vastaan.

²⁷Og I knurret i eders telter og sa: Herren hater oss; derfor har han ført oss ut av Egyptens land og vil gi oss i amorittenes hånd og ødelegge oss.

²⁷Te nurisitte teltoissanne ja sanoitte: 'Herra vihaa meitä! Hän toi meidät pois Egyptistä vain antaakseen amorilaisten tuhota meidät.

²⁸Hvad er det for et land vi skal dra op til! Våre brødre har gjort vårt hjerte mistrøstig ved å si: Det er et folk som er større og høiere enn vi, og de har store byer med murer som når til himmelen; og der så vi også anakittenes barn.

²⁸Millaiseen maahan me olemmekaan menossa! Nuo miehet saivat meidät vapisemaan pelosta, kun he kertoivat kansasta, joka on meitä lukuisampi ja kookkaampi, ja suurista kaupungeista, joiden muurit hipovat taivasta. He olivat nähneet siellä anakilaisiakin!'

²⁹Da sa jeg til eder: I skal ikke forferdes og ikke være redde for dem;

²⁹"Silloin minä sanoin teille: 'Älkää säikkykö älkääkä pelätkö heitä.

³⁰Herren eders Gud, som går foran eder, han skal stride for eder, således som I så han gjorde for eder i Egypten

³⁰Herra, teidän Jumalanne, joka kulkee edellänne, sotii teidän puolestanne, kuten näitte hänen tekevän jo Egyptissä

³¹og i ørkenen du har sett, der hvor Herren din Gud bar dig som en mann bærer sitt barn, på hele den vei I har vandret til I kom til dette sted.

³¹ja sitten autiomaassa. Sielläkin Herra, teidän Jumalanne, kantoi teitä kuin isä lastaan koko sen matkan, jonka te kuljitte, aina tänne saakka.'

³²Men allikevel trodde I ikke på Herren eders Gud,

³²Mutta siitä huolimatta te ette luottaneet Herraan, Jumalaanne,

³³han som gikk foran eder på veien for å søke ut leirplass for eder, om natten i en ild, så I kunde se den vei I skulde gå, og om dagen i en sky.

³³joka oli kulkenut koko matkan teidän edellänne, etsinyt teille leiriytymispaikat sekä öisin tulipatsaana ja päivisin pilvipatsaana osoittanut tien, jota teidän tuli kulkea.

³⁴Da Herren hørte eders tale, blev han vred og svor:

³⁴"Kun Herra kuuli, mitä te puhuitte, hän vihastui ja vannoi:

³⁵Sannelig, ikke nogen av disse menn, av denne onde slekt, skal se det gode land jeg har svoret å ville gi eders fedre -

³⁵'Yksikään näistä miehistä, tästä pahasta sukupolvesta, ei saa nähdä sitä hyvää maata, josta minä valalla vannoen annoin lupauksen teidän isillenne,

³⁶ingen uten Kaleb, Jefunnes sønn; han skal få se det; ham og hans barn vil jeg gi det land han har trådt på med sin fot, for han har trolig fulgt Herren.

³⁶ei kukaan paitsi Kaleb, Jefunnen poika. Hän saa sen nähdä, ja hänelle ja hänen lapsilleen minä annan sen maan, jossa hän on jo käynyt. Hän on uskollisesti seurannut minua.'

³⁷Også mig blev Herren vred på for eders skyld og sa: Heller ikke du skal komme der inn.

³⁷Herra vihastui teidän vuoksenne myös minuun ja sanoi: 'Sinäkään et pääse siihen maahan,

³⁸Josva, Nuns sønn, som går dig til hånde, han skal komme der inn; styrk ham, for han skal skifte det ut til arv blandt Israel.

³⁸mutta Joosua, Nunin poika, joka palvelee sinua, saa mennä sinne. Vala häneen rohkeutta, sillä hänen tulee jakaa maa israelilaisille perintöosiksi.

³⁹Og eders barn, som I sa vilde bli til rov, og eders sønner, som ennu ikke kan skille godt fra ondt, de skal komme der inn, dem vil jeg gi det, og de skal ta det i eie.

³⁹Teidän lapsenne, joiden pelkäsitte joutuvan vihollisen saaliiksi, nuo lapset, joilla ei vielä ole tietoa hyvästä eikä pahasta, pääsevät siihen maahan. Heille minä sen annan, ja he ottavat sen haltuunsa.

⁴⁰Men vend I om og ta ut i ørkenen, på veien til det Røde Hav!

⁴⁰Nyt teidän kuitenkin on käännyttävä takaisin autiomaahan ja lähdettävä liikkeelle Kaislameren suuntaan.'

⁴¹Da svarte I og sa til mig: Vi har syndet mot Herren; nu vil vi dra op og stride, således som Herren vår Gud har befalt oss. Og I omgjordet eder med eders stridsvåben hver og en, og I holdt det for en lett sak å dra op i fjellene.

⁴¹"Silloin te sanoitte minulle: 'Me olemme rikkoneet Herraa vastaan. Me lähdemme nyt vuorille taistelemaan, niin kuin Herra, meidän Jumalamme, on käskenyt.' Ja te otitte aseenne ja lähditte yltiöpäisesti vuoristoon.

⁴²Da sa Herren til mig: Si til dem: I skal ikke dra op, og I skal ikke stride; for jeg er ikke med eder; I kommer bare til å bli slått av eders fiender.

⁴²Mutta Herra sanoi minulle: 'Kiellä heitä lähtemästä vuorille ja ryhtymästä taisteluun, sillä minä en ole heidän keskellään. Jos he menevät, heidän vihollisensa lyövät heidät.'

⁴³Og jeg talte til eder, men I hørte ikke på mig; I var gjenstridige mot Herrens ord og dristet eder til å dra op i fjellene.

⁴³Te ette kuitenkaan kuunnelleet, vaikka minä puhuin teille, vaan niskoittelitte Herraa vastaan ja lähditte uhmamielin vuoristoon.

⁴⁴Da drog amorittene, som bodde der i fjellene, ut mot eder, og de forfulgte eder likesom en bisverm, og de slo eder sønder og sammen i Se'ir og drev eder like til Horma.

⁴⁴Silloin siellä asuvat amorilaiset kävivät taisteluun teitä vastaan, löivät joukkonne hajalle Seirissä ja ajoivat mehiläisparven lailla teitä takaa Hormaan saakka.

⁴⁵Og I vendte tilbake og gråt for Herrens åsyn; men Herren hørte ikke på eders klager og vendte ikke sitt øre til eder.

⁴⁵Te palasitte leiriin, itkitte ja rukoilitte Herraa, mutta hän ei kuunnellut teidän valituksianne eikä välittänyt teidän rukouksistanne.

⁴⁶Og I måtte bli i Kades i lang tid, hele den tid I var der.

⁴⁶Ja te jäitte Kadesiin ja viivyitte siellä aikanne.