¹Daavid pakeni Raman Najotista. Hän meni Jonatanin luo ja sanoi: "Mitä minä olen tehnyt? Minkä rikoksen tai vääryyden olen tehnyt isääsi vastaan, kun hän tavoittelee minun henkeäni?"

¹Aga Taavet põgenes Raama Naajotist ja tuli ning ütles Joonatanile: 'Mida ma olen teinud? Mis on mu süü ja patt su isa ees, et ta püüab mu hinge?'

²Jonatan vastasi: "Jumala varjelkoon! Ei sinun henkesi ole vaarassa. Isäni ei tee koskaan mitään kertomatta siitä minulle. Miksi hän nyt salaisi minulta tämän asian? Se ei voi olla totta."

²Ja Joonatan vastas temale: 'Jäägu see kaugele! Sa ei sure! Vaata, mu isa ei tee midagi suuremat ega vähemat, ilma et ta ilmutaks minu kõrvadele. Miks peaks mu isa just seda asja minu eest varjama? See pole mitte nii!'

³Mutta Daavid väitti: "Isäsi tietää hyvin, että sinä olet kiintynyt minuun, ja hän ajattelee: 'Tämä ei saa tulla Jonatanin tietoon, muuten hän pahoittaa mielensä.' Mutta niin totta kuin Herra elää ja sinä elät, vain askel on minun ja kuoleman välillä!"

³Aga Taavet vannutas jälle ja ütles: 'Su isa teab kindlasti, et ma sinu silmis olen armu leidnud. Seepärast ta mõtleb: Joonatan ei tohi sellest teada saada, et ta ei kurvastaks. Jah, nii tõesti kui Issand elab ja nii tõesti kui sa ise elad, minu ja surma vahel on ainult üks samm.'

⁴Jonatan sanoi Daavidille: "Minä teen puolestasi kaiken, mitä vain tahdot."

⁴Siis ütles Joonatan Taavetile: 'Mida sa iganes soovid, seda ma teen sulle!'

⁵Silloin Daavid sanoi: "Huomenna on uudenkuun päivä, ja minun on määrä aterioida kuninkaan kanssa. Auta minua piiloutumaan kaupungin ulkopuolelle. Minä pysyn siellä ylihuomisiltaan saakka.

⁵Ja Taavet ütles Joonatanile: 'Vaata, homme on noorkuu ja ma peaksin küll koos kuningaga istuma ja sööma; aga luba mind, et ma väljal ennast varjan kuni kolmanda õhtuni.

⁶Jos isäsi kyselee minua, sano hänelle: 'Daavid pyysi minulta luvan käväistä kaupungissaan Betlehemissä, koska hänen sukunsa viettää siellä uhrijuhlaa.'

⁶Kui su isa leiab mind väga puudu olevat, siis ütle: Taavet palus mind väga, et ta võiks rutata oma linna Petlemma, sest seal on kogu suguvõsal iga-aastane ohver.

⁷Jos isäsi tyytyy siihen vastaukseen, minä voin olla rauhassa, mutta jos hän raivostuu, tiedät sinäkin, että hänellä on paha mielessä.

⁷Kui ta ütleb nõnda: Hea küll!, siis on su sulasel rahu. Aga kui ta viha süttib põlema, siis tea, et tema poolt on kuritöö otsustatud!

⁸Näytä, että olet todella ystäväni! Olethan tehnyt kanssani liiton Herran nimessä. Mutta jos sittenkin olen syyllistynyt johonkin rikokseen, tapa sinä minut -- älä jätä minua isäsi käsiin!"

⁸Osuta siis oma sulasele heldust, sest sa oled oma sulase viinud koos enesega Issanda liitu! Aga kui süü on minus, siis surma sina mind; sest miks peaksid sa mind viima oma isa juurde?'

⁹Jonatan sanoi: "Älä tuollaista puhu! Jos vähänkin huomaan, että isäni hautoo jotakin pahaa sinua vastaan, kerron siitä varmasti sinulle."

⁹Ja Joonatan ütles: 'Jäägu see sinust kaugele! Sest kui ma tõesti märkan, et mu isa on otsustanud lasta sulle kurja sündida, siis ma ei jäta seda sulle teatamata.'

