¹I det tredivte År på den femte dag i den fjerde Måned da jeg var bandt de landflygtige ved Floden Kebar, skete det, at Himmelen åbnede sig, og jeg skuede Syner fra Gud.

¹Oli kolmaskymmenes vuosi, neljännen kuun viides päivä, ja minä olin pakkosiirtolaisten keskuudessa Kebarjoen varrella. Silloin taivaat aukenivat, ja minä näin näkyjä, jotka Jumala oli lähettänyt.

²Den femte Dag i Måneden - det var det femte År efter at Kong Jojakin var bortført -

²Oli kuukauden viides päivä, kuningas Jojakinin pakkosiirtolaisuuden viides vuosi.

³kom HERRENs Ord til Præsten Ezekiel, Buzis Søn, i Kaldæernes Land ved Floden Kebar, og HERRENs Hånd kom over ham der.

³Silloin tuli Herran sana Hesekielille, papille, Busin pojalle, Kaldean maassa Kebarjoen varrella. Siellä häneen tarttui Herran käsi.

⁴Jeg skuede og se, et Stormvejr kom fra Nord, og en vældig Sky fulgte med, omgivet af Stråleglans og hvirvlende Ild, i hvis Midte det glimtede som funklende Malm.

⁴Tämän minä näin: Pohjoisesta tuli myrskytuuli ja suuri pilvi, joka liekehti tulta ja levitti loistetta ympärilleen. Tulen keskusta säihkyi kuin sula kulta,

⁵Midt i Ilden var der noget ligesom fire levende Væsener, og de så således ud: De havde et Menneskes Skikkelse;

⁵ja keskellä hehkua näkyi neljän olennon hahmot. Tällainen oli niiden ulkonäkö: Niillä oli ihmisen muoto,

⁶men de havde hver fire Ansigter og fire Vinger;

⁶mutta kullakin oli neljät kasvot ja kullakin neljä siipeä.

⁷deres Ben var lige og deres Fodsåler som en Kalvs; de skinnede som funklende Kobber, og deres Vingeslag var hurtigt;

⁷Niillä oli suorat sääret ja jalkaterät kuin vasikan sorkat, ja ne välkehtivät kuin kiiltävä pronssi.

⁸der var Menneskehænder under Vingerne på alle fire Sider.

⁸Siipien alla oli kaikilla ihmiskädet, neljällä puolen, kuten olivat myös kasvot ja siivet,

⁹De fire levende Væseners Ansigter vendte sig ikke, når de gik, men de gik alle lige ud".

⁹ja niiden siivenkärjet koskettivat toisten siipiä. Ne eivät kääntyneet kulkiessaan, vaan kukin liikkui suoraan, kasvojensa suuntaan.

¹⁰Ansigterne så således ud: De havde alle fire et Menneskeansigt fortil, et Løveansigt til højre, et Okseansigt til venstre og et Ørneansigt bagtil;

¹⁰Niiden kasvot olivat kuin ihmisen kasvot, mutta oikealla puolen oli leijonan kasvot ja vasemmalla härän kasvot, ja vielä niillä oli kotkan kasvot, kaikilla neljällä yhtä lailla.

¹¹Vingerne var på dem alle fire udbredt opad, således at to og to rørte hinanden, og to skjulte deres Legemer.

¹¹Kullakin olennolla oli kaksi siipeä ylhäällä levällään, niin että ne koskettivat toisten siipiä, ja kahdella siivellä ne peittivät vartalonsa.

¹²De gik alle lige ud; hvor Ånden vilde have dem hen gik de; de vendte sig ikke, når de gik.

¹²Ne kaikki kulkivat kasvojensa suuntaan, sinne, minne henki niitä johti. Kulkiessaan ne eivät kääntyneet.

¹³Midt imellem de levende Væsener var der noget som glødende Kul at se til, som Blus, der for hid og did imellem dem, og Ilden udsendte Stråleglans, og Lyn for ud derfra.

¹³Näiden olentojen välissä näkyi kuin liekehtiviä hiiliä. Lieskat liikkuivat olentojen lomitse soihtujen tavoin, tuli välkkyi ja sinkosi salamoita,

¹⁴Og Væsenerne løb frem og tilbage, som Lynglimt at se til

¹⁴ja salamoiden lailla kiitivät itse olennotkin edes ja taas.

¹⁵Videre skuede jeg, og se, der var et Hjul på Jorden ved Siden af hvert af de fire levende Væsener;

¹⁵Ja tämän minä näin: Jokaisen vieressä oli pyörä, joka kosketti maata.

