¹Jaakob jäi asumaan Kanaaninmaahan, missä jo hänen isänsä oli asunut muukalaisena.

¹Yakup babasının yabancı olarak kalmış olduğu Kenan ülkesinde yaşadı.

²Tämä on kertomus Jaakobin suvun vaiheista. Kun Joosef oli seitsentoistavuotias, hän paimensi lampaita ja vuohia velipuoliensa, Bilhan ja Silpan poikien kanssa, ja hänellä oli tapana kannella heis- tä isälleen.

²Yakup soyunun öyküsü: Yusuf on yedi yaşında bir gençti. Babasının karıları Bilha ve Zilpadan olan üvey kardeşleriyle birlikte sürü güdüyordu. Kardeşlerinin yaptığı kötülükleri babasına ulaştırırdı.

³Israel rakasti Joosefia enemmän kuin muita poikiaan, sillä Joosef oli syntynyt hänelle hänen vanhoilla päivillään. Isä teetti Joosefille pitkän, värikkään puvun.

³İsrail Yusufu öbür oğullarının hepsinden çok severdi. Çünkü Yusuf onun yaşlılığında doğmuştu. Yusufa uzun, renkli bir giysi yaptırmıştı.

⁴Veljet huomasivat, että isä piti hänestä enemmän kuin heistä muista, ja he alkoivat vihata Joosefia, niin etteivät enää voineet edes puhua hänelle ystävällisesti.

⁴Yusufun kardeşleri babalarının onu kendilerinden çok sevdiğini görünce, ondan nefret ettiler. Yusufa tatlı söz söylemez oldular.

⁵Kerran Joosef näki unen, ja kun hän oli kertonut sen veljilleen, he vihasivat häntä entistäkin enem- män.

⁵Yusuf bir düş gördü. Bunu kardeşlerine anlatınca, ondan daha çok nefret ettiler.

⁶Hän näet sanoi heille: "Kuulkaapa, millaista unta minä näin!

⁶Yusuf, ‹‹Lütfen gördüğüm düşü dinleyin!›› dedi,

⁷Me olimme pellolla lyhteitä sito- massa, ja yhtäkkiä minun lyhteeni nousi pystyyn ja teidän lyhteenne kokoontuivat ympärille ja kumar- tuivat maahan minun lyhteeni eteen."

⁷‹‹Tarlada demet bağlıyorduk. Ansızın benim demetim kalkıp dikildi. Sizinkilerse, çevresine toplanıp önünde eğildiler.››

⁸Veljet sanoivat hänelle: "Sinustako tulisi meidän kuninkaamme, sinäkö muka hallitsisit meitä?" Ja näiden unien ja puheiden takia he vihasivat häntä yhä enemmän.

⁸Kardeşleri, ‹‹Başımıza kral mı olacaksın? Bizi sen mi yöneteceksin?›› dediler. Düşlerinden, söylediklerinden ötürü ondan büsbütün nefret ettiler.

⁹Joosef näki vielä toisen unen ja kertoi senkin veljilleen: "Taas minä näin unta, ja siinä aurinko, kuu ja yksitoista tähteä kumartuivat minun eteeni."

⁹Yusuf bir düş daha görüp kardeşlerine anlattı. ‹‹Dinleyin, bir düş daha gördüm›› dedi, ‹‹Güneş, ay ve on bir yıldız önümde eğildiler.››

¹⁰Kun hän oli kertonut tämän isälleen ja veljil- leen, isä nuhteli häntä: "Mitä tuollaiset unet ovat olevinaan? Pitäisikö minun ja äitisi ja veljiesi muka tulla kumartamaan sinua?"

¹⁰Yusuf babasıyla kardeşlerine bu düşü anlatınca, babası onu azarladı: ‹‹Ne biçim düş bu?›› dedi, ‹‹Ben, annen, kardeşlerin gelip önünde yere mi eğileceğiz yani?››

¹¹Veljet olivat kateellisia Joosefille, ja hänen isäänsä nämä ta- paukset jäivät askarruttamaan.

¹¹Kardeşleri Yusufu kıskanıyordu, ama bu olay babasının aklına takıldı.

¹²Kerran, kun Joosefin veljet olivat menneet paimentamaan isänsä lampaita ja vuohia Sikemin seuduille,

¹²Bir gün Yusufun kardeşleri babalarının sürüsünü gütmek için Şekeme gittiler.

