¹Da tok hele menigheten til å rope og skrike, og folket gråt hele natten.

¹Silloin kansa alkoi itkeä ja parkua ja valitti koko yön.

²Og alle Israels barn knurret mot Moses og Aron, og hele menigheten sa til dem: Gid vi var død i Egyptens land eller her i ørkenen! Å, at vi var død!

²Kaikki israelilaiset nurisivat Moosesta ja Aaronia vastaan ja sanoivat heille: "Kunpa olisimme saaneet kuolla Egyptissä! Kunpa edes saisimme kuolla täällä autiomaassa!

³Hvorfor fører Herren oss inn i dette land, så vi må falle for sverdet? Våre hustruer og våre barn vil bli til rov. Var det ikke bedre for oss å vende tilbake til Egypten?

³Miksi Herra vie meidät tuohon maahan? Me kaadumme taistelussa, ja naisemme ja lapsemme joutuvat vihollisen saaliiksi! Parempi meidän olisi palata Egyptiin."

⁴Og de sa til hverandre: La oss velge oss en høvding og vende tilbake til Egypten!

⁴He sanoivat toisilleen: "Valitaan uusi johtaja ja palataan Egyptiin!"

⁵Da falt Moses og Aron ned på sitt ansikt foran hele den forsamlede menighet av Israels barn.

⁵Silloin Mooses ja Aaron painoivat kasvonsa maahan yhteen kokoontuneiden israelilaisten edessä.

⁶Og Josva, Nuns sønn, og Kaleb, Jefunnes sønn, som var blandt dem som hadde utspeidet landet, sønderrev sine klær

⁶Mutta Joosua, Nunin poika, ja Kaleb, Jefunnen poika, jotka myös olivat olleet mukana tiedusteluretkellä, repäisivät vaatteensa

⁷og talte til hele Israels barns menighet og sa: Det land som vi drog igjennem for å utspeide det, er et overmåte godt land.

⁷ja sanoivat israelilaisille: "Maa, jota kävimme tutkimassa, on hyvä ja ihana maa.

⁸Dersom Herren har velbehag i oss, så fører han oss inn i dette land og gir oss det - et land som flyter med melk og honning.

⁸Jos Herra on meille suosiollinen, hän vie meidät tuohon maahan, joka tulvii maitoa ja hunajaa, ja antaa sen meille.

⁹Sett eder bare ikke op mot Herren og vær ikke redde for folket i det land, for vi skal fortære dem som det var brød; deres vern er veket fra dem, og Herren er med oss, vær ikke redde for dem!

⁹Te ette saa kapinoida Herraa vastaan! Älkää myöskään pelätkö sen maan asukkaita, meille he ovat pelkkä suupala. Heidän jumalansa ovat hylänneet heidät, mutta meidän kanssamme on Herra. Älkää siis pelätkö heitä!"

¹⁰Da vilde hele menigheten stene dem; men Herrens herlighet åpenbarte sig i sammenkomstens telt for alle Israels barn.

¹⁰Kansa uhkasi kivittää Joosuan ja Kalebin hengiltä, mutta silloin Herran kirkkaus ilmestyi pyhäkköteltassa, niin että kaikki sen näkivät.

¹¹Og Herren sa til Moses: Hvor lenge skal dette folk forakte mig, og hvor lenge vil de la være å tro på mig, enda jeg har gjort så mange tegn iblandt dem?

¹¹Herra sanoi Moosekselle: "Kuinka kauan tämä kansa halveksii minua? Kuinka kauan israelilaiset kieltäytyvät luottamasta minuun, vaikka olen tehnyt heidän hyväkseen niin monta suurta tekoa?

¹²Jeg vil slå dem med pest og utrydde dem, og så vil jeg gjøre dig til et større og sterkere folk enn dette.

¹²Minä kuritan heitä rutolla ja hävitän heidät. Mutta sinusta minä teen heitä suuremman ja mahtavamman kansan."

¹³Da sa Moses til Herren: Egypterne har hørt at du med din kraft har ført dette folk ut fra dem,

¹³Mooses sanoi Herralle: "Egyptiläiset ovat kuulleet, että sinä voimallasi veit tämän kansan pois heidän luotaan,

¹⁴og de har sagt det til dette lands innbyggere; de har hørt at du, Herre, er midt iblandt dette folk, at du, Herre, har åpenbaret dig for dem øie til øie, og at din sky står over dem, og at du går foran dem i en skystøtte om dagen og i en ildstøtte om natten.

¹⁴ja he ovat kertoneet siitä myös kaikille tämän maan asukkaille. He ovat saaneet kuulla, että sinä, Herra, asut tämän kansan keskellä, että olet ilmestynyt sille näkyvässä hahmossa, että sinun pilvesi on kansan yllä ja että kuljet edellämme päivisin pilvipatsaassa ja öisin tulipatsaassa.

¹⁵Men dreper du nu dette folk, alle som en, da kommer hedningene, som har hørt ditt ry, til å si:

¹⁵Jos nyt teet lopun tästä kansasta, niin muut kansat, jotka ovat kuulleet sinun teoistasi, sanovat:

¹⁶Herren maktet ikke å føre dette folk inn i det land han hadde tilsvoret dem, derfor slaktet han dem ned i ørkenen.

