¹Da Israel var ung, hadde jeg ham kjær, og fra Egypten kalte jeg min sønn.

¹-- Kun Israel oli nuori, minä rakastin sitä, Egyptistä minä kutsuin poikani.

²Jo mere de* kalte på dem, dess mere gikk de bort fra dem; de ofrer til Ba'alene og brenner røkelse for de utskårne billeder. / {* profetene.}

²Sitten Israel kuuli muita kutsuja ja kääntyi pois. Se uhrasi baaleille, poltti uhreja kivipatsaille.

³Og det var da jeg som lærte Efra'im å gå og tok dem på mine armer; men de skjønte ikke at jeg lægte dem.

³Minä opetin Efraimin kävelemään, kannattelin sitä käsivarsista. Mutta Efraim ei käsittänyt, että minä sitä hoidin.

⁴Med menneskebånd drog jeg dem, med kjærlighets rep, og jeg var for dem som de som løfter op åket over kjevene, og jeg gav ham føde.

⁴Lempeästi, rakkauden köysin minä vedin sitä luokseni. Niin kuin mies syöttäessään juhtaansa nostaa ikeen sen niskasta, niin minä käännyin Efraimin puoleen ja annoin sen syödä.

⁵Han skal ikke vende tilbake til Egyptens land, men Assur skal være hans konge; for de vilde ikke vende om.

⁵Takaisin Egyptiin joutuu Efraim, Assyria on oleva sen kuningas, koska se ei halunnut kääntyä Herran puoleen.

⁶Sverdet skal fare om i hans byer og tilintetgjøre hans bommer og ete om sig - for deres onde råds skyld;

⁶Sota raivoaa Efraimin kaupungeissa. Se tekee lopun ennustajapapeista ja heidän tyhjistä puheistaan. He kaatuvat miekkaan hankkeittensa tähden.

⁷for mitt folk henger fast ved sitt frafall fra mig, og kaller nogen dem til det høie, er det ingen av dem som løfter sitt øie opad.

⁷Kansani horjuu kahtaalle: minuun päin ja minusta pois. Se huutaa avuksi Korkeinta mutta ei saa apua.

⁸Hvorledes skal jeg kunne gi dig op, Efra'im, gi dig til pris, Israel? Hvorledes skal jeg kunne gi dig op som Adma, gjøre med dig som med Sebo'im? Mitt hjerte vender sig i mig, all min medynk våkner.

⁸Miten minä voisin hylätä sinut, Efraim, jättää sinut, Israel! Miten voisin hylätä sinut niin kuin hylkäsin Adman, tehdä sinulle niin kuin tein Seboimille! Minun sydämeni heltyy, minut valtaa sääli.

⁹Jeg vil ikke fullbyrde min brennende vrede, jeg vil ikke atter ødelegge Efra'im; for jeg er Gud og ikke et menneske, den Hellige i din midte; jeg kommer ikke med glødende harme.

⁹En anna vihani raivota, enää en tuhoa Efraimia. Minä olen Jumala enkä ihminen. Minä olen Pyhä, olen sinun lähelläsi, en tule luoksesi vihan vimmassa.

¹⁰De skal følge Herren; han skal brøle som en løve; ja, han skal brøle, og bevende skal hans barn komme fra havet;

¹⁰Efraim seuraa jälleen Herraa. Herran ääni on kuin leijonan. Kun hän ärjyy, tulevat hänen lapsensa vavisten lännestä,

¹¹bevende skal de komme som en fugl fra Egypten, som en due fra Assurs land, og jeg vil la dem bo i sine hus, sier Herren.

¹¹peloissaan, arkoina kuin linnut he tulevat Egyptistä, saapuvat kuin kyyhkyset Assyrian maasta. Minä annan heidän palata koteihinsa, sanoo Herra.

¹²(H12:1) -- Efraim ympäröi minut valheella, Israelin kansa petoksella. Mutta Juuda on yhä uskollinen, seisoo järkkymättä pyhän Jumalan edessä.