¹¶ He aha nga wa te whakapurangatia ai e te Kaha Rawa? A he aha hoki te hunga e mohio ana ki a ia te kite ai i ona ra?

¹Minkä tähden vain Kaikkivaltias tietää tilinteon hetket, miksi ne ovat salaisuus niille, jotka tuntevat hänet?

²Tera etahi e whakaneke atu ana i nga rohe; e kahakina ana e ratou nga kahui, whangaia iho e ratou.

²Jumalattomat siirtävät rajakiviä, ryöstävät karjaa, laiduntavat sitä kuin omaansa.

³E aia atu ana e ratou te kaihe a nga pani, e tangohia ana hei taunaha te kau a te pouaru.

³He vievät mukanaan orvon ainoan aasin ja ottavat pantiksi lesken härän.

⁴Whakapekaia ketia ana e ratou nga rawakore i te ara: huihui ana nga ware o te whenua, piri ana.

⁴He sysäävät tieltään köyhät ja heikot. Kaikki vähäväkiset pakoilevat heitä.

⁵Nana, rite tonu ratou ki te kaihe mahoao i te koraha, haere atu ana ki ta ratou mahi, e whai ana ki te kai; hei kai te koraha ma ratou, ma a ratou tamariki.

⁵Kuin autiomaan villiaasit maan köyhät kulkevat arolla. He etsivät syötävää, ruokaa lapsilleen.

⁶E kotia ana e ratou ta ratou witi i te mara; e kohia ana e ratou nga waina a te hunga tutu.

⁶He kokoavat tähteitä pelloilta, keräävät jumalattoman viinitarhasta jäljelle jääneitä rypäleitä.

⁷E takoto tahanga ana ratou i te po roa, kahore he kakahu, kahore hoki he hipoki i te maeke.

⁷He yöpyvät alasti, ilman vaatetta, ei heillä ole peitettä kylmää vastaan.

⁸Maku iho ratou i te awha o nga maunga, a, ka kore he rerenga, ka awhi i te kamaka.

⁸He kastuvat, kun vuorilta tulee sade, suojattomina he painautuvat kalliota vasten.

⁹Tera te hunga, e tangohia mai ana e ratou te pani i te u, e tango ana i ta te rawakore taunaha:

⁹Orpo riistetään äitinsä rinnoilta, köyhältä otetaan lapsi velan pantiksi.

¹⁰Koia ka haere tahanga ratou, kahore he kakahu, a, i te matekai ka hari i nga paihere witi;

¹⁰He kulkevat alasti, ilman vaatetta, nälkäisinä he kantavat isäntien tähkäkuormia,

¹¹E mahi nei i te hinu i roto i nga taiepa a aua tangata; e takahi nei i a ratou poka waina, me te mate i te wai.

¹¹toisten tarhoissa he puristavat oliiveista öljyä, janon piinaamina he polkevat viinikuurnan rypäleitä.

¹²E aue ana nga tangata i roto i te pa, e karanga ana hoki te wairua o te hunga i patua: kahore ano ia a te Atua whakakuware ki a ratou.

¹²Kaupungissa miehet valittavat, haavoittuneet huutavat apua, mutta Jumala ei rukousta kuule.

¹³¶ No te hunga ratou e whakakeke ana ki te marama; kahore o ratou mohio ki ona ara, e kore ano ratou e noho ki ona huarahi.

¹³Pimeyden miehet kapinoivat valoa vastaan. He eivät tunne valon teitä, valon polkuja he eivät kulje.

¹⁴E maranga ana te kaikohuru i te mea ka marama, patua iho e ia te ware me te rawakore; a i te po ka pena ia i te tahae.

¹⁴Murhamies nousee ennen aamun valkenemista ja surmaa köyhän poloisen. Yön pimeydessä hän liikkuu kuin varas.

¹⁵E tatari ana te kanohi o te tangata puremu kia nehunehu iho, e mea ana, E kore te kanohi e kite i ahau: e huna ana ia i tona mata.

¹⁵Avionrikkoja odottaa illan hämärää, ajattelee: "Ei kukaan minua näe", mutta peittää vielä viitalla kasvonsa.

¹⁶E keri ana ratou i nga whare i te pouri: i te awatea e pa ana ratou i a ratou: kahore ratou e mohio ki te marama.

¹⁶Murtovaras tunkeutuu taloon yön pimeinä hetkinä, päivän hän pysyttelee tarkoin näkymättömissä. Valoa hän ei voi sietää.

¹⁷Ki a ratou katoa hoki e rite ana te ata ki te atarangi o te mate; e matau ana hoki ratou ki nga whakamataku o te atarangi o te mate.

¹⁷Heille kaikille yön tulo on kuin aamun koitto. Pimeyden kauhut eivät heitä pelota.

¹⁸¶ Tere tonu ia ki runga ki te mata o nga wai; he mea kanga to ratou wahi i runga i te whenua: e kore ia e anga mai ki te ara ki nga mara waina.

¹⁸Jumalaton on kuin lastu, jonka virta vie. Hänen peltoaan kohtaa kirous, enää ei kukaan mene hänen viinitarhaansa.

¹⁹Ka riro nga wai o te hukarere i te tauraki, i te wera: te hunga hara ano hoki i te reinga.

¹⁹Helteessä halkeillut maa nielee kevään vedet, tuonela sen, joka on tehnyt syntiä.

²⁰Ka wareware te kopu ki a ia; he kai reka ia ma te iro; e kore ia e maharatia i muri iho; ka whati hoki te kino ano he rakau.

²⁰Hänen oma äitinsä unohtaa hänet. Madot syövät hänet olemattomiin. Kukaan ei enää häntä muista. Kuin puu, niin vääryys murtuu.

²¹E tukinotia ana e ia te pakoko kihai nei i whanau; kahore hoki ana mahi pai ki te pouaru.

²¹Hän kohteli pahoin lapsetonta, turvatonta naista, leskeä hän ei auttanut!

²²E kumea atu ana hoki e ia nga marohirohi ki tona kaha: ka whakatika ake ia, kahore he tangata e u ki te ora.

²²Voimassaan Jumala tempaa pois mahtavatkin miehet. Kun hän nousee, ei kukaan ole turvassa.

²³I homai ano e te Atua ki a ratou kia au te noho, a ka whakawhirinaki ratou ki reira; kei runga hoki i o ratou huarahi ona kanohi.

²³Hän suojelee heitä, antaa heidän uskoa, että he ovat turvassa, mutta hänen katseensa seuraa heidän askeliaan.

²⁴E whakanekehia ake ana ratou; otiia wahi iti nei, kua kahore noa iho ratou; ae ra, ka whakaitia ratou, ka whakawateatia atu pera i era atu katoa, a ka tapahia atu ano ko nga kauru o nga puku witi.

²⁴Hetkeksi he nousevat korkealle, sitten heitä ei enää ole. He kyyristyvät, mutta pois heidät temmataan niin kuin kaikki temmataan. Kuin tähkäpäät heidät leikataan pois.

²⁵Ki te mea he teka tenei ko wai hei whakateka ki ahau, hei whakakahore i taku korero?

²⁵Totisesti, näin on asia. Kuka osoittaa minut valehtelijaksi ja sanani vääriksi?