¹Da Jakob fikk vite at det var korn i Egypten, sa han til sine sønner: Hvorfor sitter I og ser på hverandre?

¹Kun Jaakob kuuli, että Egyptistä sai viljaa, hän sanoi pojilleen: "Mitä te siinä vain katsotte toi- sianne?

²Og han sa: Jeg har hørt at det er korn i Egypten; dra dit ned og kjøp korn til oss der, så vi kan leve og ikke dø!

²Olen kuullut, että Egyptissä on viljaa. Menkää sinne ja ostakaa meille sieltä viljaa, että pysyisimme hengissä emmekä menehtyisi."

³Da drog Josefs ti brødre ned for å kjøpe korn i Egypten.

³Niin kym- menen Joosefin veljeä lähti ostamaan viljaa Egyptis- tä.

⁴Men Benjamin, Josefs bror, sendte Jakob ikke avsted med hans brødre; for han sa: Det kunde møte ham en ulykke.

⁴Mutta Benjaminia, Joosefin täysveljeä, Jaakob ei päästänyt toisten mukaan, sillä hän pelkäsi, että Benjaminille voisi sattua jotakin.

⁵Så kom Israels sønner for å kjøpe korn blandt alle de andre som kom; for det var hungersnød i Kana'ans land.

⁵Jaakobin pojat lähtivät yhdessä muiden Egyptiin menijöiden kanssa viljaa ostamaan, sillä Kanaaninmaassa vallitsi nälänhätä.

⁶Og Josef var den som rådet i landet; det var han som solgte korn til alt folket i landet; og Josefs brødre kom og bøide sig med sitt ansikt til jorden for ham.

⁶Joosef, joka oli Egyptin käskynhaltijana, myi viljaa kaikille ihmisille. Niin myös Joosefin veljet tulivat hänen eteensä ja lankesivat kasvoilleen maahan.

⁷Da Josef så sine brødre, kjente han dem igjen; men han lot som om de var fremmede for ham, og talte hårdt til dem og sa til dem: Hvor kommer I fra? De sa: Fra Kana'ans land for å kjøpe korn.

⁷Nähdessään veljensä Joosef tunsi heidät, mutta ei ollut tuntevinaan. Hän puhutteli heitä ankarasti ja kysyi: "Mistä te tulette?" He vastasivat: "Olemme tulleet Kanaaninmaasta tänne ruokaa ostamaan."

⁸Josef kjente sine brødre, men de kjente ikke ham.

⁸Vaikka Joosef tunsi veljensä, he eivät tunteneet häntä.

⁹Og Josef kom i hu det han hadde drømt om dem, og sa til dem: I er speidere, I er kommet for å se hvor landet ligger åpent.

⁹Silloin Joosef muisti unet, jotka hän oli nähnyt heistä. Hän sanoi: "Vakoojia te olette! Olet- te vain tulleet katsomaan, mistä maahan olisi hel- pointa tunkeutua."

¹⁰De svarte ham: Nei, herre, dine tjenere er kommet for å kjøpe korn.

¹⁰He vastasivat: "Emme suinkaan, herra! Me, sinun palvelijasi, olemme tulleet ostamaan ruokaa.

¹¹Vi er alle sønner av én mann; vi er ærlige folk, dine tjenere er ikke speidere.

¹¹Olemme kaikki saman miehen poikia, rehellistä väkeä emmekä mitään vakoojia."

¹²Men han sa til dem: Jo, I er kommet for å se hvor landet ligger åpent.

¹²Mutta Joosef sanoi: "Vielä mitä! Te olette tulleet katsomaan, mistä maahan voisi tunkeutua."

¹³Men de sa: Vi, dine tjenere, er tolv brødre, sønner av én mann i Kana'ans land, den yngste er nu hjemme hos vår far, og én er ikke mere til.

¹³He sanoivat: "Meitä, sinun palvelijoitasi, on ollut kaksitoista veljestä, kaikki saman miehen poikia Kanaaninmaasta. Nuorin jäi isämme luo, ja yhtä ei enää ole."

¹⁴Josef sa til dem: Det er som jeg har sagt til eder: I er speidere.

¹⁴Joosef sanoi: "Aivan kuten sanoin, vakoojia te olette.

¹⁵Men nu skal I prøves: Så sant Farao lever, skal I ikke komme herfra før eders yngste bror kommer hit.

