¹Voi! Vihansa pilveen Herra on peittänyt tytär Siionin! Taivaasta maahan hän heitti sinut, Israelin kruunun. Vihansa päivänä hän ei säästänyt koroketta, joka on hänen valtaistuimensa edessä.

¹Eh quoi! le Seigneur, dans sa colère, a couvert de nuages la fille de Sion! Il a précipité du ciel sur la terre la magnificence d'Israël! Il ne s'est pas souvenu de son marchepied, Au jour de sa colère!

²Herra tuhosi säälimättä kaikki Jaakobin asuinsijat, vihassaan hän repi raunioiksi Juudan linnoitukset, hajotti ne maahan. Herra häpäisi kuningaskunnan ja sen ruhtinaat.

²Le Seigneur a détruit sans pitié toutes les demeures de Jacob; Il a, dans sa fureur, renversé les forteresses de la fille de Juda, Il les a fait rouler à terre; Il a profané le royaume et ses chefs.

³Vihasta hehkuen hän mursi Israelin voiman ja vallan, hän veti pois suojelevan kätensä, kun vihollinen saapui. Hän poltti Jaakobin kuin liekehtivä tuli, joka nielee kaiken.

³Il a, dans son ardente colère, abattu toute la force d'Israël; Il a retiré sa droite en présence de l'ennemi; Il a allumé dans Jacob des flammes de feu, Qui dévorent de tous côtés.

⁴Hän jännitti jousensa kuin vihollinen, valmiina ampumaan nuolen. Kuin vihamies hän tappoi kaiken, mistä silmä oli iloinnut. Kiivaudessaan hän sytytti tuleen Siionin tyttären majan.

⁴Il a tendu son arc comme un ennemi; Sa droite s'est dressée comme celle d'un assaillant; Il a fait périr tout ce qui plaisait aux regards; Il a répandu sa fureur comme un feu sur la tente de la fille de Sion.

⁵Herra oli kuin vihollinen, hän teki lopun Israelista, hävitti kaikki sen palatsit, tuhosi sen linnoitukset. Hän täytti Juudan surulla ja murheella.

⁵Le Seigneur a été comme un ennemi; Il a dévoré Israël, il a dévoré tous ses palais, Il a détruit ses forteresses; Il a rempli la fille de Juda de plaintes et de gémissements.

⁶Oman majansa hän tuhosi, hävitti puutarhansa, löi maan tasalle pyhäkkönsä. Juhlapäivän ja sapatin hän antoi unohtua Siionissa. Kauhistuttavassa vihassaan hän hylkäsi kuninkaan ja papit.

⁶Il a dévasté sa tente comme un jardin, Il a détruit le lieu de son assemblée; L'Eternel a fait oublier en Sion les fêtes et le sabbat, Et, dans sa violente colère, il a rejeté le roi et le sacrificateur.

⁷Myös oman alttarinsa hän jätti, hylkäsi temppelinsä. Hän antoi vihollisen käsiin palatsit ja muurit. Silloin kaikui Herran huoneessa melu ja meteli kuin juhlapäivänä ikään.

⁷Le Seigneur a dédaigné son autel, repoussé son sanctuaire; Il a livré entre les mains de l'ennemi les murs des palais de Sion; Les cris ont retenti dans la maison de l'Eternel, Comme en un jour de fête.

⁸Herra oli päättänyt hävittää Siionin muurit. Tarkoin hän tiesi, mitä teki. Ei hän vetänyt kättään tuhoamasta: valli ja muuri itkivät kohtaloaan, yhdessä ne sortuivat.

⁸L'Eternel avait résolu de détruire les murs de la fille de Sion; Il a tendu le cordeau, il n'a pas retiré sa main sans les avoir anéantis; Il a plongé dans le deuil rempart et murailles, Qui n'offrent plus ensemble qu'une triste ruine.

⁹Portit ovat kaatuneet maahan, hän särki niiden salvat. Kuningas ja ruhtinaat ovat vieraalla maalla, enää ei opeteta Jumalan lakia, enää eivät profeetat saa näkyjä Herralta.

⁹Ses portes sont enfoncées dans la terre; Il en a détruit, rompu les barres. Son roi et ses chefs sont parmi les nations; il n'y a plus de loi. Même les prophètes ne reçoivent aucune vision de l'Eternel.

¹⁰Maassa istuvat vaiti Siionin vanhimmat. He sirottelevat multaa hiuksiinsa, pukeutuvat säkkivaatteeseen. Maahan painavat päänsä Jerusalemin nuoret tytöt.

¹⁰Les anciens de la fille de Sion sont assis à terre, ils sont muets; Ils ont couvert leur tête de poussière, Ils se sont revêtus de sacs; Les vierges de Jérusalem laissent retomber leur tête vers la terre.

¹¹Silmäni riutuvat kyynelistä, sisintäni polttaa tuska. Voimani valuvat maahan kansani sortumisen tähden. Lapset ja imeväiset nääntyvät kaupungin kaduilla.

¹¹Mes yeux se consument dans les larmes, mes entrailles bouillonnent, Ma bile se répand sur la terre, A cause du désastre de la fille de mon peuple, Des enfants et des nourrissons en défaillance dans les rues de la ville.

¹²He sanovat äidilleen: "Anna leipää, anna viiniä!" He vaipuvat maahan kaupungin kaduille kuin kuolettavasti haavoittuneet ja heittävät henkensä äidin sylissä.