¹³Israel sanoi Joosefille: "Veljesi ovat karjan kanssa Sikemissä. Sinun pitäisi mennä sinne heidän luokseen." Joosef vastasi: "Hyvä on, isä."

¹³İsrail Yusufa, ‹‹Kardeşlerin Şekemde sürü güdüyorlar›› dedi, ‹‹Gel seni de onların yanına göndereyim.›› Yusuf, ‹‹Hazırım›› diye yanıtladı.

¹⁴Ja Jaakob sanoi hänelle: "Mene katsomaan, miten veljesi ja karja voivat, ja tule sitten kertomaan minulle." Hän lähetti Joosefin matkaan Hebroninlaaksosta, ja Joosef meni Sikemiin.

¹⁴Babası, ‹‹Git kardeşlerine ve sürüye bak›› dedi, ‹‹Her şey yolunda mı, değil mi, bana haber getir.›› Böylece onu Hevron Vadisinden gönderdi. Yusuf Şekeme vardı.

¹⁵Kun Joosef kierteli kaupungin lähistöllä etsimässä veljiään, muuan mies tuli häntä vastaan ja kysyi: "Mitä etsit?"

¹⁵Kırda dolaşırken bir adam onu görüp, ‹‹Ne arıyorsun?›› diye sordu.

¹⁶Joosef vastasi: "Etsin veljiäni. Oletko nähnyt heitä ja heidän laumojaan?"

¹⁶Yusuf, ‹‹Kardeşlerimi arıyorum›› diye yanıtladı, ‹‹Buralarda sürü güdüyorlar. Nerede olduklarını biliyor musun?››

¹⁷Mies sanoi: "He ovat lähteneet täältä pois. Minä kuulin heidän sanovan: 'Mennään Dotaniin.'" Niin Joosef lähti veljiensä perään ja löysi heidät Dotanista.

¹⁷Adam, ‹‹Buradan ayrıldılar›› dedi, ‹‹ ‹Dotana gidelim› dediklerini duydum.›› Böylece Yusuf kardeşlerinin peşinden gitti ve Dotanda onları buldu.

¹⁸He näkivät hänet jo kaukaa, ja ennen kuin hän oli ehtinyt heidän luokseen, he alkoivat suunnitella hänen surmaamistaan.

¹⁸Kardeşleri onu uzaktan gördüler. Yusuf yanlarına varmadan, onu öldürmek için düzen kurdular.

¹⁹He sanoivat toisilleen: "Tuolla se unien näkijä nyt tulee.

¹⁹Birbirlerine, ‹‹İşte düş hastası geliyor›› dediler,

²⁰Tapetaan hänet, heitetään hänet johonkin kaivoon ja sanotaan, että peto on hänet syönyt. Sittenhän nähdään, miten hänen unensa käyvät toteen."

²⁰‹‹Hadi onu öldürüp kuyulardan birine atalım. Yabanıl bir hayvan yedi deriz. Bakalım o zaman düşleri ne olacak!››

²¹Mutta kun Ruuben kuuli tämän, hän tahtoi pelastaa Joosefin heidän käsistään ja sanoi: "Ei sentään lyödä häntä hengiltä.

²¹Ruben bunu duyunca Yusufu kurtarmaya çalıştı: ‹‹Canına kıymayın›› dedi,

²²Älkää vuodattako verta. Heittäkää hänet tuonne syrjäiseen kaivoon, mutta älkää vahingoittako häntä." Näin hän sanoi pelastaakseen Joosefin heidän käsistään ja viedäkseen hänet takaisin isänsä luo.

²²‹‹Kan dökmeyin. Onu şu ıssız yerdeki kuyuya atın, ama kendisine dokunmayın.›› Amacı Yusufu kurtarıp babasına geri götürmekti.

²³Kun Joosef tuli veljiensä luo, he kävivät häneen käsiksi, riisuivat häneltä hänen pitkän värikkään pukunsa

²³Yusuf yanlarına varınca, kardeşleri sırtındaki renkli uzun giysiyi çekip çıkardılar

²⁴ja heittivät hänet kaivoon, joka silloin oli kuivillaan.

²⁴ve onu susuz, boş bir kuyuya attılar.

