¹Ja nyt he nauravat minulle, miehet, minua nuoremmat -- nuo, joiden isiä en pitänyt minään, en kelvollisina edes paimenkoirieni pariin!

¹Aga nüüd naeravad mind need, kes elupäevilt on minust nooremad, kelle isasid ma ei arvanud väärt panna oma karjakoerte sekka.

²Mitä hyötyä heistä olisi minulle? He ovat jo menettäneet voimansa,

²Mis kasu oleks mul isegi nende käte rammust, kui neil elujõudki on kadunud,

³he riutuvat puutteessa ja ankarassa nälässä, kaluavat kuivia varpuja autiossa maassa.

³kui nad puudusest ja näljast kurnatuina närivad puhtaks isegi põuase maa, kus eile oli laastamine ja hävitus?

⁴He keräävät pensaikosta suolaheinää, heidän leipänään ovat kinsterin juuret.

⁴Nad nopivad põõsaste juurest soolaheina ja leetpõõsa juur on neile leivaks.

⁵Ihmisten parista heidät on ajettu pois, niin kuin varasta heitä seuraavat vihaiset huudot.

⁵Nad on teiste hulgast ära aetud, nende peale karjutakse nagu varga peale.

⁶He asuvat rotkojen rinteillä maakuopissa ja kallionkoloissa.

⁶Nad peavad elama orunõlvades, muld- ja kaljukoobastes.

⁷Piikkipensaiden keskellä he ulvovat, karhiaisten alle he sulloutuvat yhteen.

⁷Nad karjuvad põõsaste vahel, nad kogunevad kureherneste alla -

⁸He ovat nimetöntä hylkyjoukkoa, piiskaniskuin heidät on karkotettu maasta.

⁸jõledad inimesed, nimetu rahva lapsed, kes on maalt välja aetud.

⁹Ja nuo ovat tehneet minusta pilkkalaulun! Heidän keskuudessaan minusta on tullut sananparsi.

⁹Ja nüüd olen mina saanud neile pilkelauluks, pean olema neile sõnakõlksuks.

¹⁰He inhoavat minua, pysyttelevät minusta kaukana, sumeilematta he sylkevät minua päin kasvoja.

¹⁰Nad jälestavad mind, hoiduvad minust ega jäta mulle näkku sülitamata.

¹¹Jumala on katkaissut minun jouseni jänteen, hän on lannistanut minut. Siksi ei mikään heitä pidättele, kun he näkevät minut.

¹¹Sest Jumal vallandas mu ammunööri ja alandas mind, ja nemad heitsid ohjad mu ees ära.

¹²Nuo käärmeensikiöt hyökkäävät kimppuuni, he lyövät jalat altani. Minun tuhokseni pystytetään rynnäkkövalleja.

¹²Paremalt poolt tõuseb see rämps: nad löövad mul jalad alt ja valmistavad minu jaoks oma hukatusteid.

¹³He ovat katkaisseet minulta pakotien. Halukkaasti, apua pyytämättä he ajavat minua perikatoon.

¹³Nad rikuvad mu jalgraja, aitavad kaasa mu hukkumiseks, ükski ei hoia neid tagasi.

¹⁴He tulevat kuin muurin leveästä murtumasta, he vyöryvät kohti ja tuovat tuhon.

¹⁴Nad tulevad nagu läbi laia prao, veeretavad endid sisse tormi ajal.

¹⁵Kauhu saa minut valtaansa, taivaan tuuliin katoaa arvoni ja kunniani, ja minun toivoni häipyy tyhjiin kuin pilvi.

¹⁵Mu kallale on asunud suur hirm: mu väärikus on otsekui tuulest viidud ja mu õnn on nagu möödunud pilv.

¹⁶Ja nyt, onnettomuudet tarttuvat minuun ja elämä valuu minusta pois.

¹⁶Ja nüüd on hing mu sees valatud tühjaks, viletsuspäevad on mind kätte saanud.

¹⁷Yön tullen tuska poraa luuni minusta irti, kipu nakertaa minua, se ei koskaan nuku.

¹⁷Öösiti pistab mul kontides ja mu valud ei pea vahet.

¹⁸Vaatteeni kiristyvät ympärilleni, paitani kiertyy kuristamaan minua.

¹⁸Suure jõuga haarab ta mind rõivaist; see pigistab mind otsekui kuuekaelus.

¹⁹Jumala on heittänyt minut maahan, ja minä olen kuin tomua ja tuhkaa.

¹⁹Jumal on heitnud mind savi sisse, ma olen saanud põrmu ja tuha sarnaseks.

²⁰Minä huudan sinua, mutta sinä et vastaa, minä seison sinun edessäsi, mutta sinä vain tuijotat minua.

²⁰Ma kisendan su poole, aga sa ei vasta mulle, ma seisan siin, aga sa ainult silmitsed mind.

²¹Olet muuttunut julmaksi minua kohtaan, rajusti sinun kätesi minua ravistelee.

²¹Sa oled muutunud julmaks mu vastu, sa kiusad mind oma vägeva käega.

²²Sinä nostat minut ratsaille tuulen selkään ja paiskaat alas, lyöt pirstoiksi.

²²Sa tõstad mind tuule kätte, lased mind ajada, tormihood lohistavad mind.

²³Minä tiedän, että sinä viet minut kuoleman käsiin, paikkaan, mihin päätyy kaikki mikä elää.

²³Tõesti, ma tean, et sa saadad mind surma - kõigi elavate kogunemiskotta.

²⁴Eikö raunioihin hautautunut kurkota kättään, eikö onnettomuuden uhri huuda apua?

²⁴Eks rusu all olija siruta käed, eks hukkuja karju appi?

²⁵Enkö minä itkenyt yhdessä kovaosaisten kanssa? Enkö minä surrut köyhien osaa?

²⁵Kas mina ei nutnud selle pärast, kellel oli raske aeg? Kas mul ei olnud kaastunnet vaesele?

²⁶Hyvää minä odotin, mutta paha tuli, odotin valoa, mutta tuli pimeys.

²⁶Aga kui ma ootasin head, tuli õnnetus, ja kui ma igatsesin valgust, tuli pimedus.

²⁷Sisälläni kuohuu, sydämeni ei rauhoitu, sillä jokainen päivä tuo vain tuskaa.

²⁷Mu sisemus keeb ega rahune, mind on tabanud viletsuspäevad.

²⁸Suruvaatteessa minä kuljen, aurinkoa ei näy. Ihmisten keskeltä minä kohottaudun ja anelen apua.

²⁸Ma käin mustana, aga mitte päikesest, tõusen koguduses üles ja karjun appi.

²⁹Sakaalit ovat minun veljiäni, minun kumppaneitani kamelikurjet!

²⁹Ma olen ðaakalitele vennaks ja jaanalindudele seltsiliseks.

³⁰Minun ihoni mustuu ja lohkeilee, luitani korventaa kuumeen polte.

³⁰Mu ihunahk on muutunud mustaks ja mu kondid hõõguvad kuumusest.

³¹Murhetta soi minun harppuni, minun huiluni itkun ääniä.

³¹Mu kandlemängust kujunes lein ja mu vilepilliloost nutjate hääl.