¹-- Jos sinä käännyt, Israel, käänny minun puoleeni, sanoo Herra. Jos poistat iljettävät epäjumalasi silmieni edestä, ei sinun tarvitse enää harhailla kodittomana.

¹Kui sa, Iisrael, pöördud, siis pöördu minu poole, ütleb Issand; ja kui sa mu palge eest kõrvaldad oma jäledused, siis sa ei jää kodutuks.

²Kun sinä vannot vakaasti, oikein ja rehellisesti: "Niin totta kuin Herra elää", se on koituva onneksi ja siunaukseksi myös muille kansoille.

²Ja kui sa vannud: 'Nii tõesti kui Issand elab!' - vannud tões, õiguses ja õigluses, siis õnnistavad rahvad endid temaga ja kiitlevad temast.

³Näin sanoo Herra Juudan ja Jerusalemin asukkaille: -- Raivatkaa itsellenne uudispelto! Älkää kylväkö enää orjantappuroiden sekaan.

³Sest nõnda ütleb Issand Juuda meestele ja Jeruusalemmale: Kündke enestele uudismaad ja ärge külvake kibuvitste sekka!

⁴Ympärileikatkaa itsenne Herralle kuuluviksi, ympärileikatkaa sydämenne, te Juudan ja Jerusalemin asukkaat! Muuten minun vihani leimahtaa teidän pahojen tekojenne tähden ja palaa kuin tuli, eikä kukaan voi sitä sammuttaa.

⁴Laske endid ümber lõigata Issandale ja kõrvaldage oma südamete eesnahad, Juuda mehed ja Jeruusalemma elanikud, et mu viha ei süttiks nagu tuli ega põleks teie tegude kurjuse pärast, ilma et keegi kustutaks.

⁵Ilmoittakaa Juudassa, kuuluttakaa Jerusalemissa, puhaltakaa torveen kaikkialla maassa, huutakaa täyttä kurkkua: "Kaikki kokoon! Kiireesti turvaan linnoitettuihin kaupunkeihin!"

⁵Teatage Juudas ja kuulutage Jeruusalemmas ning öelge: Puhuge maal sarve, hüüdke valjusti ja öelge: Tulge kokku ja läki kindlustatud linnadesse!

⁶Kohottakaa näkyviin viiri, joka opastaa Siionin vuorelle. Paetkaa sinne, älkää viivytelkö! Herra tuo pohjoisesta onnettomuuden, tuhon ja hävityksen.

⁶Tõstke lipp Siioni poole, põgenege, ärge peatuge! Sest mina toon põhja poole õnnetuse ja suure hävingu.

⁷Leijona tulee esiin tiheiköstään, kansojen surmaaja lähtee liikkeelle olinpaikastaan. Se tulee ja tekee Juudan autioksi, hävittää sen kaupungit, niin ettei niihin jää yhtään asukasta.

⁷Lõvi tõuseb oma rägastikust ja rahvaste hävitaja asub teele, tuleb välja oma asupaigast tegema su maad tühjaks, su linnu elaniketa varemeiks.

⁸Pukeutukaa suruvaatteeseen, valittakaa ja vaikeroikaa! Herran hehkuva viha ei ole vieläkään väistynyt meistä pois.

⁸Seepärast rõivastuge kotiriidesse, kurtke ja kaevelge, sest Issanda vihalõõm ei ole meie pealt pöördunud.

⁹"Sinä päivänä", sanoo Herra, "kadottavat kuningas ja päämiehet rohkeutensa. Papit tyrmistyvät ja profeetat joutuvat hämmennyksiin.

⁹Ja sel päeval, ütleb Issand, kaob julgus kuningal ja vürstidel, preestrid lõdisevad ja prohvetid on hämmeldunud.

¹⁰He sanovat: Voi, Herra, Jumalamme! Olet pettänyt lupauksesi, jonka annoit tälle kansalle ja Jerusalemille. Sinähän sanoit: 'Teillä on oleva rauha', mutta nyt meillä onkin miekka kurkullamme."

