¹Nogen tid efter kom de og sa til Josef: Din far er syk. Da tok han begge sine sønner med sig, Manasse og Efra'im.

¹Jonkin aikaa tämän jälkeen Joosefille ilmoitettiin, että hänen isänsä oli sairaana. Joosef lähti hänen luokseen ja otti mukaan molemmat poikansa, Manassen ja Efraimin.

²Og de meldte det til Jakob og sa: Din sønn Josef er kommet til dig. Da gjorde Israel sig sterk og satte sig op i sengen.

²Kun Jaakob sai tietää, että hänen poikansa Joosef oli tullut, hän kokosi voimansa ja nousi istumaan vuoteessa.

³Og Jakob sa til Josef: Den allmektige Gud åpenbarte sig for mig i Luz i Kana'ans land og velsignet mig

³Hän sanoi Joosefille: "Jumala, Kaikki- valtias, ilmestyi minulle Lusissa Kanaaninmaassa, siunasi minut

⁴og sa til mig: Se, jeg vil gjøre dig fruktbar og tallrik og gjøre dig til en mengde folkeslag, og jeg vil gi din ætt efter dig dette land til evig eiendom.

⁴ja sanoi minulle: 'Minä teen sinut hedelmälliseksi ja jälkeläisesi monilukuisiksi, niin että sinusta saavat alkunsa monet kansat, ja annan sinun jälkeläisillesi tämän maan pysyväksi perintö- maaksi.'

⁵Og dine to sønner som du har fått i Egyptens land, før jeg kom til dig her i Egypten, de skal nu være mine; Efra'im og Manasse skal tilhøre mig likesom Ruben og Simeon.

⁵Ja nyt sinun kaksi poikaasi, jotka olivat syntyneet Egyptissä jo ennen minun tänne tuloani, ovat minun poikiani. Olkoot Efraim ja Manasse minulle kuin Ruuben ja Simeon!

⁶Men de barn som du har fått efter dem, skal være dine; de skal kalles efter sine brødre i deres arvelodd.

⁶Sinun muut lapsesi, jotka ovat syntyneet heidän jälkeensä, olkoot sinun omiasi, mutta heitä kutsuttakoon veljiensä heimojen mukaan siinä maassa, jonka he saavat periä.

⁷For da jeg kom fra Mesopotamia, døde Rakel fra mig i Kana'ans land på reisen, da vi ennu hadde et stykke vei igjen til Efrat; og jeg begravde henne der på veien til Efrat, det er Betlehem.

⁷Kun minä olin palaamassa Mesopotamiasta, menetin matkan aikana sinun äitisi Raakelin. Se tapahtui Kanaaninmaassa, kun Efrataan oli vielä jonkin verran matkaa, ja minä hautasin hänet sinne Efratan tien varteen." Efrata on sama kuin Betlehem.

⁸Da Israel fikk se Josefs sønner, spurte han: Hvem er det?

⁸Huomatessaan Joosefin pojat Jaakob kysyi: "Keitä nämä ovat?"

⁹Josef svarte sin far: Det er mine sønner, som Gud har gitt mig her. Da sa han: Kjære, kom hit til mig med dem, så vil jeg velsigne dem.

⁹Joosef vastasi: "He ovat minun poikiani, jotka Jumala on antanut minulle täällä Egyptissä." Silloin Jaakob sanoi: "Tuo heidät tänne, että saan siunata heidät."

¹⁰Men Israels øine var sløve av alderdom, han kunde ikke se; og Josef førte dem bort til ham, og han kysset dem og tok dem i favn.

¹⁰Jaakobin silmät olivat näet käyneet iän mukana heikoiksi, eikä hän enää nähnyt hyvin. Joosef toi pojat hänen luokseen, ja hän suuteli ja syleili heitä.

¹¹Og Israel sa til Josef: Jeg hadde ikke tenkt å få se ditt ansikt, og nu har Gud endog latt mig få se dine barn.

¹¹Joosefille Israel sanoi: "En osannut toivoa, että saisin vielä kerran nähdä kasvosi, ja nyt Jumala on antanut minun nähdä myös sinun poikasi!"

¹²Så førte Josef dem bort fra hans knær og bøide sig til jorden for ham.

¹²Ja Joosef otti pojat pois hänen jalkojensa juuresta ja kumartui kasvoilleen maahan saakka.

