1(En Maskil af David, da han var i hulen. En Bøn.) Jeg løfter min røst og råber til Herren, jeg løfter min Røst og trygler HERREN,
1Virsi, jonka Daavid lauloi ollessaan luolassa. Rukous. (H142:2)Minä korotan ääneni ja huudan avuksi Herraa. Minä korotan ääneni ja etsin apua Herralta.
2udøser min Klage for ham, udtaler min Nød for ham.
2(H142:3)Hänelle minä kannan huoleni, hänelle kerron, mikä minua painaa.
3Når Ånden vansmægter i mig, kender du dog min Sti. På Vejen, ad hvilken jeg vandrer, lægger de Snarer for mig.
3(H142:4)Voimani ovat lopussa, mutta sinä näet jokaisen askeleeni. Tielle, jota kuljen, on viritetty ansa minua varten.
4Jeg skuer til højre og spejder, men ingen vil kendes ved mig, afskåret er mig hver Tilflugt, ingen bryder sig om min Sjæl.
4(H142:5)Katso minua, niin näet, että olen vailla puoltajaa. Minulla ei ole turvapaikkaa, kukaan ei välitä siitä miten minun käy.
5HERRE, jeg råber til dig og siger: Du er min Tilflugt, min Del i de levendes Land!
5(H142:6)Herra, sinua minä huudan avukseni. Minä sanon: sinä olet turvani, minun perintöosani elävien maassa.
6Lyt til mit Klageråb, thi jeg er såre ringe, frels mig fra dem, der forfølger mig, de er for stærke for mig;
6(H142:7)Kuule, kuinka vaikeroin, en jaksa enää! Vapauta minut vainoojieni käsistä! He ovat minua vahvempia.
7udfri min Sjæl af dens Fængsel, at jeg kan prise dit Navn! De retfærdige venter i Spænding på at du tager dig af mig.
7(H142:8)Olen satimessa -- pelasta minut, niin saan kiittää sinun nimeäsi. Ystävät kokoontuvat ympärilleni, kun pidät minusta huolen.