¹Seitsemän päivän kuluttua Job avasi suunsa. Hän kirosi syntymänsä päivän

¹¶ I muri i tenei ka puaki te mangai o Hopa, a ka kanga e ia tona ra.

²ja sanoi:

²Na ka oho a Hopa, ka mea,

³-- Kadotkoon jäljettömiin se päivä, jona synnyin, yö, joka tiesi kertoa: poika on siinnyt.

³Kia ngaro te ra i whanau ai ahau, te po i korerotia ai, He tamaroa kei roto i te kopu.

⁴Haihtukoon pimeään se päivä, älköön Jumala taivaassaan muistako sitä, älköön aamun valo sitä koskettako.

⁴Waiho taua ra mo te pouri; kaua e tirohia iho e te Atua i runga; kaua hoki e whitingia e te marama.

⁵Kuoleman varjo vieköön sen mukanaan, musta pilvi peittäköön sen, auringon pimentyminen säikyttäköön sen pois.

⁵Kia poke ia i te pouri, i te atarangi hoki o te mate; kia tauria iho e te kapua; kia whakawehia ano hoki e te whakapouritanga o te ra.

⁶Nielköön synkkä pimeys sen yön, niin ettei sitä lasketa vuoden päiviin, että se katoaa kuukauden öiden kierrosta.

⁶Na ko taua po, kia mau pu i te pouri kerekere: kei honoa ki nga ra o te tau; kei huihuia atu ina taua nga marama.

⁷Hedelmätön olkoon se yö, ilosta tyhjä.

⁷Nana, kia mokemoke taua po, kaua te reo koa e uru ki roto.

⁸Sen päivän lävistäköön kirous, joka herättäisi itsensä Leviatanin.

⁸Kia kanga hoki e te hunga kanga i te ra, e te hunga mohio ki te whakaara rewiatana.

⁹Pimetkööt sen aamun tähdet, älköön se yö nähkö sarastuksen valoa, turhaan se odottakoon päivänkoiton katsetta.

⁹Kia pouri nga whetu o tona kakarauritanga; kia tatari ki te marama, a kahore noa iho; kei kite hoki i te takiritanga ata.

¹⁰Se päivä ja yö ei sulkenut edestäni kohdun porttia, ei kätkenyt silmiltäni tätä kärsimystä.

¹⁰Mona kihai i tutaki i nga tatau o te kopu o toku whaea, kihai i huna i te mauiui kei kitea e ahau.

¹¹Miksi en syntynyt kuolleena, miksi en menehtynyt tultuani äidin kohdusta?

¹¹¶ He aha ahau te mate ai i te kopu? He aha te hemo ai i toku putanga mai i te kopu?

¹²Miksi äitini polvet ottivat minut vastaan, miksi rinnat antoivat ravinnon?

¹²He aha i rite wawe ai nga turi moku, me nga u hei ngote maku?

¹³Minä lepäisin haudassa aivan hiljaa, nukkuisin, minulla olisi rauha.

¹³Me i pena, kua ata takoto ahau, te ai he whakaohooho, moe ana ahau: katahi ahau ka whai okiokinga,

¹⁴Minä lepäisin kuninkaiden ja mahtimiesten seurassa, noiden, jotka ovat jättäneet jälkeensä muistomerkkejä, mahtavia raunioita.

¹⁴I roto i nga kingi, i nga kaiwhakatakoto whakaaro o te whenua i hanga nei i nga wahi mokemoke mo ratou,

¹⁵Minä lepäisin ruhtinaitten seurassa, noiden, joilla oli kultaa, jotka täyttivät palatsinsa hopealla.

¹⁵I roto ranei i nga rangatira whai koura, o ratou nei whare ki tonu i te hiriwa:

¹⁶Niin kuin kuollut sikiö olisin poissa, maahan kaivettu ja olematon, niin kuin lapsi, joka ei päivänvaloa nähnyt.

¹⁶Kua kahore noa iho ranei, kua pera me te materoto e ngaro nei, me nga kohungahunga kahore nei e kite i te marama.

¹⁷Siellä pahantekijöitten raivo lakkaa ja itsensä uuvuksiin raataneet saavat levon,

¹⁷Mutu ake i reira te whakararuraru a te hunga kino; okioki ana i reira te hunga kua mauiui nga uaua.

¹⁸siellä pääsevät vangit vaivastaan, piiskurien huudot eivät enää heitä ahdista.

¹⁸Ata noho ana nga herehere i reira, te rongo i te reo o te kaitukino.

¹⁹Yhtä ovat siellä pieni ja suuri, orja on herrastaan vapaa.

¹⁹Kei reira te iti, te rahi, kahore hoki he rangatira o te pononga.

²⁰Miksi hän antaa elämän valon sille, jonka osa on kärsimys, miksi niille, joiden elämä on täynnä katkeruutta?

²⁰¶ He aha te marama i homai ai ki te tangata kei roto nei i te mate? te ora ki te tangata kua kawa te wairua?

²¹He odottavat kuolemaa, mutta se ei tule, he etsivät sitä enemmän kuin aarretta.

²¹E koingo nei ki te mate, heoi kahore noa iho; e keri ana kia taea ia, nui atu i te keri i nga taonga huna.

²²Kun kuolema heidät korjaa, he iloitsevat, heidän suurin riemunsa on hauta.

²²Hari pu ratou, koa ana, ina kitea te urupa.

²³Miksi hän antaa elämän valon miehelle, joka on Jumalan saartama, jolta tie on kadonnut?

²³He aha ano te marama i homai ai ki te tangata kua huna nei tona ara, kua oti nei te tutakitaki mai e te Atua?

²⁴Minun leipääni on itku ja voihke, veden lailla virtaa minun valitukseni.

²⁴Kiano hoki ahau i kai, kua tae mai taku mapu: ano he wai oku hamama e ringihia ana.

²⁵Mitä kammosin ja kauhistuin, se tapahtui, mitä eniten pelkäsin, se kohtasi minut.

²⁵No te mea kua tae mai ki ahau te mea whakawehi e wehi nei ahau; ko taku e pawera nei kua pa ki ahau.

²⁶Ei rauhaa, ei lepoa, ei tyventä hetkeksikään, yhä uudelleen tuska lyö ylitseni.

²⁶Kahore oku humarie, kahore oku ata noho, ehara i te mea e okioki ana; na kua puta te raruraru.