¹⁵Ja näin teidät tutkitaan: ellei nuorin veljenne tule tänne, te ette pääse lähtemään täältä, niin totta kuin farao elää!

¹⁶Send en av eder avsted for å hente eders bror, men I andre skal holdes fanget, og eders ord skal prøves, om det er sant det I sier; hvis ikke, så er I, så sant Farao lever, speidere.

¹⁶Lähettäkää yksi joukostanne hakemaan veljeänne, te muut jäätte tänne vankeuteen. Sittenhän nähdään, oletteko puhuneet totta. Ellette näin tee, te olette vakoojia, niin totta kuin farao elää!"

¹⁷Og han holdt dem alle sammen i fengsel i tre dager.

¹⁷Ja hän heitätti heidät vankilaan kolmeksi päiväksi.

¹⁸Men den tredje dag sa Josef til dem: Gjør som jeg nu sier, så skal I leve! Jeg frykter Gud.

¹⁸Kolmantena päivänä Joosef sanoi heille: "Tehkää kuten sanon, niin saatte pitää henkenne, sillä minä olen Jumalaa pelkäävä mies.

¹⁹Dersom I er ærlige folk, så skal en av eder brødre bli tilbake i fengslet, men I andre kan dra avsted og ha med eder korn til hjelp mot hungersnøden i eders hjem,

¹⁹Voitte osoittaa re- hellisyytenne näin: Yksi teistä jää tänne vankilaan. Te muut saatte mennä ja viedä ostamanne viljan nälkää näkeville perheillenne.

²⁰og før eders yngste bror til mig, så eders ord kan sannes, og I ikke skal dø. Og de så gjorde.

²⁰Tuokaa sitten nuorin veljenne minun luokseni. Näin osoitatte pu- huneenne totta, eikä teidän tarvitse kuolla." Veljet suostuivat tähän

²¹Og de sa sig imellem: Sannelig, vi har skyld på oss for vår bror. Vi så hans sjeleangst da han bønnfalt oss, og vi vilde ikke høre; derfor er denne nød kommet over oss.

²¹ja sanoivat toisilleen: "Me olemme todellakin ansainneet rangaistuksen siitä, mitä teimme veljellemme. Me näimme hänen hätänsä, kun hän rukoili meiltä armoa, mutta emme kuunnelleet häntä. Siksi me nyt olemme ahdingossa."

²²Da tok Ruben til orde og sa til dem: Sa jeg ikke til eder: Gjør ikke synd mot gutten? Men I vilde ikke høre; se, derfor kreves nu hans blod.

²²Ruuben sanoi heille: "Minähän kielsin teitä tekemästä pojalle pahaa, mutta te ette kuunnelleet. Nyt joudumme tilille hänen kuolemastaan."

²³Men de visste ikke at Josef forstod det; for han brukte tolk når han talte med dem.

²³Mutta he eivät tienneet, että Joosef ymmärsi heidän puheensa, sillä hän puhui heille tulkin välityksellä.

²⁴Og han vendte sig fra dem og gråt. Så vendte han sig til dem igjen og talte til dem, og han tok Simeon fra dem og lot ham binde så de så på.

²⁴Joosef poistui heidän luotaan ja itki. Palattuaan hän puhui vielä heidän kanssaan, otti sitten Simeonin heidän joukostaan ja vangitutti hänet heidän nähtensä.

²⁵Og Josef bød sine folk at de skulde fylle deres sekker med korn og legge enhvers penger igjen i hans sekk og gi dem niste med på veien. Og de gjorde således med dem.

²⁵Joosef käski palvelijoittensa täyttää heidän säkkinsä viljalla, panna kullekin säkkiin hänen maksamansa hopean ja antaa heille evästä matkaa varten.

²⁶Så la de kornet på sine asener og drog derfra.

²⁶He kuormasivat ostamansa viljan aasien selkään ja lähtivät kotimatkalle.

²⁷Men da en av dem åpnet sin sekk for å gi sitt asen fôr i herberget, da fikk han se sine penger, de lå øverst i hans sekk.

²⁷Yöpymispaikassa yksi heistä avasi säkkinsä antaakseen viljaa aasilleen ja löysikin säkin suulta hopeansa.