¹⁰Daavid kysyi: "Miten saan tiedon, jos isäsi vastaa sinulle vihaisesti?"

¹⁰Aga Taavet küsis Joonatanilt: 'Kes teatab mulle, kui su isa vastab sulle karmilt?'

¹¹Jonatan sanoi silloin Daavidille: "Tule, mennään ulos kaupungista." He lähtivät yhdessä.

¹¹Ja Joonatan vastas Taavetile: 'Tule, lähme väljale!' Ja nad mõlemad läksid väljale.

¹²Ja Jonatan sanoi: "Kautta Herran, Israelin Jumalan: tähän aikaan huomenna tai ylihuomenna otan selvää isäni aikeista. Varmaan asiasi ovat hyvin, mutta jos niin ei ole, minä toimitan siitä tiedon sinulle.

¹²Ja Joonatan ütles Taavetile: 'Issand, Iisraeli Jumal! Kui ma homme või ülehomme sel ajal olen oma isalt järele kuulanud, ja vaata, Taaveti asi on hea, eks ma siis läkita kedagi su juurde ja ilmuta seda su kõrvale.

¹³Jos isäni aikoo tehdä sinulle jotakin pahaa, saa Herra tehdä minulle vielä pahemmin, ellen ilmaise hänen aikeitaan sinulle ja toimita sinua turvallisesti pois täältä. Olkoon Herra sinun kanssasi, kuten hän on ollut isäni kanssa!

¹³Issand tehku Joonataniga ükskõik mida, aga kui mu isa tahab teha sulle kurja, siis ma ilmutan seda su kõrvale ja saadan sinu ära, et sa võiksid minna rahuga. Ja Issand olgu sinuga, nõnda nagu ta on olnud mu isaga!

¹⁴Niin kauan kuin minä elän, tulee myös sinun osoittaa minua kohtaan sitä ystävyyttä, jota Herra vaatii, niin että saan pitää henkeni.

¹⁴Jah, kui ma veel elan, siis osuta mulle küll Issanda armastust, et ma ei sureks!

¹⁵Älä liioin milloinkaan kiellä ystävyyttäsi minun suvultani, älä edes silloin, kun Herra hävittää maan päältä vihollisesi viimeistä myöten."

¹⁵Ära võta iialgi oma armastust minu soolt, ka siis mitte, kui Issand kõik Taaveti vaenlased maapinnalt hävitab!'

¹⁶Niin Jonatan teki liiton Daavidin suvun kanssa ja sanoi: "Herra kostakoon Daavidin vihollisille!"

¹⁶Ja Joonatan tegi Taaveti sooga liidu: 'Issand nõudku aru Taaveti vaenlastelt!'

¹⁷Ja Jonatan pyysi vielä Daavidiakin vannomaan heidän keskinäisen rakkautensa kautta, sillä hän rakasti Daavidia yhtä paljon kuin omaa henkeään.

¹⁷Ja Joonatan vannutas veel Taavetit vastastikuse armastuse juures, sest ta armastas teda, nagu ta armastas oma hinge.

¹⁸Sitten Jonatan sanoi: "Huomenna on uudenkuun päivä, ja sinua kysellään, kun paikkasi on tyhjä.

¹⁸Ja Joonatan ütles temale: 'Homme on noorkuu ja sinust tuntakse puudust, kui su koht on tühi.

¹⁹Ylihuomenna sinua kysellään vielä varmemmin. Tule silloin tänne samaan paikkaan, jossa olit piilossa aikaisemminkin, ja istu tuon kivikasan luona.

¹⁹Aga ülehomme mine ruttu alla ja tule sinna paika, kus sa selle teo päeval ennast varjasid, ja jää Eseli kivi juurde!

²⁰Minä ammun kolme nuolta sinnepäin niin kuin ampuisin maaliin.

²⁰Mina ammun siis kolm noolt selle kõrvale, nagu laseksin ma märki.

²¹Sitten lähetän pojan etsimään nuolia. Jos huudan pojalle: 'Nuoli on tännempänä, ota se siitä', voit tulla esille, sillä kaikki on hyvin, ja niin totta kuin Herra elää, sinulla ei ole mitään hätää.

