¹Ve dem som gir urettferdige lover og utsteder fordervelige skrivelser

¹Voi niitä, jotka vääriä säädöksiä säätävät, jotka katalia päätöksiä tekevät

²for å trenge småfolk bort fra domstolen og for å frarane de fattige i mitt folk deres rett, for å gjøre enker til sitt bytte og for å plyndre de farløse.

²estääkseen heikkoja saamasta oikeutta, riistääkseen kansani köyhiltä lain turvan, anastaakseen leskien varat, ryöstääkseen orpojen perintöosan.

³Men hvad vil I gjøre på hjemsøkelsens dag, når ødeleggelsen kommer fra det fjerne? Til hvem vil I fly for å få hjelp, og hvor vil I gjøre av eders skatter?

³Miten te aiotte selviytyä tilinteon päivästä, kun kaukainen rajuilma ehtii tänne? Kenen luo silloin pakenette apua hakemaan, minne kätkette rikkautenne?

⁴Den som ikke synker i kne blandt fangene, skal falle blandt de drepte. Men med alt dette vender hans vrede ikke tilbake, og ennu er hans hånd rakt ut.

⁴Ei auta kuin kumartua vangittujen joukkoon, kaatua surmattujen sekaan. Mutta vieläkään ei väistynyt Herran viha, hänen kätensä on yhä koholla, valmiina lyömään.

⁵Ve Assur, min vredes ris! Min harme er staven i hans hånd.

⁵Voi Assyriaa, minun vihani ruoskaa! Suuttumukseni sauva on sen kädessä.

⁶Mot et gudløst folk sender jeg ham, mot et folk jeg er vred på, byder jeg ham fare for å røve og plyndre og trå det ned som skarn på gatene.

⁶Sen minä lähetän tämän kelvottoman kansan kimppuun, tämän kansan kimppuun, joka on herättänyt vihani, ryöstämään ja saalistamaan, tallaamaan sitä kuin kujien lokaa.

⁷Men så mener ikke han, og i sitt hjerte tenker han ikke så; men til å ødelegge står hans hu og til å utrydde folk i mengde.

⁷Mutta Assyria itse uskoo toisin, itse se ei ymmärrä tehtäväänsä. Sillä on mielessään vain hävitys ja halu tuhota kansa kansan jälkeen.

⁸For han sier: Er ikke mine høvdinger konger alle sammen?

⁸Näin sanoo hän, Assyrian valtias: "Eivätkö minun päällikköni ole kuninkaiden veroisia?

⁹Er det ikke gått Kalno som Karkemis? Er det ikke gått Hamat som Arpad? Er det ikke gått Samaria som Damaskus?

⁹Eikö Kalne saanut saman kohtalon kuin Karkemis, Hamat saman kuin Arpad, Samaria saman kuin Damaskos?

¹⁰Likesom min hånd har nådd de andre guders riker, enda deres utskårne billeder overgikk Jerusalems og Samarias,

¹⁰Olen kukistanut monta valtakuntaa, jotka palvelivat omia jumaliaan ja joiden jumalankuvat olivat paljon lukuisammat kuin Jerusalemin tai Samarian.

¹¹skulde jeg da ikke kunne gjøre det samme med Jerusalem og dets gudebilleder som jeg har gjort med Samaria og dets guder?

¹¹Kuinka en pystyisi tekemään Jerusalemille ja sen kuvatuksille samoin kuin tein Samarialle ja sen jumalille?"

¹²Men når Herren har fullført hele sin gjerning på Sions berg og i Jerusalem, da vil jeg hjemsøke Assurs konge for frukten av hans hjertes overmot og hans stolte øines tross.

¹²Mutta tietäkää: kun minä, Herra, olen saattanut päätökseen kaikki työni Siionin vuorella ja Jerusalemissa, minä vaadin Assyrian kuninkaan tilille hänen pöyhkeän sydämensä turhamaisuudesta ja hänen katseensa ylpeästä välkkeestä.

