¹(En Maskil af Asaf.) Lyt, mit folk til min lære, bøj eders øre til ord fra min Mund;

¹Asafin virsi. Kuuntele, kansani, mitä opetan, tarkatkaa sanojani, te kaikki.

²jeg vil åbne min Mund med Billedtale, fremsætte Gåder fra fordums Tid,

²Minä aion esittää viisaiden mietteitä, tuon julki menneisyyden arvoituksia,

³hvad vi har hørt og ved, hvad vore Fædre har sagt os;

³vanhoja asioita, joista olemme kuulleet, joista isämme ovat meille kertoneet.

⁴vi dølger det ikke for deres Børn, men melder en kommende Slægt om HERRENs Ære og Vælde og Underne, som han har gjort.

⁴Me emme salaa niitä lapsiltamme vaan kerromme tulevillekin polville Herran voimasta, Herran teoista, ihmeistä, joita hän on tehnyt.

⁵Han satte et Vidnesbyrd i Jakob, i Israel gav han en Lov, idet han bød vore Fædre at lade deres Børn det vide,

⁵Hän sääti Jaakobille säädöksensä, hän antoi Israelille lakinsa ja käski meidän isiämme opettamaan ne lapsilleen,

⁶at en senere Slægt kunde vide det, og Børn, som fødtes siden, stå frem og fortælle deres Børn derom,

⁶jotta tulevakin polvi ne tuntisi, jotta vastedes syntyvätkin ne oppisivat ja kertoisivat omille lapsilleen.

⁷så de slår deres Lid til Gud og ikke glemmer Guds Gerninger, men overholder hans Bud,

⁷Jumalaan heidän tulee turvautua, muistaa, mitä hän on tehnyt, ja noudattaa hänen käskyjään,

⁸ej slægter Fædrene på, en vanartet, stridig Slægt, hvis Hjerte ikke var fast, hvis Ånd var utro mod Gud

⁸jotta eivät olisi kuin isänsä, nuo tottelemattomat ja uppiniskaiset, jotka häilyivät sinne tänne eivätkä pysyneet uskollisina Jumalalle.

⁹- Efraims Børn var rustede Bueskytter, men svigted på Stridens Dag -

⁹[Efraimilaiset, varustetut jousimiehet, kääntyivät pakoon taistelun päivänä.]

¹⁰Gudspagten holdt de ikke, de nægtede at følge hans Lov;

¹⁰He eivät pitäneet Jumalan liittoa, eivät taipuneet elämään hänen lakinsa mukaan.

¹¹hans Gerninger gik dem ad Glemme, de Undere, han lod dem skue.

¹¹He unohtivat hänen tekonsa, ihmeet, joita olivat saaneet nähdä.

¹²Han gjorde Undere for deres Fædre i Ægypten på Zoans Mark;

¹²Egyptin maassa, Soanin tasangolla, hän antoi isiemme kokea ihmeen.

¹³han kløvede Havet og førte dem over, lod Vandet stå som en Vold;

¹³Hän jakoi kahtia meren ja vei heidät sen poikki, hän jähmetti vedet muuriksi.

¹⁴han ledede dem ved Skyen om Dagen, Natten igennem ved Ildens Skær;

¹⁴Hän antoi pilven johdattaa heitä päivisin ja tulen loisteen öisin.

¹⁵han kløvede Klipper i Ørkenen, lod dem rigeligt drikke som af Strømme,

¹⁵Hän halkaisi kallioita autiomaassa, ja he saivat vettä, kuin syvyyden vesiä.

¹⁶han lod Bække rinde af Klippen og Vand strømme ned som Floder.

¹⁶Hän antoi purojen puhjeta kalliosta, antoi vesien virrata.

¹⁷Men de blev ved at synde imod ham og vække den Højestes Vrede i Ørkenen;

¹⁷Mutta yhä he tekivät syntiä, autiomaassa he kapinoivat Korkeinta vastaan.

¹⁸de fristede Gud i Hjertet og krævede Mad til at stille Sulten,

¹⁸Ehdoin tahdoin he koettelivat Jumalaa vaatimalla mielensä mukaista ruokaa.