²¹Ja vaata, ma läkitan poisi, öeldes: 'Mine otsi nooli!' Aga kui ma ütlen poisile: 'Vaata, nooled on sinust siinpool, võta need!', siis tule, sest sul on siis rahu ega midagi muud, nii tõesti kui Issand elab!

²²Mutta jos huudan pojalle: 'Nuoli on kauempana', lähde silloin pakoon, Herra lähettää sinut matkaan.

²²Aga kui ma ütlen poisile nõnda: 'Vaata, nooled on sinust sealpool!', siis mine, sest Issand saadab su ära!

²³Mistä nyt olemme keskenämme sopineet, siitä Herra on ikuisena todistajana."

²³Ja mis puutub sellesse, mida mina ja sina oleme rääkinud, siis vaata, Issand on igavesti tunnistajaks minu ja sinu vahel.'

²⁴Daavid piiloutui kaupungin ulkopuolelle. Uudenkuun päivänä kuningas istui aterialle.

²⁴Ja Taavet varjas ennast väljal. Kui noorkuu tuli, istus kuningas leiba võtma.

²⁵Hän istui tavallisella paikallaan seinän vieressä, Jonatan istui häntä vastapäätä ja Abner Saulin vieressä, mutta Daavidin paikka oli tyhjä.

²⁵Kuningas istus nagu alati oma istmel, seinaäärsel istmel. Kui Joonatan tõusis, istus ainult Abner Sauli kõrval ja Taaveti koht oli tühi.

²⁶Saul ei kuitenkaan vielä sinä päivänä sanonut mitään, sillä hän ajatteli: "Hänelle on varmaan sattunut jotakin, ehkäpä hän on epäpuhdas."

²⁶Aga Saul ei öelnud sel päeval midagi, sest ta mõtles: 'Temale on midagi juhtunud, ta ei ole puhas, ta ei ole kindlasti mitte puhas.'

²⁷Seuraavana päivänä oli uudenkuun juhlan toinen päivä, ja Daavidin paikka oli edelleen tyhjä. Nyt Saul kysyi pojaltaan Jonatanilta: "Minkä takia Iisain poika ei ole tullut aterialle, ei eilen eikä tänäänkään?"

²⁷Aga kui järgmisel päeval, teisel noorkuu päeval, Taaveti koht tühi oli, küsis Saul oma pojalt Joonatanilt: 'Mispärast ei ole Iisai poeg nii eile kui täna leivale tulnud?'

²⁸Jonatan vastasi: "Daavid pyysi minulta lupaa mennä Betlehemiin

²⁸Ja Joonatan kostis Saulile: 'Taavet palus mind väga, et ta võiks minna Petlemma;

²⁹ja sanoi: 'Anna minun lähteä. Meillä on suvun uhrijuhla Betlehemissä, ja veljeni on käskenyt minun tulla sinne. Jos minusta vähänkin välität, niin päästät minut katsomaan veljiäni.' Sen takia hän ei ole tullut kuninkaan pöytään."

²⁹ta ütles: Luba mind ometi, sest meil on linnas suguvõsa ohver ja mu vend kutsus mind; kui ma nüüd su silmis armu leian, siis lase mind minna oma vendi vaatama! Sellepärast ei ole ta tulnud kuninga lauda.'

³⁰Silloin Saul raivostui Jonatanille ja huusi hänelle: "Sinä petollisen nartun pentu! Tiedän kyllä, että sinä pidät yhtä tuon Iisain pojan kanssa häpeäksi itsellesi ja kirotulle äidillesi!

³⁰Siis Sauli viha süttis põlema Joonatani vastu ja ta ütles temale: 'Sina vastuhakkaja värdjas! Kas ma ei tea, et sa oled valinud Iisai poja häbiks enesele ja häbiks oma ema häbemele!

³¹Mutta niin kauan kuin Iisain poika on hengissä, et sinä eikä sinun kuninkuutesi ole turvassa. Lähetä miehet hakemaan hänet heti tänne. Nyt hän on kuoleman oma!"

³¹Niikaua kui Iisai poeg maa peal elab, ei ole sina ega su kuningriik kindel. Ja nüüd läkita kedagi ja too ta minu juurde, sest ta on surmalaps!'

