¹En bønn av profeten Habakuk; efter Sjigjonot*. / {* SLM 7, 1.}

¹Profeetta Habakukin rukous, lauletaan valitusvirsien tapaan.

²Herre, jeg har hørt budskapet om dig, jeg er forferdet. Herre, din gjerning* - kall den til live før mange år er lidd, ja, kunngjør den før mange år er lidd! I din vrede komme du i hu å forbarme dig! / {* HAB 1, 5; 2, 2 fg.}

²Herra, minä olen kuullut sanomasi, ja minä pelkään. Tee myös tänään niitä tekoja, joita olet ennen tehnyt, anna meidän nähdä ne. Vaikka vihastut, armahda meitä.

³Gud kommer fra Teman, den Hellige fra Paran-fjellet. Sela. Hans prakt dekker himmelen, og jorden er full av hans herlighet.

³Jumala tulee Temanista, Pyhä ilmestyy Paranin vuorelta. (sela) Hänen valtansa loiste peittää taivaan, maa on täynnä hänen ylistystään.

⁴En glans som solens lys bryter frem, stråler omgir ham, og i dem er hans makt skjult.

⁴Hän loistaa valona, hän säteilee kirkkautta, hohde verhoaa hänen suuren voimansa.

⁵Pest går frem for hans åsyn, og sott følger hans fottrin.

⁵Hänen edellään rientää rutto, kuolema kulkee hänen jäljessään.

⁶Han stiger frem og ryster jorden; han ser op og får folkene til å skjelve; de evige fjell sprenges i stykker, de eldgamle hauger synker sammen; hans gang er som i eldgammel tid.

⁶Kun hän pysähtyy, maa vavahtaa, kun hän katsoo, kansat vapisevat. Ikuiset vuoret menevät murskaksi, ikiaikaiset kukkulat vajoavat. Voimallinen on aina hänen kulkunsa.

⁷Jeg ser Kusans telter i sorg, teltteppene i Midians land bever.

⁷Kusanin telttojen minä näen tuhoutuvan, Midianin telttakankaat vapisevat.

⁸Harmes du, Herre, på elvene, er din vrede optendt mot dem, eller din harme mot havet, siden du farer frem på dine hester, på dine seierrike vogner?

⁸Virtoihinko sinä, Herra, olet vihastunut, oletko kiivastunut jokiin, tulistunut merelle, kun nyt ajat hevosillasi, kiidät voitonvaunuissasi?

⁹Bar og naken er din bue - dine eder til stammene, ditt ord*! - Sela. Til elver kløver du jorden. / {* blir nu synlig fullbyrdet.}

⁹Sinä otat jousen käteesi, asetat nuolen jänteelle. (sela) Sinä halkaiset maan, ja virrat purkautuvat esiin.

¹⁰Fjellene ser dig og bever, vannstrømmer styrter frem; avgrunnen lar sin røst høre, den løfter sine hender mot det høie.

¹⁰Vuoret näkevät sinut ja vapisevat, rankkasade lankeaa, syvät vedet pauhaavat ja kohottavat aaltonsa korkealle.

¹¹Sol og måne treder inn i sin bolig for lyset av dine piler, som farer frem, for glansen av ditt lynende spyd.

¹¹Aurinko ja kuu jäävät piiloon majaansa, kun välkkyvät nuolesi viuhuvat ja keihääsi salamat leimahtelevat.

¹²I harme skrider du frem over jorden, i vrede treder du folkene ned.

¹²Sinä tallaat maata vihassasi, poljet kansoja kiivaudessasi.

¹³Du drar ut til frelse for ditt folk, til frelse for din salvede; du knuser taket på den ugudeliges* hus, du avdekker grunnvollen like til halsen. Sela. / {* kaldeerkongens.}

¹³Sinä lähdet pelastamaan omaa kansaasi, auttamaan voideltuasi. Jumalattomien päämiehen sinä murskaat, tuhoat hänen talonsa perustuksia myöten. (sela)

¹⁴Du gjennemborer med hans* eget spyd hodene på hans skarer, som stormer frem for å sprede mig og gleder sig likesom de skulde til å opete en arming i lønndom. / {* den ugudeliges; HAB 3, 13.}

¹⁴Vihollisten päälliköt hyökkäävät kuin myrsky karkottaakseen meidät. He iloitsevat, kun raahaavat kurjan piilopaikkaansa, ja syövät saaliinsa kuin pedot. Mutta sinä lävistät heidät nuolillasi.

¹⁵Du farer gjennem havet med dine hester, gjennem en haug av store vann.

¹⁵Sinä ajat hevosillasi halki meren, jossa suuret vedet kuohuvat.

¹⁶Jeg hørte det*; da bevet mitt indre, ved lyden dirret mine leber; det kommer råttenhet i mine ben, og jeg bever hvor jeg står, fordi jeg rolig må bie på nødens dag, bie på at han drar op mot folket, han som skal trenge det. / {* HAB 3, 2.}

¹⁶Minä kuulin pauhun -- sydämeni vapisi, huuleni värisivät. Tuska tunkeutui luihini, polveni tutisivat. Tyynesti minä silti odotan ahdingon päivää. Se päivä koittaa kansalle, joka hyökkää meidän kimppuumme.

¹⁷For fikentreet springer ikke ut, og vintrærne bærer ikke, oljetreets frukt slår feil, og markene gir ingen føde; han* har utryddet fårene av kveen, og det finnes ikke fe i fjøsene. / {* kaldeeren.}

¹⁷Vielä ei viikunapuu ole kukassa, viiniköynnöksissä ei ole rypäleitä, vielä ei oliivipuu kanna hedelmää eikä pelloilla kypsy vilja, vielä ei aitauksessa ole lampaita eikä karjaa tarhassa.

¹⁸Men jeg vil fryde mig i Herren, jeg vil juble i min frelses Gud.

¹⁸Mutta jo nyt minä riemuitsen Herrasta, iloitsen Jumalastani, joka pelastaa.

¹⁹Herren, Israels Gud, er min kraft, han gjør mine føtter som hindenes og lar mig skride frem over mine høider. Til sangmesteren, med min strengelek.

¹⁹Herra, minun Jumalani, on voimani. Hän tekee jalkani nopeiksi kuin kauriin jalat ja ohjaa kulkuni kukkuloille. Laulunjohtajalle. Kielisoittimilla.