1Temanilainen Elifas alkoi nyt puhua. Hän sanoi:
1¶ Katahi a Eripata Temani ka oho, ka mea,
2-- Pahastutko, jos rohkenen puhua sinulle? Kuka voisi kauemmin pysyä vaiti!
2Ki te anga matou ki te korero ki a koe, e pouri ranei koe? otira e taea e wai te pehi te kupu?
3Olet itse opettanut monia, ohjannut oikeaan, olet tarttunut voimatonta kädestä.
3Nana, he tokomaha i whakaakona e koe: nau hoki i whakakaha nga ringa kahakore.
4Sinun sanasi ovat auttaneet kaatuneen pystyyn, sinä olet rohkaissut horjuvaa.
4Ara ana i au kupu te tangata e hinga ana; nau hoki i kaha ai nga turi kua piko.
5Kun vastoinkäyminen tulee omalle kohdallesi, et kestä hetkeäkään. Kun se koskettaa sinua, joudut kauhun valtaan.
5Inaianei kua tae mai ki a koe, a e hemo ana koe: e pa ana ki a koe, ohorere ana koe.
6Sinun luottamuksesi perustana on jumalanpelko, sinun toivosi perustana oman vaelluksesi puhtaus.
6He taka ianei kei tou wehi ki te Atua he okiokinga whakaaro mou? Kei te tapatahi o ou huarahi he tumanakohanga mou?
7Mutta sano minulle: milloin on viaton joutunut tuhoon, milloin on oikeamielinen hukkunut?
7¶ Maharatia ra, ko wai o nga tangata harakore i huna? I ngaro ranei ki hea te hunga tika?
8Ne, jotka kyntävät vääryyden peltoa ja kylvävät pahaa, ne myös korjaavat tuhon ja turmion, sen olen nähnyt.
8Ko taku hoki tenei i kite ai, ko te hunga e parau ana i te he, e rua ana i te raruraru, ko ia ra ano ta ratou e kokoti ai.
9Kun Jumala henkäisee, he tuhoutuvat, hänen vihansa tuuli pyyhkäisee heidät pois.
9Huna ana ratou e te ha o te Atua, moti iho ratou i te hau o tona riri.
10Leijona karjuu, nuori leijona ärisee, mutta petojen hampaat murskataan.
10Ko te hamama o te raiona, ko te reo o te raiona tutu, ko nga niho o nga kuao raiona, whati ana.
11Saalista vailla jalopeura nääntyy, pennut joutuvat hajalle, kauas toisistaan.
11Ngaro ana te raiona katua i te kore kai, a marara noa atu nga kuao a te raiona.
12Kuin varkain tuli jostakin sana, minun korvani kuulivat kaukaisen huminan.
12¶ Na i kawea pukutia mai he korero ki ahau, a kapohia ana e toku taringa he komuhumuhu.
13Se tuli niin kuin uninäyt tulevat häilyen yössä keskelle syvintä unta,
13I nga whakaaroaronga, no nga kite o te po, i te mea ka au iho te moe a te tangata,
14se kouraisi minua, ja minä vapisin, kaikki jäseneni tärisivät kauhusta,
14Ka pa te wehi ki ahau, me te ihiihi, a wiri ana oku wheua katoa.
15minä tunsin henkäyksen kasvoillani, ihokarvani nousivat pystyyn,
15Na ka tika atu he wairua i toku aroaro, tutu ana nga huruhuru o toku kikokiko.
16kun jokin pysähtyi eteeni, en tiedä mikä, silmieni edessä outo hahmo. Tuli hiljaista, ja minä kuulin äänen:
16Tu ana ia, otiia kihai ahau i mohio ki tona mata; he ahua te mea i toku aroaro: tu puku ana; na ka rongo ahau i te reo e ki ana,
17Voiko ihminen olla oikeassa ja Jumala väärässä? Voiko ihminen olla puhdas Luojansa silmissä?
17He nui atu ranei te tika o te tangata i to te Atua? He nui atu ranei i to tona Kaihanga to ma o te tangata?
18Ei Jumala luota edes omiin palvelijoihinsa, enkeleitäänkin hän nuhtelee virheistä.
18Nana, kahore rawa ia e whakawhirinaki ki ana pononga; a ki tana, he he kei ana anahera.
19Kuinka hän luottaisi savimajan asukkaisiin? Tomusta heidät on tehty, hän voi musertaa heidät kuin koiperhosen.
19Tera atu to te hunga e noho ana i roto i nga whare uku, he puehu to ratou turanga; mongamonga kau ratou i te aroaro o te purehurehu.
20Aamulla ihminen herää, illalla hän on poissa ja unohdettu, ikuisiksi ajoiksi,
20I waenganui o te ata, o te ahiahi, ka whakangaromia ratou; huna ana ratou ake tonu atu, te ai tetahi hei whakaaro atu.
21hänen telttanuoransa kiskaistaan irti, ja hän kuolee tietämättä, miksi.
21Kahore ranei to ratou taura here teneti i motuhia i roto i a ratou? Mate ana ratou, kahore hoki he matauranga.