²⁸Og han sa til sine brødre: Mine penger er kommet igjen, og se, de ligger her i min sekk. Da blev de motfalne og vendte sig forferdet til hverandre og sa: Hvad er det Gud har gjort mot oss?

²⁸Hän sanoi veljilleen: "Minä olen saanut hopeani takaisin, se on päällimmäisenä minun säkissäni!" Silloin he katsoivat toisiaan pelästyneinä ja vavisten ja sanoivat: "Mitä Jumala onkaan tehnyt meille?"

²⁹Så kom de hjem til Jakob, sin far, i Kana'ans land, og de fortalte ham alt det som hadde hendt dem, og sa:

²⁹Tultuaan isänsä Jaakobin luo Kanaaninmaahan vel- jekset kertoivat hänelle kaiken, mitä heille oli tapahtunut, ja sanoivat:

³⁰Mannen som råder der i landet, talte hårdt til oss og tok oss for folk som vilde speide ut landet.

³⁰"Se mies, joka on maan valtiaana, puhui meille ankarasti ja väitti meidän vakoilevan maata.

³¹Og vi sa til ham: Vi er ærlige folk, vi er ikke speidere;

³¹Me sanoimme hänelle: 'Me olemme rehellistä väkeä emmekä mitään vakoojia.

³²vi er tolv brødre, alle sønner av samme far, én er ikke mere til, og den yngste er nu hjemme hos vår far i Kana'ans land.

³²Meitä on ollut kaksitoista veljestä, kaikki saman isän poikia. Yhtä ei enää ole, ja nuorin jäi isämme luo Kanaaninmaahan.'

³³Da sa mannen som råder der i landet, til oss: Av dette vil jeg forstå om I er ærlige folk: La en av eder brødre bli her hos mig og ta hvad I trenger mot hungersnøden i eders hjem, og far eders vei;

³³Silloin se mies, maan valtias, sanoi meille: 'Tällä tavoin minä saan tietää, oletteko rehellisiä: jättäkää yksi joukostanne luokseni, ottakaa mukaanne viljaa nälkää näkeville perheillenne

³⁴og kom så hit til mig med eders yngste bror, så jeg kan forstå at I ikke er speidere, men ærlige folk! Da vil jeg gi eder eders bror igjen, og I kan fritt dra omkring i landet.

³⁴ja menkää hakemaan tänne nuorin veljenne, niin minä uskon, ettette ole vakoojia, vaan rehellistä väkeä. Silloin annan teille takaisin tänne jäävän veljenne, ja te saatte vapaasti liikkua maassa.'"

³⁵Da de så tømte sine sekker, se, da lå enhvers pengepung i hans sekk; og da de og deres far så pengepungene, blev de redde.

³⁵Kun he sitten avasivat säkkinsä, jokainen löysi säkistään oman hopeansa, ja hopean nähdessään he ja heidän isänsä pelästyivät.

³⁶Og Jakob, deres far, sa til dem: I gjør mig barnløs; Josef er ikke mere til, og Simeon er ikke mere til, og Benjamin vil I ta fra mig; det kommer over mig alt sammen.

³⁶Heidän isänsä Jaakob sanoi: "Te olette vieneet minulta lapseni! Joosefia ei enää ole, Simeonia ei enää ole, ja nyt aiotte viedä vielä Benjaminin! Minun elämäni on pelkkää surkeutta!"

³⁷Da sa Ruben til sin far: Begge mine sønner kan du drepe hvis jeg ikke kommer tilbake til dig med ham; gi ham i min hånd, så vil jeg føre ham tilbake til dig.

³⁷Silloin Ruuben sanoi isälleen: "Saat vaikka tappaa minun kaksi poikaani, ellen tuo Benja- minia takaisin luoksesi! Anna hänet minun huostaani, minä kyllä tuon hänet sinulle takaisin."

³⁸Men han sa: Min sønn skal ikke dra ned med eder; for hans bror er død, og han er alene tilbake, og dersom det møter ham nogen ulykke på den vei som I drar, så kommer I til å sende mine grå hår med sorg ned i dødsriket.

³⁸Mutta Jaakob sanoi: "Minun poikani ei lähde teidän mukaan- ne. Hänen oma veljensä on kuollut, ja vain hän on enää jäljellä. Jos hänen käy huonosti matkalla, suru murtaa minut, ja niin te syöksette harmaapään isänne tuonelaan."

³⁹Men hungersnøden var hård i landet.