¹¶ Katahi ka whakautua e Topara Naamati; i mea ia,

¹Nyt naamalainen Sofar alkoi jälleen puhua. Hän sanoi:

²Na kona oku whakaaro i whakahoki kupu ake ai i roto i ahau; na reira ano ahau i hohoro ai.

²-- Sinun puheesi ärsyttää minut vastaamaan, se kiihdyttää mieltäni.

³Kua rongo ahau i te whakahe moku, e pa ai te whakama ki ahau, a na te wairua o toku ngakau mahara te kupu whakahoki ki ahau.

³Se, miten opetat ja ojennat, loukkaa minua, mutta ymmärrykseni löytää kyllä sinulle vastauksen.

⁴Kahore ranei koe i mohio ki tenei i mua noa atu, i te wa ra ano i whakanohoia ai te tangata ki runga ki te whenua;

⁴Niin kuin tiedät, niin kuin on tiedetty muinaisista ajoista asti, siitä asti, kun ihmisiä on ollut maan päällä:

⁵He poto te wa e whakamanamana ai te tangata kino, a ko te hari o te tangata atuakore he wheriko kau?

⁵jumalattoman ilo kestää vain hetken, rienaajan onni on pian ohi.

⁶Ahakoa eke noa tona nui ki nga rangi, a pa atu tona mahunga ki nga kapua;

⁶Vaikka hän ulottuisi taivaaseen saakka, vaikka hänen päänsä koskettaisi pilviä,

⁷Ka memeha atu ano ia a ake ake, ka pera ano me tona paru: ko te hunga kua kite i a ia, ka mea, Kei hea ia?

⁷hän häviää jäljettömiin niin kuin sonta. Ne, jotka hänet tunsivat, kysyvät: "Missä hän on?"

⁸Ka rere atu ia ano he moemoea, e kore ano hoki e kitea: ae ka aia atu ia, ano he rekanga kanohi no te po.

⁸Kuin uni hän lentää pois, katoaa, kuin öinen näky hän haihtuu tyhjiin.

⁹Ko te kanohi i kite i a ia e kore e kite ano; a heoi ano tirohanga a tona wahi ki a ia.

⁹Ne, jotka hänet näkivät, eivät enää häntä näe, hänen asuinsijansa ei enää häntä tunne.

¹⁰¶ E whakamanawareka ana tamariki i nga rawakore, ma ona ringa ano e whakahoki ona rawa.

¹⁰Hänen kätensä joutuvat antamaan takaisin kaiken riistämänsä, hänen lapsensa pyytävät armopaloja köyhiltä.

¹¹E ki ana ona wheua i te tamarikitanga; engari ka takoto tahi me ia i roto i te puehu.

¹¹Nuoruus ja voima, joka täytti hänen ruumiinsa, vaipuu hänen kanssaan maan tomuun.

¹²Ahakoa reka te kino i roto i tona mangai, ahakoa huna e ia i raro i tona arero;

¹²Paha maistuu niin makealle hänen suussaan, että hän viivytellen tunnustelee sitä kielellään,

¹³Ahakoa manawapatia noatia e ia, a kahore e mahue i a ia, heoi pupuri tonu i roto i tona mangai;

¹³nautiskelee, ei malta luopua siitä vaan pidättelee sitä kitalakeaan vasten.

¹⁴Otira ka puta ke tana kai i roto i ona whekau, ko te au o nga ahipi i roto i a ia.

¹⁴Mutta herkku muuttuu hänen sisuksissaan, se on hänen vatsassaan kuin sarvikyyn myrkky.

¹⁵I horomia e ia te taonga, ka ruakina mai ano e ia; ma te Atua e akiri mai i roto i tona kopu.

¹⁵Sen hyvän, jonka hän on ahminut, hän oksentaa ulos, Jumala ajaa sen pois hänen vatsastaan.