¹⁶og Hjulene var at se til som funklende Krysolit; de så alle fire ens ud, og de var lavet således, at der i hvert Hjul var et andet Hjul;

¹⁶Kaikki neljä pyörää olivat toistensa kaltaiset, ja ne välkehtivät kuin olisivat krysoliitista tehdyt. Niissä oli kuin toinen pyörä ristikkäin toisen kanssa, sellaiset ne olivat rakenteeltaan.

¹⁷de kunde derfor gå til alle fire Sider; de vendte sig ikke, når de gik.

¹⁷Olennot liikkuivat neljään suuntaan, eikä pyörien tarvinnut kääntyä.

¹⁸Videre skuede jeg, og se, der var Fælge på dem, og Fælgene var på dem alle fire rundt om fulde af Øjne.

¹⁸Pyörät olivat korkeat, pelottavat, jokaisen kehä välkehti kauttaaltaan valoa.

¹⁹Og når de levende Væsener gik, gik også Hjulene ved Siden af, og når Væsenerne løftede sig fra Jorden, løftede også Hjulene sig;

¹⁹Kun olennot liikkuivat, liikkuivat pyörätkin niiden vierellä, ja kun ne kohosivat maasta, kohosivat pyörät niiden mukana.

²⁰hvor Ånden vilde have dem hen, gik Hjulene, og de løftede sig samtidig, thi det levende Væsens Ånd var i Hjulene;

²⁰Minne henki niitä ohjasi, sinne ne kulkivat hengen käskyjen mukaan, ja niiden vierellä kohosivat ilmaan pyörät, sillä pyöriä liikutti sama henki.

²¹når Væsenerne gik, gik også de; når de standsede, standsede også de, og når de løftede sig fra Jorden, løftede også Hjulene sig samtidig, thi det levende Væsens Ånd var i Hjulene.

²¹Pyörät liikkuivat minne olennotkin, ne pysähtyivät olentojen pysähtyessä ja kohosivat ilmaan niiden vierellä, sillä niitä liikutti sama henki.

²²Oven over Væsenernes Hoveder var der noget ligesom en Himmelhvælving, funklende som Krystal, udspændt oven over deres Hoveder;

²²Näiden olentojen yläpuolella oli kuin kaartuva levy. Kristallin tavoin se loisti niiden yllä, se hohti pelottavaa valoa.

²³og under Hvælvingen var deres Vinger udspændt, den ene mod den anden; hvert af dem havde desuden to, som skjulte deres Legemer.

²³Levyn alla kunkin olennon kaksi siipeä ojentui vieressä seisovien siipiä kohti, ja kahdella siivellä kukin peitti vartalonsa.

²⁴Og når de gik, lød Vingesuset for mig som mange Vandes Brus, som den Almægtiges Røst; det buldrede som en Hær.

²⁴Kun ne kulkivat, minä kuulin siipien äänen, kuin suurten vesien pauhun, kuin Kaikkivaltiaan jylisevän äänen, kuin väkijoukon metelin tai sotajoukon melskeen. Pysähtyessään ne laskivat siipensä.

²⁵Det drønede oven over Hvælvingen over deres Hoveder; men når de stod, sænkede de Vingerne.

²⁵Myös niiden pään yllä olevan levyn päältä kuului mahtava jyly. Pysähtyessään ne laskivat siipensä.

²⁶Men oven over Hvælvingen over deres Hoveder var der noget som Safir at se til, noget ligesom en Trone, og på den, ovenover, var der noget ligesom et Menneske at se til.

²⁶Ja ylhäällä, niiden päällä olevan levyn yläpuolella, oli jotakin, mikä hohti kuin safiiri. Se oli valtaistuimen muotoinen, ja tällä valtaistuinta muistuttavalla istui joku ihmisen kaltainen.

²⁷Og jeg skuede noget som funklende Malm fra det, der så ud som hans Hofter, og opefter; og fra det, der så ud som hans Hofter, og nedefter skuede jeg noget som Ild at se til; og Stråleglans omgav ham.

²⁷Minä näin kuin puhtaan kullan loisteen. Tuon ihmisen kaltaisen lanteiden kohdalta lähti ylöspäin tulinen kehä, ja lanteiden kohdalta alaspäin näin hohtavan tulikehän.

²⁸Som Regnbuen, der viser sig i Skyen på en Regnvejrsdag, var Stråleglansen om ham at se til. Således så HERRENs Herlighedsåbenbarelse ud. Da jeg skuede det, faldt jeg på mit Ansigt. Og jeg hørte en Røst, som talede.

²⁸Loiste ympäröi istuimen, se oli kuin sadepäivänä pilvessä näkyvä kaari. Sellainen on näöltään Herran kirkkaus. Minä heittäydyin maahan kasvoilleni, kun sen näin. Ja minä kuulin jonkun puhuvan.