¹⁰Aga mina ütlesin: Oh, Issand Jumal! Sa oled seda rahvast ja Jeruusalemma hoopis petnud, öeldes: Teile tuleb rahu - kuid ometi ulatab mõõk elu ligi!

¹¹"Silloin minä sanon Jerusalemille ja koko tälle kansalle: Polttava tuuli tulee autiomaan kukkuloilta omaa kansaani kohti. Se tuuli ei sovi viljan viskaamiseen ja puhdistamiseen,

¹¹Sel ajal öeldakse sellele rahvale ja Jeruusalemmale: Kuum tuul tuleb lagedailt küngastelt kõrbes mu rahva tütre poole, aga mitte tuulamiseks ega puhastamiseks.

¹²siihen se on liian kova. Mutta se puhaltaa minun käskystäni, sillä nyt minä julistan teille tuomioni.

¹²Tuul, mis selleks on liiga vali, tuleb minu tarbeks: nüüd kuulutan ka mina neile kohut.

¹³Katsokaa! Vihollinen tulee kuin rajuilma. Sen vaunut kiitävät kuin myrsky, ja sen hevoset ovat nopeampia kuin kotkat. Te huudatte: 'Voi meitä, olemme tuhon omat!'"

¹³Vaata, ta tõuseb pilvede sarnaselt ja ta sõjavankrid on otsekui tuulispea; ta hobused on kotkaist kiiremad. Häda meile, sest me oleme kadunud!

¹⁴-- Pese pahuus sydämestäsi, Jerusalem, jotta pelastuisit. Kuinka kauan annat väärien ajatusten hallita mieltäsi?

¹⁴Pese oma süda kurjusest, Jeruusalemm, et sind saaks päästa; kui kaua sa lased viibida eneses nurjatuil mõtteil?

¹⁵Danista kuuluu sanansaattajan ääni, onnettomuuden julistus Efraimin vuorelta.

¹⁵Sest kisa kostab Daanist ja kuulutab õudust Efraimi mäestikust:

¹⁶Ilmoittakaa kansoille, kuuluttakaa Jerusalemille: "Piirittäjät ovat tulossa! He tulevat kaukaisesta maasta, he kohottavat sotahuutonsa Juudan kaupunkeja vastaan."

¹⁶'Teatage rahvaile, vaata, kuulutage Jeruusalemmale: Piirajad tulevad kaugelt maalt ja tõstavad sõjakisa Juuda linnade vastu.'

¹⁷Kuin peltojen vartijat he ympäröivät Juudan, koska se on kapinoinut minua vastaan, sanoo Herra.

¹⁷Need asuvad ta ümber otsekui väljavahid, sellepärast et ta on hakanud mulle vastu, ütleb Issand.

¹⁸Väärät tiesi ja pahat tekosi ovat tuoneet sinulle onnettomuuden. Oma pahuutesi on syynä tähän kurjuuteen ja katkeruuteen, se koskee kipeästi sydänjuuriisi saakka.

¹⁸Sinu tee ja sinu teod on seda sulle teinud; jah, sinu oma kurjuse pärast on see nii kibe, et ulatub su südameni.

¹⁹"Voi minua! Voi minua! Tuska polttaa sisintäni, rintani pakahtuu! Sydämeni jyskyttää, en voi vaieta. Kuulen torven äänen, kuulen sotahuudon!

¹⁹Mu rind, mu rind, ma väänlen valudes. Oh, mu südameseinad! Mu süda tormitseb mu sees. Ma ei saa vaiki olla, sest ma kuulen sarvehäält, sõjakära.

²⁰Tuhoa tuhon päälle, koko maa tuhoutuu! Äkkiä ovat majani hajalla, telttani hetkessä riekaleina!

²⁰Hävingut kuulutatakse hävingu peale, sest kogu maa on rüüstatud; äkitselt rüüstatakse mu telgid, ühe hetkega mu telgiriided.