¹⁶'Herra ei kyennyt viemään kansaansa siihen maahan, jonka hän oli vannonut antavansa sille, ja siksi hän tappoi sen autiomaahan.'

¹⁷Men la nu din kraft, Herre, vise sig stor, som du har talt og sagt:

¹⁷Herra, näytä nyt voimasi suuruus! Olethan sanonut:

¹⁸Herren er langmodig og rik på miskunnhet, han forlater misgjerning og overtredelse; men han lar ikke den skyldige ustraffet, han hjemsøker fedres misgjerning på barn, på dem i tredje og på dem i fjerde ledd.

¹⁸'Herra on kärsivällinen, ja hänen hyvyytensä on suuri. Hän antaa anteeksi pahat teot ja rikkomukset, mutta ei jätä syyllistä rankaisematta. Aina kolmanteen ja neljänteen polveen hän panee lapset vastaamaan isiensä pahoista teoista.'

¹⁹Tilgi da dette folk dets misgjerning efter din store miskunnhet, som du har tilgitt dem hele veien fra Egypten og hit!

¹⁹Koska siis armosi on suuri, anna kansallesi anteeksi sen pahat teot, niin kuin olet tähänkin asti antanut sille anteeksi aina Egyptistä lähdöstä saakka."

²⁰Da sa Herren: Jeg har tilgitt dem efter ditt ord.

²⁰Herra sanoi: "Minä annan anteeksi, niin kuin pyysit.

²¹Men sa sant jeg lever og hele jorden er full av Herrens herlighet,

²¹Mutta niin totta kuin minä elän ja niin totta kuin Herran kirkkaus ja valta ulottuu kaikkialle,

²²så skal alle de menn som har sett min herlighet og de tegn som Jeg har gjort i Egypten og i ørkenen, og som nu har fristet mig ti ganger og ikke hørt på min røst,

²²yksikään näistä ihmisistä ei pääse perille tuohon maahan. He ovat nähneet minun kirkkauteni ja ne suuret teot, jotka tein Egyptissä ja täällä autiomaassa, mutta siitä huolimatta he tottelemattomuudessaan ovat yhä uudestaan koetelleet minun kärsivällisyyttäni.

²³sannelig, de skal ikke se det land jeg bar tilsvoret deres fedre; ingen som har foraktet mig, skal få se det

²³He eivät saa nähdä sitä maata, josta valalla vannoen annoin lupauksen heidän esi-isilleen. Kukaan niistä, jotka ovat minua halveksineet, ei pääse sinne.

²⁴Men min tjener Kaleb - fordi det var en annen ånd i ham, og han trolig fulgte mig, så vil jeg føre ham inn i det land han har vært i, og hans ætt skal eie det.

²⁴Vain palvelijallani Kalebilla on toisenlainen henki, ja hän on aina uskollisesti seurannut minua. Siksi minä vien hänet siihen maahan, jossa hän kävi, ja hänen jälkeläisensä saavat ottaa sen omakseen.

²⁵Men amalekittene og kana'anittene bor her i dalen; vend derfor om imorgen og dra ut i ørkenen på veien til det Røde Hav!

²⁵Tasangolla asuu amalekilaisia ja kanaanilaisia. Huomenna teidän on käännyttävä toiseen suuntaan ja jatkettava matkaanne autiomaahan Kaislamerelle vievää reittiä pitkin."

²⁶Og Herren talte til Moses og Aron og sa:

²⁶Herra sanoi Moosekselle ja Aaronille:

²⁷Hvor lenge skal denne onde menighet holde på å knurre mot mig? Jeg har hørt Israels barns knurr, hvorledes de knurrer mot mig.

²⁷"Kuinka kauan minun vielä pitää sietää tätä pahaa kansaa, joka alati nurisee minua vastaan?

²⁸Si til dem: Så sant jeg lever, sier Herren: Som I har talt for mine ører*, således vil jeg gjøre med eder: / {* 4MO 14, 2.}

²⁸Sano Israelille: Niin totta kuin minä elän, sanoo Herra, minä teen teille sen, mistä olen kuullut teidän itsenne puhuvan.

²⁹I denne ørken skal eders døde kropper falle, alle de blandt eder som blev mønstret, så mange som I er, fra tyveårsalderen og opover, I som har knurret mot mig;

²⁹Tähän autiomaahan te sorrutte, kaikki katselmuksessa lasketut miehet, joka ainoa kaksikymmenvuotias tai sitä vanhempi, te kaikki, jotka olette nurisseet minua vastaan.

³⁰sannelig, I skal ikke komme inn i det land som jeg med opløftet hånd har svoret å ville la eder bo i, undtagen Kaleb, Jefunnes sønn, og Josva, Nuns sønn.

³⁰Siihen maahan, jonka vannoin antavani teille asuinsijaksi, ei kukaan teistä pääse lukuun ottamatta Kalebia, Jefunnen poikaa, ja Joosuaa, Nunin poikaa.

