¹Herra, miksi olet niin kaukana, miksi kätket kasvosi meiltä ahdingon aikana?

¹Issand, miks sa seisad kaugel, miks sa peidad ennast hädaajal?

²Häikäilemättä jumalaton vainoaa köyhiä, saalistaa heitä kavalilla juonillaan.

²Vaesed saavad vaevatud riivatute uhkusest, olles kinni kavaluste kaudu, mis nad on välja mõelnud.

³Väärintekijä rehentelee mielihaluillaan, kiskuri kerskuu voitoistaan ja pilkkaa Herraa.

³Sest õel kiitleb oma hinge ihaldustest ja ahne kirub, põlastab Issandat.

⁴Jumalaton ylvästelee: "Ei Jumala rankaise. Ei häntä edes ole!" Siinä hänen ajatuksensa.

⁴Õel oma ülbuses hoopleb: 'Tema kättemaksu ei tule! Jumalat ei ole!' - need on kõik tema mõtted.

⁵Väärintekijä menestyy kaikessa, mitä tekee. Sinun tuomiosi eivät häntä kosketa. Hän hymähtää kaikille vastustajilleen,

⁵Tema käigud õnnestuvad alati; sinu õiglased kohtud on eemal kõrgel ta meelest; ta puhub kõigi oma vastaste peale.

⁶sanoo itsekseen: "Mikään ei minua horjuta! Vastoinkäymiset eivät minua kohtaa!"

⁶Ta ütleb oma südames: 'Mina ei kõigu, põlvest põlve ma olen see, kellele ei juhtu õnnetust!'

⁷Hänen suustaan tulvii kirousta, petosta ja uhkaa, hänen kielensä syytää tuhoa ja hävitystä.

⁷Ta suu on täis sajatusi, kavalust ja rõhumist; ta keele all on vaev ja nurjatus.

⁸Hän asettuu väijyksiin kylien liepeille ja murhaa salaa viattoman, vaanii katseellaan avutonta.

⁸Ta istub varitsemas õuede taga, salajases paigas ta tapab süütu, ta silmad luuravad õnnetut.

⁹Hän väijyy piilopaikassaan kuin leijona tiheikössä. Hän vaanii siepatakseen heikon, kaappaa köyhän verkkoonsa.

⁹Ta varitseb salajases paigas nagu lõvi padrikus; ta varitseb, et tabada viletsat; ta tababki tema, tõmmates teda oma võrku.

¹⁰Niin sortuu avuton ja heikko, köyhät joutuvat hänen valtansa alle.

¹⁰Ta küürutab ja lömitab, ja õnnetud langevad ta vägevate küünte vahele.

¹¹Hän sanoo itsekseen: "Ei Jumala välitä, hän on kääntänyt katseensa pois, ei hän mitään huomaa."

¹¹Ta ütleb oma südames: 'Jumal on unustanud, ta on oma palge peitnud, ta ei näe ilmaski!'

¹²Riennä avuksi, Herra! Jumala, kohota kätesi! Älä unohda avuttomia!

¹²Tõuse, Issand, tõsta oma käsi üles, oh Jumal! Ära unusta viletsaid!

¹³Miksi jumalaton saa pilkata sinua, Herra? Miten hän voi ajatella, ettei Jumala rankaise?

¹³Mispärast teotab õel Jumalat? Ta mõtleb oma südames, et sina ei hooli sellest.

¹⁴Sinä näet kaiken, tuska ja murhe ei jää sinulta huomaamatta, sinä ojennat kätesi. Sinulle köyhä ja orpo uskovat asiansa, sinä annat avun.

¹⁴Sina oled seda näinud, sest sina näed vaeva ja meelekibedust, et tasuda oma käega; õnnetu jätab enese sinu hooleks, sina oled vaeslapse abimees.

¹⁵Murra jumalattomien voima, rankaise heitä, tee loppu vääryydestä!

¹⁵Murra katki õelate käsivars, maksa kätte kurja õelus, kuni sa seda enam ei leia!

¹⁶Herra on kuningas aina ja iäti! Vierailla kansoilla ei ole sijaa hänen maassaan.

¹⁶Issand on kuningas ikka ja igavesti, paganad on kadunud tema maalt.

¹⁷Herra, sinä kuulet, mitä köyhät kaipaavat. Sinä kuuntelet tarkoin, sinä rohkaiset heitä.

¹⁷Viletsate igatsemist sa kuuled, Issand; sina kinnitad nende südant, su kõrv paneb neid tähele,

¹⁸Sinä hankit oikeuden orvolle ja sorretulle, eikä pelko enää aja ketään pois maasta.

¹⁸et mõista õiglast kohut vaeslapsele ja rõhutule, et mullast saadud inimene enam ei ajaks hirmu peale.