¹Seitsemän päivän kuluttua Job avasi suunsa. Hän kirosi syntymänsä päivän

¹Après cela, Job ouvrit la bouche et maudit le jour de sa naissance.

²ja sanoi:

²Il prit la parole et dit:

³-- Kadotkoon jäljettömiin se päivä, jona synnyin, yö, joka tiesi kertoa: poika on siinnyt.

³Périsse le jour où je suis né, Et la nuit qui dit: Un enfant mâle est conçu!

⁴Haihtukoon pimeään se päivä, älköön Jumala taivaassaan muistako sitä, älköön aamun valo sitä koskettako.

⁴Ce jour! qu'il se change en ténèbres, Que Dieu n'en ait point souci dans le ciel, Et que la lumière ne rayonne plus sur lui!

⁵Kuoleman varjo vieköön sen mukanaan, musta pilvi peittäköön sen, auringon pimentyminen säikyttäköön sen pois.

⁵Que l'obscurité et l'ombre de la mort s'en emparent, Que des nuées établissent leur demeure au-dessus de lui, Et que de noirs phénomènes l'épouvantent!

⁶Nielköön synkkä pimeys sen yön, niin ettei sitä lasketa vuoden päiviin, että se katoaa kuukauden öiden kierrosta.

⁶Cette nuit! que les ténèbres en fassent leur proie, Qu'elle disparaisse de l'année, Qu'elle ne soit plus comptée parmi les mois!

⁷Hedelmätön olkoon se yö, ilosta tyhjä.

⁷Que cette nuit devienne stérile, Que l'allégresse en soit bannie!

⁸Sen päivän lävistäköön kirous, joka herättäisi itsensä Leviatanin.

⁸Qu'elle soit maudite par ceux qui maudissent les jours, Par ceux qui savent exciter le léviathan!

⁹Pimetkööt sen aamun tähdet, älköön se yö nähkö sarastuksen valoa, turhaan se odottakoon päivänkoiton katsetta.

⁹Que les étoiles de son crépuscule s'obscurcissent, Qu'elle attende en vain la lumière, Et qu'elle ne voie point les paupières de l'aurore!

¹⁰Se päivä ja yö ei sulkenut edestäni kohdun porttia, ei kätkenyt silmiltäni tätä kärsimystä.

¹⁰Car elle n'a pas fermé le sein qui me conçut, Ni dérobé la souffrance à mes regards.

¹¹Miksi en syntynyt kuolleena, miksi en menehtynyt tultuani äidin kohdusta?

¹¹Pourquoi ne suis-je pas mort dans le ventre de ma mère? Pourquoi n'ai-je pas expiré au sortir de ses entrailles?

¹²Miksi äitini polvet ottivat minut vastaan, miksi rinnat antoivat ravinnon?

¹²Pourquoi ai-je trouvé des genoux pour me recevoir, Et des mamelles pour m'allaiter?

¹³Minä lepäisin haudassa aivan hiljaa, nukkuisin, minulla olisi rauha.

¹³Je serais couché maintenant, je serais tranquille, Je dormirais, je reposerais,

¹⁴Minä lepäisin kuninkaiden ja mahtimiesten seurassa, noiden, jotka ovat jättäneet jälkeensä muistomerkkejä, mahtavia raunioita.

¹⁴Avec les rois et les grands de la terre, Qui se bâtirent des mausolées,

¹⁵Minä lepäisin ruhtinaitten seurassa, noiden, joilla oli kultaa, jotka täyttivät palatsinsa hopealla.

¹⁵Avec les princes qui avaient de l'or, Et qui remplirent d'argent leurs demeures.

¹⁶Niin kuin kuollut sikiö olisin poissa, maahan kaivettu ja olematon, niin kuin lapsi, joka ei päivänvaloa nähnyt.

¹⁶Ou je n'existerais pas, je serais comme un avorton caché, Comme des enfants qui n'ont pas vu la lumière.

¹⁷Siellä pahantekijöitten raivo lakkaa ja itsensä uuvuksiin raataneet saavat levon,

¹⁷Là ne s'agitent plus les méchants, Et là se reposent ceux qui sont fatigués et sans force;

¹⁸siellä pääsevät vangit vaivastaan, piiskurien huudot eivät enää heitä ahdista.

¹⁸Les captifs sont tous en paix, Ils n'entendent pas la voix de l'oppresseur;

¹⁹Yhtä ovat siellä pieni ja suuri, orja on herrastaan vapaa.

¹⁹Le petit et le grand sont là, Et l'esclave n'est plus soumis à son maître.

²⁰Miksi hän antaa elämän valon sille, jonka osa on kärsimys, miksi niille, joiden elämä on täynnä katkeruutta?

²⁰Pourquoi donne-t-il la lumière à celui qui souffre, Et la vie à ceux qui ont l'amertume dans l'âme,

²¹He odottavat kuolemaa, mutta se ei tule, he etsivät sitä enemmän kuin aarretta.

²¹Qui espèrent en vain la mort, Et qui la convoitent plus qu'un trésor,

²²Kun kuolema heidät korjaa, he iloitsevat, heidän suurin riemunsa on hauta.

²²Qui seraient transportés de joie Et saisis d'allégresse, s'ils trouvaient le tombeau?

²³Miksi hän antaa elämän valon miehelle, joka on Jumalan saartama, jolta tie on kadonnut?

²³A l'homme qui ne sait où aller, Et que Dieu cerne de toutes parts?

²⁴Minun leipääni on itku ja voihke, veden lailla virtaa minun valitukseni.

²⁴Mes soupirs sont ma nourriture, Et mes cris se répandent comme l'eau.

²⁵Mitä kammosin ja kauhistuin, se tapahtui, mitä eniten pelkäsin, se kohtasi minut.

²⁵Ce que je crains, c'est ce qui m'arrive; Ce que je redoute, c'est ce qui m'atteint.

²⁶Ei rauhaa, ei lepoa, ei tyventä hetkeksikään, yhä uudelleen tuska lyö ylitseni.

²⁶Je n'ai ni tranquillité, ni paix, ni repos, Et le trouble s'est emparé de moi.