¹⁶Ka ngotea e ia te huware whakamate o nga ahipi; ka mate ano ia i te arero o te waipera.

¹⁶Sarvikyyn myrkkyä hän on itseensä imenyt, käärmeen kieli hänet surmaa.

¹⁷E kore ia e kite i nga awa, i nga wai rere o te honi, o te pata.

¹⁷Ei hän enää näe solisevia puroja, ei kerman ja hunajan virtoja.

¹⁸Ko tana i uaua ai ka whakahokia e ia, e kore ano e horomia; ko tana utu ka rite ki ona taonga; e kore ano e koa ki reira.

¹⁸Hän joutuu luopumaan työnsä hedelmistä, ei saa niistä nauttia, omaisuudesta, jonka hän hankki, hän ei saa iloita,

¹⁹Nana hoki i tukino nga rawakore, whakarerea iho; murua ana e ia he whare, a e kore e hanga ano e ia.

¹⁹koska hän murskasi köyhät, jätti heidät oman onnensa varaan, otti itselleen taloja, joita ei ollut rakentanut.

²⁰I te mea kahore ia i kite i te tatutanga i roto i a ia, e kore ano etahi o nga mea e matea nuitia ana e ia e mau ki a ia.

²⁰Koskaan hän ei saanut kyllikseen, mutta hänen aarteensa eivät häntä pelasta.

²¹Kahore tetahi mea i toe i kore te horomia e ia; no reira e kore tetahi mea pai ona e mau tonu.

²¹Kaikkea hän ahnehti kyltymättä, siksi hänen onnensa ei kestä.

²²I a ia e whiwhi nui nei i te rawa, e rawakore ano ia; ka tae mai ki a ia nga ringa katoa o te hunga kei roto i te mata.

²²Kun hänellä on yllin kyllin kaikkea, juuri silloin ahdinko hänet yllättää ja onnettomuuden painava käsi laskeutuu hänen päälleen.

²³¶ I a ia ka mea ki te whakaki i tona kopu, ka maka mai e te Atua te kaha o tona riri ki runga ki a ia, a ka ringihia iho ki a ia, i a ia ano e kai ana.

²³Yllin kyllin hän tulee saamaan: Jumala suuntaa häneen vihansa hehkun ja antaa tuhon sataa hänen päälleen.

²⁴Ka rere atu ia i te patu rino, ka tu ia i te kopere parahi, puta pu.

²⁴Jos hän pääsee pakoon rautaisia aseita, pronssinuoli hänet surmaa:

²⁵E unuhia ana, kua puta mai i roto i te tinana, ina, puta mai ana te mata wheriko i roto i tona au: kua tau nga wehi ki a ia.

²⁵se tulee selästä ulos hänen sappinesteestään kiiltävänä, ja kauhu valtaa hänet.

²⁶Ko te pouri katoa kei te takoto mai mo ana taonga: ka kainga ia e te ahi, kihai i puhia e te tangata; ma reira e pau ai te toenga i roto i tona teneti.

²⁶Pimeys odottaa, väijyksissä se odottaa. Tuli, joka palaa lietsomatta, syö hänet. Voi sitä, joka on etsinyt suojaa hänen kattonsa alta!

²⁷Ka whakakitea mai tona he e nga rangi ka whakatika mai ano te whenua ki a ia.

²⁷Taivas paljastaa hänen syntinsä, maa nousee häntä vastaan.

²⁸Ko nga hua o tona whare ka riro: ka rere, ano he wai, ona mea i te ra e riri ai ia.

²⁸Hänen talonsa vauraus häipyy tyhjiin, kun vesi syöksyy kaiken yli vihan päivänä.

²⁹Ko ta te Atua wahi tenei ma te tangata kino, ko te taonga tupu i kiia e te Atua mona.

²⁹Tämä on kohtalo, jonka Jumala antaa pahalle, tällaisen perintöosan Jumala on hänelle varannut.