¹³Siden tok Josef dem begge, Efra'im i sin høire hånd mot Israels venstre og Manasse i sin venstre hånd mot Israels høire, og førte dem frem til ham.

¹³Sitten Joosef ohjasi Efraimin oikealla kädellään Israelin vasemmalle puolelle ja Manassen vasemmalla kädellään Israelin oikealle puolelle ja vei heidät näin hänen eteensä.

¹⁴Og Israel rakte ut sin høire hånd og la den på Efra'ims hode, enda han var den yngste, og sin venstre hånd på Manasses hode; han la sine hender således med vilje, for Manasse var den førstefødte.

¹⁴Israel ojensi oikean kätensä, mutta asetti sen Efraimin pään päälle, vaikka tämä oli nuorempi, ja vasemman kätensä hän pani Manassen päälle; hän asetti siis kätensä ristikkäin. Mutta Manasse oli esikoinen.

¹⁵Og han velsignet Josef og sa: Den Gud for hvis åsyn mine fedre Abraham og Isak vandret, den Gud som var min hyrde, fra jeg blev til og til denne dag,

¹⁵Ja Israel siunasi Joosefin sanoen: -- Jumala, jonka tahdon mukaisesti minun isäni Abraham ja Iisak ovat vaeltaneet, Jumala, joka on ollut minun paimeneni syntymästäni tähän päivään saakka,

¹⁶den engel som forløste mig fra alt ondt, han velsigne guttene, så de må kalles med mitt navn og med mine fedre Abrahams og Isaks navn, og bli meget tallrike i landet.

¹⁶se enkeli, joka on minut pelastanut kaikesta onnettomuudesta, siunatkoon näitä nuorukaisia. Heidän kauttaan säilyköön minun nimeni ja minun isieni Abrahamin ja Iisakin nimi. Lukuisat olkoot heidän jälkeläisensä maan päällä.

¹⁷Da Josef så at hans far la sin høire hånd på Efra'ims hode, syntes han ille om det, og han grep sin fars hånd for å føre den fra Efra'ims hode bort på Manasses hode.

¹⁷Kun Joosef näki, että hänen isänsä pani oikean kätensä Efraimin pään päälle, se oli hänestä väärin, ja hän tarttui isänsä käteen siirtääkseen sen Manas- sen pään päälle.

¹⁸Og Josef sa til sin far: Ikke så, far! For denne er den førstefødte; legg din høire hånd på hans hode!

¹⁸Hän sanoi isälleen: "Ei noin, isäni, tämä tässä on esikoinen. Pane oikea kätesi hänen päänsä päälle."

¹⁹Men hans far vilde ikke det, og han sa: Jeg vet det, min sønn, jeg vet det. Han skal og bli et folk, han skal og bli stor; men enda skal hans yngre bror bli større enn han, og hans ætt skal bli en mengde folkeslag.

¹⁹Mutta isä ei suostunut, vaan sanoi: "Tiedän, poikani, tiedän. Myös Manasses- ta on tuleva kokonainen kansa, ja hänkin on kasvava mahtavaksi, mutta hänen nuorempi veljensä tulee vielä mahtavammaksi ja hänen jälkeläisistään kasvaa kansojen paljous."

²⁰Så velsignet han dem samme dag og sa: Ved dig skal Israel velsigne og si: Gud gjøre dig som Efra'im og som Manasse! Og han satte Efra'im foran Manasse.

²⁰Ja hän siunasi heidät sinä päivänä sanoen: "Siunatessaan israelilaiset lausuvat teidän nimenne ja sanovat: 'Jumala tehköön sinut Efraimin ja Manassen veroiseksi.'" Niin hän asetti Efraimin Manassen edelle.

²¹Og Israel sa til Josef Se, jeg dør, men Gud skal være med eder og føre eder tilbake til eders fedres land.

²¹Sitten Israel sanoi Joosefille: "Minä kuolen pian, mutta Jumala on oleva teidän kanssanne. Hän on johdattava teidät takaisin isienne maahan.

²²Og jeg gir dig fremfor dine brødre et stykke land som jeg tar fra amorittenes hånd med mitt sverd og min bue.

²²Ja sen lisäksi, mitä veljesi saavat, minä annan sinulle sen harjanteen, jonka olen miekkani ja jouseni voimalla ottanut amorilaisilta."