¹Ord af Prædikeren, Davids Søn, Konge i Jerusalem.

¹Saarnaajan, Daavidin pojan, Jerusalemin kuninkaan, sanoja.

²Endeløs Tomhed, sagde Prædikeren, endeløs Tomhed, alt er Tomhed!

²Turhuuksien turhuus, sanoi Saarnaaja, turhuuksien turhuus, kaikki on turhuutta!

³Hvad Vinding har Mennesket af al den Flid, han gør sig under Solen?

³Mitä hyötyä on ihmiselle kaikesta vaivannäöstä, jolla hän itseään rasittaa auringon alla?

⁴Slægt går, og Slægt kommer, men Jorden står til evig Tid.

⁴Sukupolvi menee, sukupolvi tulee, mutta maa pysyy ikuisesti.

⁵Sol står op, og Sol går ned og haster igen til sin Opgangs Sted.

⁵Aurinko nousee, aurinko laskee, kiirehtii nousunsa sijoille ja nousee taas.

⁶Vinden går mod Syd og drejer mod Nord, den drejer atter og atter og vender tilbage til samme Kredsløb.

⁶Tuuli menee etelään ja kääntyy pohjoiseen, kiertää kiertämistään, ja samalle kierrolleen tuuli palaa.

⁷Alle Bække løber i Havet, men Havet bliver ikke fuldt; det Sted, til hvilket Bækkene løber, did bliver de ved at løbe.

⁷Kaikki joet laskevat mereen, mutta meri ei täyty, ja minne joet ovat laskeneet, sinne ne yhä edelleen laskevat.

⁸Alting slider sig træt; Mand hører ikke op med at tale, Øjet bliver ikke mæt af at se, Øret ej fuldt af at høre.

⁸Kaikki sanat uupuvat kesken, kukaan ei saa sanotuksi kaikkea. Silmä ei saa näkemisestä kylläänsä eikä korva täyttään kuulemisesta.

⁹Det, der kommer, er det, der var, det, der sker, er det, der skete; der er slet intet nyt under Solen.

⁹Mitä on ollut, sitä on tulevinakin aikoina, mitä on tapahtunut, sitä tapahtuu edelleen: ei ole mitään uutta auringon alla.

¹⁰Kommer der noget, om hvilket man siger: "Se, her er da noget nyt!"det har dog for længst været til i Tiderne forud for os

¹⁰Vaikka jostakin sanottaisiin: katso, tämä on uutta, on sitäkin ollut jo muinoin, kauan ennen meitä.

¹¹Ej mindes de svundne Slægter, og de ny, som kommer engang, skal ej heller mindes af dem, som kommer senere hen.

¹¹Menneistä ei jää muistoa, eikä jää tulevistakaan -- mennyt on unohdettu, ja tulevakin unohdetaan kerran.

¹²Jeg, Prædikeren, var Konge over Israel i Jerusalem.

¹²Minä, Saarnaaja, olin Israelin kuninkaana Jerusalemissa.

¹³Jeg vendte min Hu til at ransage og med Visdom udgranske alt, hvad der sker under Himmelen; det er et ondt Slid, som Gud har givet Menneskens Børn at slide med.

¹³Minä ryhdyin etsimään viisautta ja tutkimaan kaikkea, mitä auringon alla tapahtuu. Tämän raskaan tehtävän on Jumala antanut ihmisen vaivaksi.

¹⁴Jeg så alt, hvad der sker under Solen, og se, det er alt sammen Tomhed og Jag efter Vind.

¹⁴Minä katselin kaikkea työtä, jota auringon alla tehdään, ja katso: kaikki se on turhuutta ja tuulen tavoittelua.

¹⁵Kroget kan ej blive lige, og halvt kan ej blive helt.

¹⁵Käyrä ei voi olla suora, puuttuvaa ei voi laskea mukaan.

¹⁶Jeg tænkte ved mig selv: "Se, jeg har vundet større og rigere Visdom end alle de, der før mig var over Jerusalem, og mit Hjerte har skuet Visdom og Kundskab i Fylde."

¹⁶Minä sanoin sydämessäni: olen hankkinut yhä enemmän viisautta, enemmän kuin kukaan, joka on hallinnut Jerusalemissa ennen minua, minun sydämeni on tallettanut tietoa ja viisautta.

¹⁷Jeg vendte min Hu til at fatte, hvad der er Visdom og Kundskab, og hvad der er Dårskab og Tåbelighed; jeg skønnede, at også det er Jag efter Vind.

¹⁷Ja minä halusin ottaa selville, mikä on tietoa ja viisautta, mikä taas mielettömyyttä ja typeryyttä. Mutta minä havaitsin, että tuulta vain tavoittelin.

¹⁸Thi megen Visdom megen Græmmelse, øget Kundskab øget Smerte.

¹⁸Sillä missä on paljon viisautta, siellä on paljon huolta, ja joka tietoa lisää, lisää tuskaa.