¹²Ils disaient à leurs mères: Où y a-t-il du blé et du vin? Et ils tombaient comme des blessés dans les rues de la ville, Ils rendaient l'âme sur le sein de leurs mères.

¹³Mitä minä sanoisin sinulle, tytär Jerusalem, mihin vertaisin sinua? Kenen kohtaloa muistuttaa sinun kohtalosi, Siion, mistä löydän lohdutuksen sanat? Suuri kuin meri on sinun vammasi, kuka voi parantaa sinut?

¹³Que dois-je te dire? à quoi te comparer, fille de Jérusalem? Qui trouver de semblable à toi, et quelle consolation te donner, Vierge, fille de Sion? Car ta plaie est grande comme la mer: qui pourra te guérir?

¹⁴Profeettojesi näyt olivat petosta ja harhaa. Syntiäsi he eivät paljastaneet, eivät kääntäneet kohtaloasi. Vääriä ja eksyttäviä olivat heidän ennussanansa.

¹⁴Tes prophètes ont eu pour toi des visions vaines et fausses; Ils n'ont pas mis à nu ton iniquité, Afin de détourner de toi la captivité; Ils t'ont donné des oracles mensongers et trompeurs.

¹⁵Ohikulkijat lyövät käsiään yhteen, pilkkaavat sinua. He viheltävät ja pudistavat päätään katsellessaan tytär Jerusalemia: "Tämäkö on se kaupunki, jota sanottiin kauneudessaan täydelliseksi, koko maan iloksi?"

¹⁵Tous les passants battent des mains sur toi, Ils sifflent, ils secouent la tête contre la fille de Jérusalem: Est-ce là cette ville qu'on appelait une beauté parfaite, La joie de toute la terre?

¹⁶Kaikki sinun vihollisesi ilkkuvat sinua. He viheltävät, irvistelevät ja sanovat: "Nyt me olemme sinut tuhonneet! Vihdoinkin on tullut päivä, jota odotimme. Omin silmin saimme sen nähdä!"

¹⁶Tous tes ennemis ouvrent la bouche contre toi, Ils sifflent, ils grincent des dents, Ils disent: Nous l'avons engloutie! C'est bien le jour que nous attendions, nous l'avons atteint, nous le voyons!

¹⁷Herra teki sen, minkä oli aikonut, hän toteutti sanansa, jonka oli ilmoittanut jo kauan sitten. Säälimättä hän hajotti sinut, antoi vihollisillesi riemuvoiton, vihamiehillesi täyden vallan.

¹⁷L'Eternel a exécuté ce qu'il avait résolu, Il a accompli la parole qu'il avait dès longtemps arrêtée, Il a détruit sans pitié; Il a fait de toi la joie de l'ennemi, Il a relevé la force de tes oppresseurs.

¹⁸Huutakaa Herraa, huutakaa sydämenne pohjasta, te Siionin muurit! Anna kyyneltesi virrata kuin puro päivät ja yöt, vailla hetkenkään lepoa, Siion! Älkööt silmäsi kuivuko.

¹⁸Leur coeur crie vers le Seigneur... Mur de la fille de Sion, répands jour et nuit des torrents de larmes! Ne te donne aucun relâche, Et que ton oeil n'ait point de repos!

¹⁹Nouse, huuda ja valita yöllä, jokaisen vartiovuoron aikaan. Vuodata sydämesi tuska Herran kasvojen eteen. Kohota kätesi häntä kohti lastesi elämän puolesta. Heitä viruu joka kadunkulmassa, he nääntyvät nälkään.

¹⁹Lève-toi, pousse des gémissements à l'entrée des veilles de la nuit! Répands ton coeur comme de l'eau, en présence du Seigneur! Lève tes mains vers lui pour la vie de tes enfants Qui meurent de faim aux coins de toutes les rues!

²⁰"Katso, Herra! Katso, kenelle olet tämän tehnyt! Naiset syövät oman ruumiinsa hedelmät, omat lapsensa, itse synnyttämänsä! Herran temppelissä tapetaan papit ja profeetat!

²⁰Vois, Eternel, regarde qui tu as ainsi traité! Fallait-il que des femmes dévorassent le fruit de leurs entrailles, Les petits enfants objets de leur tendresse? Que sacrificateurs et prophètes fussent massacrés dans le sanctuaire du Seigneur?

²¹"Katujen pölyssä makaavat lapset ja vanhukset. Neidot ja nuoret miehet ovat kaatuneet miekkaan. Sinä iskit heidät hengiltä vihasi päivänä, teurastit säälimättä.

²¹Les enfants et les vieillards sont couchés par terre dans les rues; Mes vierges et mes jeunes hommes sont tombés par l'épée; Tu as tué, au jour de ta colère, Tu as égorgé sans pitié.

²²"Kaikki, joita sydämeni kauhistuu, sinä kutsuit tänne kuin juhlaan. Herran vihan päivänä ei ollut pelastunutta, kukaan ei päässyt pakoon. Voi lapsiani, jotka synnytin ja kasvatin! Vihollinen teki heistä lopun."

²²Tu as appelé de toutes parts sur moi l'épouvante, comme à un jour de fête. Au jour de la colère de l'Eternel, il n'y a eu ni réchappé ni survivant. Ceux que j'avais soignés et élevés, Mon ennemi les a consumés.