¹³For han sier: Ved min hånds kraft har jeg gjort det og ved min visdom, for jeg er forstandig; jeg flyttet folkeslags landemerker, og deres skatter har jeg plyndret, og i mitt velde støtte jeg ned dem som satt i høisetet,

¹³Sillä näin on Assyrian kuningas sanonut: "Käteni voimalla olen tehnyt tämän kaiken ja omalla viisaudellani: minä tiedän mitä teen. Minä olen siirtänyt kansojen rajat ja riistänyt itselleni niiden rikkaudet ja valtiaan tavoin syössyt kuninkaat valtaistuimiltaan.

¹⁴og min hånd grep efter folkenes gods som efter et fuglerede, og som en sanker forlatte egg, har jeg sanket alle land på jorden, og det var ingen som rørte en vinge eller åpnet sitt nebb og pep.

¹⁴Minä pääsin käsiksi kansojen rikkauksiin yhtä helposti kuin linnunpesään, minä kahmin itselleni kaikki maat kuin munat hylätyistä pesistä: ei siiven siipeä räpyttämässä, ei yhtään nokkaa piipittämässä."

¹⁵Roser vel øksen sig mot den som hugger med den, eller gjør sagen sig stor mot den som drar den? Rett som om staven svinget den som løfter den, som om kjeppen løftet den som ikke er av tre*! / {* mannen som har den i hånden.}

¹⁵-- Onko kirves muka parempi kuin se, joka sillä hakkaa? Mahtaileeko saha sille, joka sitä käyttää? Ikään kuin ruoska heiluttaisi käyttäjäänsä, ikään kuin puinen sauva heiluttaisi ihmisen kättä!

¹⁶Derfor skal Herren, Israels Gud, hærskarenes Gud, sende tærende sott blandt hans kraftfulle menn, og under hans herlighet skal det brenne en brand som luende ild.

¹⁶Ei, vaan Jumala, Herra Sebaot, lähettää hivuttavan taudin tuon maan lihaviin ylimyksiin, ja loiston alla kytee polte kuin tulen polte.

¹⁷Israels lys skal bli til en ild, og dets Hellige til en lue, og den skal brenne og fortære hans torn og tistel, alt på en dag.

¹⁷Ja Israelin Valosta tulee liekki, Israelin Pyhästä tulenlieska, joka yhdessä päivässä polttaa ja nielee Assyrian orjantappurat ja ohdakkeet,

¹⁸Og han skal gjøre ende på hans skogs og hans fruktbare marks herlighet, både rubb og stubb, og det skal gå som når en syk visner bort.

¹⁸joka tekee perin juurin lopun sen metsien ja puutarhojen vehmaudesta, niin että maa on kuin sairas, tautiinsa menehtymässä.

¹⁹De trær som blir levnet av hans skog, skal lett kunne telles; et barn kan skrive dem op.

¹⁹Ja niin vähiin käyvät puut metsissä, että lapsikin voi ne merkitä muistiin.

²⁰På den tid skal levningen av Israel og de undkomne av Jakobs hus ikke mere bli ved å stole på ham som slo det*, men de skal trofast stole på Herren, Israels Hellige. / {* Assur; 2KG 16, 7.}

²⁰Sinä päivänä eivät Jaakobin jälkeläiset, jotka ovat päässeet pakoon, nuo Israelista jäljelle jääneet, enää turvaudu sortajaansa. Herralle uskollisina he turvautuvat yksin häneen, Israelin Pyhään.

²¹En levning skal omvende sig, levningen av Jakob, til Gud den veldige.

²¹Jäännös palaa takaisin, Jaakobin heimon jäännös kääntyy väkevän Jumalan luo.

²²For om ditt folk, Israel, er som havets sand, skal bare en levning av det omvende sig; tilintetgjørelse er fast besluttet, en flom av rettferdighet*. / {* Guds straffende rettferdighet.}

²²Tiedä, Israel: vaikka kansasi olisi lukuisa kuin merenrannan hiekka, siitä jää vain rippeet. Hävitys tulee, niin on päätetty, ja se tulee vanhurskauden tulvana.