¹⁹de talte mod Gud og sagde: "Kan Gud dække Bord i en Ørken?

¹⁹He puhuivat Jumalaa vastaan ja sanoivat: "Hänkö voisi kattaa pöydän autiomaahan?

²⁰Se, Klippen slog han, så Vand flød frem, og Bække vælded ud; mon han også kan give Brød og skaffe kød til sit Folk?"

²⁰Totta kyllä, hän iski kallioon, ja vesi virtasi, purojen uomat tulvivat, mutta pystyisikö hän antamaan leipää ja hankkimaan lihaa kansalleen?"

²¹Det hørte HERREN, blev vred, der tændtes en Ild mod Jakob, ja Vrede kom op mod Israel,

²¹Herra kuuli sen ja kiivastui: tuli leimahti keskellä Jaakobin leiriä. Hänen vihansa iski Israelin kansaan,

²²fordi de ikke troede Gud eller stolede på hans Frelse.

²²koska kansa ei uskonut Jumalaan eikä luottanut hänen apuunsa.

²³Da bød han Skyerne oventil, lod Himlens Døre åbne

²³Mutta sitten hän antoi pilville käskyn ja avasi taivaan ovet,

²⁴og Manna regne på dem til Føde, han gav dem Himmelkorn;

²⁴ja mannaa satoi heidän ruoakseen, hän antoi heille taivaan viljaa.

²⁵Mennesker spiste Englebrød, han sendte dem Mad at mætte sig med.

²⁵Ihmiset söivät enkelten leipää, saivat ruokaa runsain määrin.

²⁶Han rejste Østenvinden på Himlen, førte Søndenvinden frem ved sin Kraft;

²⁶Hän päästi taivaasta irti itätuulen ja nostatti voimallaan tuulen etelästä.

²⁷Kød lod han regne på dem som Støv og vingede Fugle som Havets Sand,

²⁷Hän antoi sataa lihaa kuin tomua, taivaan lintuja kuin merten hiekkaa.

²⁸lod dem falde midt i sin Lejr, rundt omkring sine Boliger;

²⁸Hän pudotti ne heidän leiriinsä, heidän asumustensa ympärille,

²⁹Og de spiste sig overmætte, hvad de ønskede, lod han dem få.

²⁹ja he ahmivat itsensä täyteen -- hän antoi heille sitä, mitä he halusivat.

³⁰Men før deres Attrå var stillet, mens Maden var i deres Mund,

³⁰Mutta heidän himonsa ei sittenkään laantunut. Sen tähden he, ruoka vielä suussaan,

³¹rejste Guds Vrede sig mod dem; han vog deres kraftige Mænd, fældede Israels Ynglinge.

³¹saivat kokea Herran vihan. Hän surmasi heidän parhaat miehensä, löi maahan Israelin nuoret soturit.

³²Og dog blev de ved at synde og troede ej på hans Undere.

³²Silti he yhäti tekivät syntiä, eivät he uskoneet hänen ihmeisiinsä.

³³Da lod han deres Dage svinde i Tomhed og endte brat deres År.

³³Sen tähden heidän päivänsä päättyivät arvaamatta, heidän vuotensa haihtuivat kuin henkäys.

³⁴Når han vog dem, søgte de ham, vendte om og spurgte om Gud,

³⁴Nyt, kun hän surmasi heitä, he alkoivat kysyä hänen mieltään, he kääntyivät ja etsivät Jumalaa.

³⁵kom i Hu, at Gud var deres Klippe, Gud den Allerhøjeste deres Genløser.

³⁵He muistivat, kuka on heidän kallionsa, muistivat, että Korkein on heidän lunastajansa.

³⁶De hyklede for ham med Munden, løj for ham med deres Tunge;

³⁶Mutta heidän sanoissaan piili petos, valhe oli heidän kielellään.

³⁷deres Hjerter holdt ikke fast ved ham, hans Pagt var de ikke tro.

³⁷He eivät olleet vilpittömiä häntä kohtaan, eivät pysyneet uskollisina hänen liitossaan.