³¹Eders barn, som I sa vilde bli til rov, dem vil jeg føre der inn, og de skal lære det land å kjenne som I har ringeaktet.

³¹Teidän lapsenne, joiden te sanoitte joutuvan vihollisen käsiin, minä vien sinne, ja he oppivat tuntemaan omakseen sen maan, jota te olette halveksineet.

³²Men eders døde kropper skal falle i denne ørken.

³²Mutta te kuolette ja teidän ruumiinne jäävät tänne autiomaahan.

³³Og eders barn skal flakke om som hyrder i ørkenen i firti år og bøte for eders utroskap mot Herren, inntil I alle er blitt til lik i ørkenen.

³³Rangaistukseksi luopumuksestanne teidän lapsenne joutuvat vaeltamaan täällä paimentolaisina neljäkymmentä vuotta, kunnes viimeinenkin teistä on nääntynyt autiomaahan.

³⁴Likesom I utspeidet landet i firti dager, således skal I lide for eders misgjerninger i firti år, et år for hver dag; og I skal kjenne at jeg har vendt mig bort fra eder.

³⁴Neljäkymmentä päivää te kiersitte tutkimassa tuota maata, neljäkymmentä vuotta teidän on kärsittävä rangaistustanne -- vuosi kutakin päivää kohti. Näin te opitte tietämään, mitä merkitsee joutua minun hylkäämäkseni.

³⁵Jeg, Herren, har sagt: Sannelig, således vil jeg gjøre med hele denne onde menighet, som har sammensvoret sig mot mig; her i ørkenen skal de gå til grunne, her skal de dø.

³⁵Minä, Herra, olen sanonut sanottavani. Näin minä teen koko tälle kelvottomalle kansalle, joka on liittoutunut minua vastaan: täällä autiomaassa jokainen tämän kansan jäsen kohtaa loppunsa, tänne he kuolevat."

³⁶De menn som Moses hadde sendt for å utspeide landet, og som var kommet tilbake og hadde fått hele menigheten til å knurre mot ham ved å tale ille om landet,

³⁶Mutta ne miehet, jotka Mooses oli lähettänyt tutkimaan Kanaaninmaata, kuolivat Herran lyöminä,

³⁷disse menn, som hadde talt ille om landet, blev slått ned for Herrens åsyn og døde.

³⁷koska he olivat yllyttäneet kansan kapinoimaan Moosesta vastaan puhumalla pahaa Herran lupaamasta maasta.

³⁸Bare Josva, Nuns sønn, og Kaleb, Jefunnes sønn, blev i live av de menn som var gått avsted for å utspeide landet.

³⁸Niistä miehistä, jotka olivat käyneet tiedusteluretkellä, jäivät eloon vain Joosua, Nunin poika, ja Kaleb, Jefunnen poika.

³⁹Og Moses bar disse ord frem for alle Israels barn; da sørget folket sårt.

³⁹Kun Mooses ilmoitti nämä Herran sanat israelilaisille, heidät valtasi suuri murhe.

⁴⁰Og de stod tidlig op om morgenen og drog opover mot fjellhøiden og sa: Se, her er vi, og vi vil dra op til det sted som Herren har talt om; for vi har syndet.

⁴⁰He päättivät lähteä heti seuraavana aamuna kohti vuoria ja sanoivat: "Nyt me olemme valmiit menemään siihen maahan, josta Herra puhui. Me myönnämme, että olemme olleet väärässä."

⁴¹Men Moses sa: Hvorfor overtreder I Herrens bud? Det vil ikke lykkes.

⁴¹Mutta Mooses sanoi: "Miksi sitten rikotte Herran käskyä vastaan? Siitä ei hyvää seuraa.

⁴²Dra ikke der op! For Herren er ikke blandt eder, I kommer bare til å bli slått av eders fiender.

⁴²Älkää lähtekö, sillä Herra ei ole teidän kanssanne. Älkää menkö vihollistenne tapettaviksi.

⁴³For amalekittene og kana'anittene vil møte eder der, og I skal falle for sverdet, fordi I har vendt eder bort fra Herren, og Herren vil ikke være med eder.

⁴³Teitä vastassa ovat amalekilaiset ja kanaanilaiset, ja te kuolette taistelussa. Herra ei ole kanssanne, koska te olette luopuneet hänestä."

⁴⁴Men de drog i overmodig tross op til fjellhøiden; men Herrens pakts ark og Moses forlot ikke leiren.

⁴⁴Mutta he eivät totelleet Moosesta, vaan lähtivät itsepäisesti etenemään ylös vuorille. Herran liitonarkku ja Mooses sen sijaan jäivät leiriin.

⁴⁵Da kom amalekittene og kana'anittene, som bodde der på fjellet, ned og slo dem sønder og sammen og forfulgte dem like til Horma.

⁴⁵Vuoristossa asuvat amalekilaiset ja kanaanilaiset hyökkäsivät ylhäältä käsin israelilaisten kimppuun, löivät heidät hajalle ja ajoivat heitä takaa Hormaan saakka. lisämääräyksiä