1Olen väsynyt elämään. Minä päästän valitukseni valloilleen. Olen katkera ja puhun tuskani julki.
1Mu hing on elust tüdinud, ma annan voli oma kaebusele, ma räägin oma hingekibeduses,
2Jumala, älä tuomitse minua syylliseksi! Kerro minulle, miksi käyt oikeutta minua vastaan.
2ma ütlen Jumalale: Ära mõista mind hukka! Anna mulle teada, miks sa mind kimbutad!
3Mitä sinä siitä hyödyt, että sorrat minua, että hyljeksit omien kättesi luomusta ja annat menestyksen valaista jumalattomien tiet?
3Kas sinu meelest on hea, et sa rõhud mind, et sa põlgad oma kätetööd, aga valgustad õelate nõupidamist?
4Onko sinulla samanlaiset silmät kuin meillä, näetkö sinä samalla tavoin kuin ihminen näkee?
4Ons sul lihalikud silmad või näed sa, nagu inimene näeb?
5Ovatko sinun päiväsi vähät kuin ihmisen päivät, hupenevatko sinun vuotesi niin kuin ihmisen vuodet?
5Ons su päevad nagu inimese päevad või on su aastad nagu mehe aastad,
6Sinä tutkit tarkoin minun rikkomukseni ja otat selvää, mitä syntejä olen ehkä tehnyt,
6et sa uurid mu süüd ja nõuad taga mu pattu,
7vaikka hyvin tiedät, että en ole syyllinen, ja tiedät, ettei sinun käsistäsi pelasta mikään.
7kuigi sa tead, et mina ei ole süüdlane ja et ei ole kedagi, kes sinu käest võiks päästa?
8Sinun kätesi ovat punoneet minut kokoon. Oletko nyt muuttanut mielesi, aiotko tuhota minut?
8Sinu käed kujundasid ja valmistasid mind üheskoos ümberringi - ja sa neelad mu ära!
9Muista, että olet itse minut tehnyt maan savesta! Nytkö teet minut maan tomuksi jälleen?
9Pea meeles, et sa mind oled teinud otsekui savist. Ja nüüd tahad mind jälle viia tagasi põrmu.
10Sinä vuodatit minut kuin maidon astiaan, sinä kiinteytit minut muotooni kuin juuston,
10Eks sa ole mind valanud nagu piima ja lasknud kalgendada juustu sarnaselt?
11olet pukenut minut lihaan ja nahkaan, liittänyt luilla ja jänteillä minut kokoon.
11Sa katsid mind naha ja lihaga ning põimisid ühte kontide ja kõõlustega.
12Sinä annoit minulle elämän, olit uskollinen, sinun huolenpitosi oli suojanani.
12Sa andsid mulle elu ja osaduse, ja su hoolitsus hoidis mu vaimu.
13Mutta tämä, mikä on minua kohdannut, oli jo valmiina sinun mielessäsi. Nyt minä tiedän, mitä sinä sydämessäsi haudoit.
13Aga selle sa talletasid oma südamesse, ma tean, et sul oli meeles see:
14Jos minä tein väärin, aina sinä olit siinä etkä koskaan jättänyt rankaisematta.
14kui mina pattu teen, siis valvad sina mind ega jäta mind karistamata.
15Ja nyt, jos olen syyllistynyt pahaan, voi minua! Mutta vaikka olisin elänyt kuinka nuhteettomasti, en silti voisi nostaa päätäni, sillä olisin yleinen pilkan kohde ja näkisin vain kurjuuteni.
15Häda mulle, kui oleksin süüdi! Aga isegi õigena ei julge ma pead tõsta, olles täis häbi ja nähes oma viletsust.
16Jos pidän pääni pystyssä, sinä metsästät minua kuin leijona, minä saan jälleen kokea tuon ihmeteltävän voimasi.
16Ja kui ma tõusekski, sa ajaksid mind taga nagu lõvi ja teeksid jälle mu kallal imetegusid.
17Yhä uusia todistajia sinä tuot eteeni, sinun vihasi kasvaa kasvamistaan, yhä uusia joukkoja sinä lähetät kimppuuni.
17Sa tood mu vastu uusi tunnistajaid ja kasvatad oma viha mu vastu, üha pannes vaeva mulle peale.
18Miksi vedit minut ulos äidinkohdusta? Kunpa olisin menehtynyt alkuuni eikä yksikään silmä olisi minua nähnyt!
18Miks tõid mind välja emaihust? Oleksin ometi hinge heitnud, et ükski silm ei oleks mind näinud!
19Kunpa minua ei olisi koskaan ollut! Minut olisi viety suoraan kohdusta hautaan.
19Siis oleks mind viidud emaüsast hauda, otsekui mind ei oleks olnudki.
20Ovathan päiväni vähät ja ne päättyvät pian. Päästä jo irti! Anna minun iloita hetki,
20Eks lakka mu päevade pisku? Jäta mind, et võiksin olla pisutki rõõmsam,
21ennen kuin menen pimeyden ja kuoleman varjon maahan, menen, enkä enää palaa,
21enne kui ma tagasitulekuta lähen pimeduse ja surmavarju maale,
22kuoleman varjon ja sekasorron maahan, synkkään maahan, maahan, jossa valokin on pimeyttä.
22maale, kus pimedus on pilkane, kus on surmavari ja kaos ja kus valguski on pimedus!'