²¹Kuinka kauan minun pitää nähdä sotalippuja, kuulla sotatorven ääntä?"

²¹Kui kaua ma pean nägema lippu, kuulma sarvehäält?

²²-- Minun kansani on hullu, sanoo Herra. Se ei ymmärrä minua. Kaikki ovat kuin lapsia, eivät käsitä mitään. Pahaa he kyllä osaavat tehdä, mutta hyvään he eivät kykene.

²²Mu rahvas on ju meeletu, ta ei tunne mind; nad on rumalad lapsed, neil ei ole arusaamist; nad on küll targad tegema kurja, aga nad ei mõista teha head.

²³-- Minä katselin maata -- se oli autio ja tyhjä, ja taivasta -- sen valo oli sammunut.

²³Ma vaatasin maad, ja ennäe, see oli tühi ja paljas; ma vaatasin taeva poole, aga seal ei olnud valgust.

²⁴Minä katselin vuoria -- ne järkkyivät, ja kaikki kukkulat vapisivat.

²⁴Ma vaatasin mägesid, ja ennäe, need vabisesid ja kõik künkad kõikusid.

²⁵Minä katselin ympärilleni -- ei yhtään ihmistä, taivaan linnutkin olivat lentäneet pois.

²⁵Ma vaatasin, ja ennäe, ei olnud ühtegi inimest ja kõik taeva linnud olid põgenenud.

²⁶Minä katselin puutarhaa -- se oli pelkkää aavikkoa, kaupungit oli revitty maahan. Tämän kaiken oli saanut aikaan Herran hehkuva viha.

²⁶Ma vaatasin, ja ennäe, viljakas maa oli kõrb ja kõik linnad lõhutud Issanda vihalõõmast, tema palge ees.

²⁷Näin sanoo Herra: -- Koko maa tulee autioksi. Miksi en tekisi siitä loppua?

²⁷Sest Issand ütleb nõnda: Kõik maa peab saama lagedaks. Ometi ma ei tee lõppu.

²⁸Siksi maa valittaa ja taivas pimenee surusta. Mutta minkä olen päättänyt ja tuonut julki, siinä pysyn eikä mieleni muutu.

²⁸Seepärast leinab maa ja taevas ülal läheb mustaks; sest ma olen rääkinud ja otsustanud, ma ei kahetse seda ega loobu sellest.

²⁹Ratsumiesten ja jousimiesten huutoa pakenee jokainen kaupunki. Asukkaat piiloutuvat tiheikköihin, kiipeävät kallioille. Kaikki kaupungit hylätään, ketään ei jää niihin asumaan.

²⁹Ratsanike ja ammuküttide kisa pärast põgeneb iga linn: nad lähevad padrikuisse, tõusevad kaljudele; iga linn jäetakse maha ja keegi ei ela neis.

³⁰Sinä Jerusalem, tuhon oma! Miksi pukeudut loistavanpunaisiin vaatteisiin, miksi ripustat yllesi kultakoruja ja maalaat silmäsi luomivärillä? Turhaan sinä kaunistat itseäsi! Rakastajasi ovat sinut hylänneet, nyt he väijyvät henkeäsi.

³⁰Aga sina, rüüstatu, mida sa teed? Kuigi sa riietud purpurisse, kuigi sa ehid ennast kuldehetega, kuigi sa suurendad oma silmi värviga, ilustad sa ennast asjata. Su armastajad põlgavad sind ja nõuavad su elu.

³¹Kuulen äänen -- kuin synnyttävä nainen huutaisi, kuin ensisynnyttäjä voihkisi tuskasta. Se on tytär Siionin ääni. Hän voihkii ja ojentaa käsiään: "Voi minua! Minä menehdyn murhaajien käsiin!"

³¹Sest ma kuulen häält, nagu oleks keegi sünnitusvaludes, esmasünnitaja ahastust, Siioni tütre häält. Ta hingeldab ja ringutab käsi: 'Häda mulle, ma vaagun hinge tapjate käes!'