³⁸Og dog er han barmhjertig, han tilgiver Misgerning, lægger ej øde, hans Vrede lagde sig Gang på Gang, han lod ikke sin Harme fuldt bryde frem;

³⁸Mutta Jumala on laupias, ei hän tuhoa syntistä, vaan armahtaa. Kerta kerran jälkeen hän hillitsi vihansa eikä antanut kiivaudelleen valtaa.

³⁹han kom i Hu, de var Kød, et Pust, der svinder og ej vender tilbage.

³⁹Hän muisti, että he olivat vain ihmisiä, vain tuulen henkäys, joka häipyy eikä palaa.

⁴⁰Hvor tit stod de ham ikke imod i Ørkenen og voldte ham Sorg i det øde Land!

⁴⁰Miten usein he autiomaassa nousivatkaan kapinaan, murehduttivat häntä erämaassa!

⁴¹De fristede alter Gud, de krænkede Israels Hellige;

⁴¹Yhä uudelleen he uhmasivat Israelin Pyhää, koettelivat Jumalan kärsivällisyyttä.

⁴²hans Hånd kom de ikke i Hu, de Dag han friede dem fra Fjenden,

⁴²He eivät muistaneet hänen väkevää kättään, eivät päivää, jona hän vapautti heidät

⁴³da han gjorde sine Tegn i Ægypten, sine Undere på Zoans Mark,

⁴³ja teki tunnustekonsa Egyptissä, ihmeensä Soanin tasangolla.

⁴⁴forvandlede deres Floder til Blod, så de ej kunde drikke af Strømmene,

⁴⁴Hän muutti vereksi Niilin ja kaikki sen kanavat, niin ettei niistä voinut juoda.

⁴⁵sendte Myg imod dem, som åd dem, og Frøer, som lagde dem øde,

⁴⁵Hän lähetti paarmat puremaan egyptiläisiä, sammakot turmelemaan heiltä kaiken.

⁴⁶gav Æderen, hvad de avlede, Græshoppen al deres Høst,

⁴⁶Hän antoi heidän satonsa heinäsirkoille, heidän työnsä hedelmät sirkkojen toukille.

⁴⁷slog deres Vinstokke ned med Hagl, deres Morbærtræer med Frost,

⁴⁷Hän tuhosi rakeilla heidän viinitarhansa, rankkasateella heidän viikunapuunsa,

⁴⁸prisgav Kvæget for Hagl og deres Hjorde for Lyn.

⁴⁸hän antoi tautien ahdistaa heidän karjaansa, ruton iskeä heidän laumoihinsa.

⁴⁹Han sendte sin Vredesglød mod dem, Harme, Vrede og Trængsel, en Sendefærd af Ulykkesengle;

⁴⁹Hän päästi valloilleen vihansa hehkun, vimmansa, raivonsa ja kiivautensa, surmanenkeleiden suuren joukon.

⁵⁰frit Løb gav han sin Vrede, skånede dem ikke for Døden, gav deres Liv til Pris for Pest;

⁵⁰Hän antoi vihansa purkautua, hän ei säästänyt heitä kuolemalta vaan jätti heidät ruton armoille.

⁵¹alt førstefødt i Ægypten slog han, Mandskraftens Førstegrøde i Kamiternes Telte,

⁵¹Hän surmasi kaikki esikoiset Egyptistä, ensimmäisinä syntyneet Haamin majoista.

⁵²lod sit Folk bryde op som en Hjord, ledede dem som Kvæg i Ørkenen,

⁵²Mutta oman kansansa hän vei vapauteen. Autiomaassa hän kaitsi omiaan kuin paimen lampaita.

⁵³ledede dem trygt, uden Frygt, mens Havet lukked sig over deres Fjender;

⁵³Hänen johdossaan he olivat turvassa, ei heidän tarvinnut pelätä mitään, mutta vihollisten joukon peitti meri.

⁵⁴han bragte dem til sit hellige Land, de Bjerge, hans højre vandt,

⁵⁴Hän toi heidät pyhälle asuinsijalleen, vuorelle, jonka hän oli ottanut omakseen.

