¹Neito: Olen Saaronin ketojen kukka, laaksojen lilja.

¹Io sono la rosa di Saron, il giglio delle valli.

²Mies: Kuin lilja ohdakkeiden keskellä on minun armaani neitojen keskellä.

²Quale un giglio tra le spine, tale è l’amica mia tra le fanciulle.

³Neito: Kuin omenapuu metsän puiden keskellä on rakkaani nuorukaisten keskellä. Sen puun varjoon kaipaan lepäämään, sen hedelmä maistuu suussani makealta.

³Qual è un melo fra gli alberi del bosco, tal è l’amico mio fra i giovani. Io desidero sedermi alla sua ombra, e il suo frutto è dolce al mio palato.

⁴Neito: Hän vei minut viinitupaan, ja yllämme hulmusi rakkauden viiri.

⁴Egli m’ha condotta nella casa del convito, e l’insegna che spiega su di me è Amore.

⁵Tuokaa minulle rusinaterttuja, että vahvistun, tuokaa omenoita, että virvoitun -- minä olen rakkaudesta sairas!

⁵Fortificatemi con delle schiacciate d’uva, sostentatemi con de’ pomi, perch’io son malata d’amore.

⁶Hänen vasen kätensä on pääni alla, hänen oikea kätensä hyväilee minua.

⁶La sua sinistra sia sotto al mio capo, e la sua destra m’abbracci!

⁷Minä vannotan teitä, Jerusalemin tytöt, gasellien ja villipeurojen kautta: älkää häiritkö rakkauttamme, älkää häiritkö, ennen kuin itse haluamme herätä!

⁷O figliuole di Gerusalemme, io vi scongiuro per le gazzelle, per le cerve dei campi, non svegliate, non svegliate l’amor mio, finch’essa non lo desideri!

⁸Neito: Rakkaani tulee, minä kuulen hänen äänensä! Hän kiitää yli vuorten, hän kirmaa yli kukkuloiden!

⁸Ecco la voce del mio amico! Eccolo che viene, saltando per i monti, balzando per i colli.

⁹Kuin gaselli on minun rakkaani, hän on kuin nuori peura. Siinä hän on! Hän pysähtyy ja jää talomme seinustalle. Hän katsoo ikkunan takaa, kurkistaa säleikön raosta.

⁹L’amico mio è simile a una gazzella o ad un cerbiatto. Eccolo, egli sta dietro al nostro muro, e guarda per la finestra, lancia occhiate attraverso alle persiane.

¹⁰Rakkaani puhkeaa puhumaan. Mies: Nouse, kalleimpani, kauneimpani, tule kanssani ulos!

¹⁰Il mio amico parla e mi dice: Lèvati, amica mia, mia bella, e vientene,

¹¹Talvi on mennyt, sade on laannut, se on kaikonnut pois.

¹¹poiché, ecco, l’inverno è passato, il tempo delle piogge è finito, se n’è andato;

¹²Kukat nousevat maasta, laulun aika on tullut, joka puolella huhuavat metsäkyyhkyt.

¹²i fiori appaion sulla terra, il tempo del cantare è giunto, e la voce della tortora si fa udire nelle nostre contrade.

¹³Viikunapuussa kypsyvät ensi hedelmät, viiniköynnöksen nuput aukeavat ja levittävät tuoksuaan. Nouse, kalleimpani, kauneimpani, tule kanssani ulos!

¹³Il fico ha messo i suoi ficucci, e le viti fiorite esalano il loro profumo. Lèvati, amica mia, mia bella, e vientene".

¹⁴Kyyhkyni, kallion kätkemä, vuoren seinässä lymyävä, anna minun nähdä kasvosi, anna minun kuulla äänesi, sillä sinun äänesi on suloinen, ihanat ovat sinun kasvosi.

¹⁴O mia colomba, che stai nelle fessure delle rocce, nel nascondiglio delle balze, mostrami il tuo viso, fammi udire la tua voce; poiché la tua voce è soave, e il tuo viso è bello.

¹⁵Muut: Auttakaa meitä, ottakaa kiinni ketut, ketunpojat, jotka turmelevat viinitarhat! Köynnöksemme ovat juuri nupullaan!

¹⁵Pigliateci le volpi, le volpicine che guastano le vigne, poiché le nostre vigne sono in fiore!

¹⁶Neito: Rakkaani on minun ja minä olen hänen, liljojen keskellä on hänen laidunmaansa.

¹⁶Il mio amico è mio, ed io son sua: di lui, che pastura il gregge fra i gigli.

¹⁷Kun tuulenhenki illalla viriää ja varjot pitenevät, tule silloin, rakkaani, riennä kuin gaselli, tule kuin peura tuoksuville kummuille!

¹⁷Prima che spiri l’aura del giorno e che le ombre fuggano, torna, amico mio, come la gazzella od il cerbiatto sui monti che ci separano!