²⁵Veljekset istuutuivat syömään. Mutta kun he kohottivat katseensa, he näkivät ismaelilaiskaravaanin, joka oli matkalla Gileadista Egyptiin kamelit suitsukkeilla, balsamilla ja mirhalla kuormattuina.

²⁵Yemek yemek için oturduklarında, Gilat yönünden bir İsmaili kervanının geldiğini gördüler. Develeri kitre, pelesenk, laden yüklüydü. Mısıra gidiyorlardı.

²⁶Silloin Juuda sanoi veljilleen: "Mitä hyötyä meille on siitä, että tapamme veljemme ja joudumme kätkemään verityömme jäljet?

²⁶Yahuda, kardeşlerine, ‹‹Kardeşimizi öldürür, suçumuzu gizlersek ne kazanırız?›› dedi,

²⁷Myydään poika noille ismaelilaisille, niin meidän ei itse tarvitse käydä häneen käsiksi, onhan hän sentään meidän veljemme." Hänen veljensä olivat samaa mieltä.

²⁷‹‹Gelin onu İsmaililere satalım. Böylece canına dokunmamış oluruz. Çünkü o kardeşimizdir, aynı kanı taşıyoruz.›› Kardeşleri kabul etti.

²⁸Kun midianilaiset kauppiaat kulkivat paikan ohi, veljet vetivät Joosefin kaivosta ja myivät hänet heille kahdestakymmenestä hopeasekelistä. Ja kauppiaat veivät Joosefin Egyptiin.

²⁸Midyanlı tüccarlar oradan geçerken, kardeşleri Yusufu kuyudan çekip çıkardılar, yirmi gümüşe İsmaililere sattılar. İsmaililer Yusufu Mısıra götürdüler.

²⁹Kun Ruuben palasi kaivolle ja huomasi, ettei Joosef ollutkaan siellä, hän repäisi vaatteensa.

²⁹Kuyuya geri dönen Ruben Yusufu orada göremeyince üzüntüden giysilerini yırttı.

³⁰Hän meni veljiensä luo ja sanoi: "Poika on poissa! Kuinka minun nyt käy?"

³⁰Kardeşlerinin yanına gidip, ‹‹Çocuk orada yok›› dedi, ‹‹Ne yapacağım şimdi ben?››

³¹Mutta veljet ottivat Joosefin puvun, teurastivat vuohen ja kastoivat puvun vereen.

³¹Bunun üzerine bir teke keserek Yusufun renkli uzun giysisini kanına buladılar.

³²Sitten he veivät sen isälleen ja sanoivat: "Tämän me löysimme. Tutki, onko se poikasi puku vai ei."

³²Giysiyi babalarına götürerek, ‹‹Bunu bulduk›› dediler, ‹‹Bak, bakalım, oğlunun mu, değil mi?››

³³Jaakob tunsi vaatteen ja sanoi: "Poikani puku! Villipeto on hänet syönyt, Joosef on raadeltu hengiltä!"

³³Yakup giysiyi tanıdı, ‹‹Evet, bu oğlumun giysisi›› dedi, ‹‹Onu yabanıl bir hayvan yemiş olmalı. Yusufu parçalamış olsa gerek.››

³⁴Ja Jaakob repäisi viittansa, puki säkkivaatteen vyötäisilleen ja suri poikaansa pitkän aikaa.

³⁴Yakup üzüntüden giysilerini yırttı, beline çul sardı, oğlu için uzun süre yas tuttu.

³⁵Hänen poikansa ja tyttärensä koettivat lohduttaa häntä, mutta hän ei huolinut lohdutuksesta, vaan sanoi: "Ei, minä suren, kunnes menen tuonelaan poikani luo." Ja isä itki Joosefia.

³⁵Bütün oğulları, kızları onu avutmaya çalıştılarsa da o avunmak istemedi. ‹‹Oğlumun yanına, ölüler diyarına yas tutarak gideceğim›› diyerek oğlu için ağlamaya devam etti.

³⁶Mutta midianilaiset myivät Joosefin Egyptiin Potifarille, joka oli faraon hoviherra ja henkivartijain päällikkö.

³⁶Bu arada Midyanlılar da Yusuf'u Mısır'da firavunun bir görevlisine, muhafız birliği komutanı Potifar'a sattılar.