⁵⁵drev Folkeslag bort foran dem, udskiftede ved Lod deres Land og lod Israels Stammer bo i deres Telte.

⁵⁵Hän karkotti vieraat kansat heidän tieltään ja jakoi heille arvalla perintömaat, antoi Israelin heimoille asumukset.

⁵⁶Dog fristed og trodsede de Gud den Allerhøjeste og overholdt ikke hans Vidnesbyrd;

⁵⁶Mutta he kapinoivat Jumalaa vastaan, he koettelivat häntä, Korkeinta! He eivät noudattaneet hänen säädöksiään

⁵⁷de faldt fra, var troløse som deres Fædre, svigtede som en slappet Bue,

⁵⁷vaan kääntyivät omille teilleen ja olivat uskottomia kuten isänsä, kelvottomia kuin löystynyt jousi.

⁵⁸de krænkede ham med deres Offerhøje, æggede ham med deres Gudebilleder.

⁵⁸He vihastuttivat hänet uhraamalla kukkuloilla, loukkasivat häntä jumaliensa kuvilla.

⁵⁹Det hørte Gud og blev vred følte højlig Lede ved Israel;

⁵⁹Jumala näki sen, ja hänen vihansa syttyi, hän hylkäsi Israelin kokonaan.

⁶⁰han opgav sin Bolig i Silo, det Telt, hvor han boede blandt Mennesker;

⁶⁰Hän hylkäsi asumuksensa, Silon pyhäkön, teltan, jonka oli asettanut ihmisten keskelle.

⁶¹han gav sin Stolthed i Fangenskab, sin Herlighed i Fjendehånd,

⁶¹Hän antoi voimansa tunnuksen joutua saaliiksi, jätti pyhän arkkunsa vihollisen käsiin,

⁶²prisgav sit Folk for Sværdet, blev vred på sin Arvelod;

⁶²ja kansansa hän antoi miekan armoille, niin hän omiinsa vihastui.

⁶³Ild fortærede dets unge Mænd, dets Jomfruer fik ej Bryllupssange,

⁶³Tuli nielaisi nuoret miehet, enää ei laulettu morsiamille,

⁶⁴dets Præster faldt for Sværdet, dets Enker holdt ikke Klagefest.

⁶⁴papit kaatuivat vihollisen miekkaan, lesket eivät saaneet viettää valittajaisia.

⁶⁵Da vågnede Herren som en, der har sovet, som en Helt, der er døvet af Vin;

⁶⁵Mutta Herra havahtui, niin kuin nukkuja havahtuu, niin kuin soturi herää viinin huuruista.

⁶⁶han slog sine Fjender på Ryggen, gjorde dem evigt til Skamme.

⁶⁶Hän ajoi kansansa viholliset pakosalle, tuotti heille ikuisen häpeän.

⁶⁷Men han fik Lede ved Josefs Telt, Efraims Stamme udvalgte han ikke;

⁶⁷Herra hylkäsi Joosefin sukukunnan -- Efraimin heimoa hän ei valinnut,

⁶⁸han udvalgte Judas Stamme, Zions Bjerg, som han elsker;

⁶⁸vaan hän valitsi Juudan heimon ja Siionin, rakkaan vuorensa.

⁶⁹han byggede sit Tempel himmelhøjt, grundfæstede det evigt som Jorden.

⁶⁹Sille hän rakensi pyhäkkönsä, korkean kuin taivaat, vankan kuin maa, jonka hän on perustanut ikiajoiksi.

⁷⁰Han udvalgte David, sin Tjener, og tog ham fra Fårenes Folde,

⁷⁰Hän valitsi Daavidin, palvelijansa, otti hänet lammaslaitumilta,

⁷¹hentede ham fra de diende Dyr til at vogte Jakob, hans Folk, Israel, hans Arvelod;

⁷¹toi lampaiden ja karitsojen keskeltä kaitsemaan omaa kansaansa Jaakobia, hallitsemaan omaa maataan Israelia.

⁷²han vogtede dem med oprigtigt Hjerte, ledede dem med kyndig Hånd.

⁷²Ja Daavid kaitsi sitä vilpittömin sydämin, johdatti sitä taitavin käsin.