³²Jonatan vastasi isälleen Saulille: "Miksi hänen täytyy kuolla? Mitä hän on tehnyt?"

³²Aga Joonatan kostis oma isale Saulile ja küsis temalt: 'Miks on vaja teda surmata? Mis ta on teinud?'

³³Silloin Saul kohotti keihäänsä häntä kohti uhaten tappaa hänet, ja Jonatan ymmärsi, että hänen isänsä oli päättänyt surmata Daavidin.

³³Aga Saul viskas piigi tema suunas, et teda läbi torgata; nüüd mõistis Joonatan, et ta isa oli otsustanud Taaveti tappa.

³⁴Jonatan lähti kiivastuneena pöydästä. Hän ei syönyt palaakaan koko uudenkuun juhlan toisena päivänä, sillä hän oli murheissaan Daavidin puolesta ja isänsä loukkaavien sanojen tähden.

³⁴Ja Joonatan tõusis lauast tulise vihaga ega võtnud leiba teisel noorkuu päeval, sest ta oli mures Taaveti pärast, oli ju tema isa teda mõnitanud.

³⁵Aamulla Jonatan lähti kaupungin ulkopuolelle tapaamaan Daavidia, niin kuin he olivat sopineet, ja otti mukaansa pienen palveluspojan.

³⁵Järgmisel hommikul läks Joonatan Taavetile määratud ajal väljale ja tal oli kaasas üks väike poiss.

³⁶Perille päästyään Jonatan sanoi pojalle: "Juokse etsimään nuolia, jotka minä ammun!" Poika lähti juoksemaan, ja Jonatan ampui nuolen hänen ylitseen.

³⁶Ja ta ütles oma poisile: 'Jookse ja otsi nooli, mis ma ammun!' Poiss jooksis ja ta ise ambus noole temast mööda.

³⁷Kun poika oli tulossa Jonatanin nuolen luo, Jonatan huusi hänelle: "Nuoli on vielä kauempana!"

³⁷Ja kui poiss jõudis sinna paika, kus oli Joonatani ammutud nool, hüüdis Joonatan poisile järele ja küsis: 'Eks ole nool sinust eespool?'

³⁸Sitten hän vielä huusi pojalle: "Pidä kiirettä! Nopeasti, älä viivyttele siellä!" Jonatanin palvelija otti nuolen maasta ja palasi isäntänsä luo.

³⁸Ja Joonatan hüüdis poisile järele: 'Rutta nobedasti, ära seisa!' Ja Joonatani poiss noppis noole ning tuli oma isanda juurde.

³⁹Poika ei osannut epäillä mitään, sillä vain Jonatan ja Daavid tiesivät, mitä sanat tarkoittivat.

³⁹Aga poiss ei teadnud midagi, ainult Joonatan ja Taavet teadsid seda asja.

⁴⁰Jonatan antoi sitten varusteensa palvelijalle ja sanoi hänelle: "Vie nämä kaupunkiin."

⁴⁰Ja Joonatan andis oma sõjariistad poisile, kes oli koos temaga, ja ütles temale: 'Mine vii linna!'

⁴¹Palvelijan mentyä Daavid nousi kivikasan takaa ja kumarsi kolmesti maahan asti. Sitten he suutelivat toisiaan ja itkivät yhdessä, Daavid vielä Jonataniakin enemmän.

⁴¹Kui poiss oli läinud, tõusis Taavet üles lõuna poolt ja heitis silmili maha ning kummardas kolm korda; siis nad suudlesid teineteist ja nutsid üheskoos, Taavet kõige rohkem.

⁴²Jonatan sanoi Daavidille: "Mene rauhassa! Me olemme vannoneet toisillemme ystävyyttä Herran nimessä. Niin kuin silloin lausuimme, Herra on oleva liiton ikuisena todistajana sekä meidän että meidän jälkeläistemme välillä."

⁴²Siis ütles Joonatan Taavetile: 'Mine rahuga, jäägu nõnda, nagu me mõlemad Issanda nime juures oleme vandunud ja öelnud: Issand olgu igavesti tunnistajaks minu ja sinu vahel, minu soo ja sinu soo vahel!'