²³For tilintetgjørelse og fast besluttet dom fullbyrder Herren, Israels Gud, hærskarenes Gud, over all jorden.

²³Ja Jumala, Herra Sebaot, toteuttaa päätöksensä, hävityksen kaikkialla maan päällä.

²⁴Derfor sier Herren, Israels Gud, hærskarenes Gud, så: Frykt ikke, du mitt folk som bor i Sion, for Assur, når han slår dig med kjeppen og løfter sin stav over dig, således som de gjorde i Egypten!

²⁴Mutta näin sanoo Jumala, Herra Sebaot: "Älä pelkää, kansani! Siion, älä pelkää Assyriaa, vaikka se lyö sinua ruoskalla ja kohottaa sauvansa sinua vastaan, niin kuin Egypti kerran.

²⁵For bare en liten stund til, så er min harme til ende, og min vrede vender sig til deres* ødeleggelse. / {* assyrernes.}

²⁵Älä pelkää, sillä pian, aivan pian, minun suuttumukseni sinua kohtaan on hävinnyt ja minun vihani kääntyy sinun vihamiestesi tuhoksi.

²⁶Og Herren, hærskarenes Gud, skal svinge en svepe over ham, som da han slo Midian ved Orebs klippe, og hans stav skal være rakt ut over havet, og han skal løfte den på samme vis som i Egypten.

²⁶Ja Herra Sebaot nostaa ruoskansa heitä vastaan ja lyö, niin kuin löi Midiania Orebin kallion luona. Hänen sauvansa kääntyy sinun vihollisiasi vastaan, hän kohottaa sen niin kuin kerran Egyptissä.

²⁷På den tid skal hans byrde bli tatt bort fra din skulder, og hans åk fra din hals, og åket skal sprenges av dens fedme*. / {* den velmakt hvormed Herren velsigner Israel.}

²⁷Sinä päivänä sinun hartioiltasi heltiää Assyrian ies ja sinun olkapäiltäsi katkotaan sen valjaat." Tuolta ne nousevat,

²⁸Han kommer over Ajat, drar frem gjennem Migron; i Mikmas lar han sitt tren bli igjen.

²⁸tulevat Aijatin kautta, kulkevat Migronin ohitse. Mikmasiin ne jättävät kuormastonsa,

²⁹De drar gjennem skaret. I Geba [sier de] vil vi bli natten over. Rama bever, Sauls Gibea flyr.

²⁹kulkevat solan poikki ja yöpyvät Gebaan. Rama vapisee, Saulin Gibea pakenee.

³⁰Skrik høit, du Gallims datter! Gi akt, Laisa! Arme Anatot!

³⁰Kirkaise, tytär Gallim, kuuntele, Laisa, vastaa, Anatot!

³¹Madmena flyr; Gebims innbyggere flytter sitt gods i hast.

³¹Madmena karkaa tiehensä, Gebimin asukkaat etsivät turvaa.

³²Allerede samme dag står han i Nob; da svinger han sin hånd mot Sions datters berg, mot Jerusalem-haugen.

³²Jo tänään vihollinen seisoo Nobissa ja heristää nyrkkiään päin Siionin vuorta, kohti Jerusalemin kukkulaa.

³³Se, Herren, Israels Gud, hærskarenes Gud, hugger av de løvrike grener med forferdelig kraft, og de ranke, kneisende trær hugges ned, og de høie blir lave,

³³Silloin Jumala, Herra Sebaot, pirstoo vihansa vimmassa oksiston ja ylväät latvat joutuvat kumartumaan maahan

³⁴og den tette skog hugges ned med øksen, og Libanon faller for den Veldige*. / {* d.e. Herren.}

³⁴ja metsän tiheiköt hakataan kirveellä maahan. Väkevän valtiaan edessä kaatuu itse Libanon.